Ekonomisteilla on julkista auktoriteettia, jolla edistetään poliittisia ja taloudellisia tavoitteita. Mediajulkisuudessa esiintyvän talouden asiantuntijan on hallittava niin talouden luvut kuin somen ja journalismin toimintalogiikatkin.
“Etsimme tehtävään innostavaa tarinankertojaa, jonka intohimona on seurata, mitä taloudessa tapahtuu.”
Näin lukee työpaikkailmoituksessa, jolla pankkijätti Danske Bank etsii riveihinsä yksityistalouden ekonomistia. Pankin tulevalta ekonomistilta edellytetään paitsi “aiempaa kokemusta tai ymmärrystä rahoitusalasta” myös “halua ja kykyä esiintyä julkisuudessa ja eri mediakanavissa”. Tehtävään valittavan ekonomistin tulee “edustaa Danske Bankia eri mediakanavissa talouden asiantuntijana ja taloudellisen mielenrauhan puolestapuhujana”.
Ekonomisteissa on kiistatta lumovoimaa: he ovat yhtälöt ruotuun laittavia, dataa murskaavia teknokraatteja, jotka tuhahtelevat politiikan pikkumaisuuksille ja kunnioittavat vain taloustieteen teräksenlujia lainalaisuuksia. Maallisissa, moderneissa yhteiskunnissa taloustiede on ottanut teologian paikan, kuten historioitsija Eric Hobsbawn on kirjoittanut. Ekonomisteilla on episteemistä eli tiedollista valtaa: valtaa määritellä, millaista tietoa päättäjien ja tavan kansalaistenkin pitäisi kuunnella ja kunnioittaa.
Vaikuttavia keskustelijoita
Ekonomisti-tittelin auktoriteetti on tehnyt talousviisaista haluttuja vaikuttajia ja keskustelijoita. Erilaiset organisaatiot pankeista ajatushautomoihin ja ministeriöihin haluavat juoksuttaa julkisuuteen omat ekonomistinsa. Kuunnelkaa, mekin puhumme taloustieteen kieltä!
Näinpä ekonomistin, tuon piinkovan teknokraatin, onkin yhä useammin toimittava kuin viestijä tai sosiaalisen median influensseri: tartuttava julkisuuden ajankohtaisiin aiheisiin, edistettävä työnantajabrändiä tai kerrottava taloudellista mielenrauhaa edistäviä tarinoita. Parhailla ja kysytyimmillä mediaekonomisteilla on sylikaupalla mediapääomaa – muun muassa toimittajakontakteja, jo hankittua tunnettuutta sekä kokemusta mediajärjestelmän toiminnasta -, joka tuo kuolan rekrytoijan suupieliin ja parantaa ekonomistin työmarkkina-asemaa.
Vaatimus medianäkyvyyden tavoittelusta läpäisee erilaiset asiantuntijuuden muodot. Kriittiset politiikan ja viestinnän tutkijat puhuvat ovat puhuneet jo pitkään promootiokulttuurista – siitä, miten julkisen vaikuttamisen joskus salakavalatkin muodot nousevat poliittisen elämän keskiöön.
Promootiokulttuuria ilmentävät esimerkiksi ammattimaiseen julkisuudenhallintaan keskittyvien konsulttitoimistojen nousu ja erilaisten asiantuntija-ammattien viestinnällistyminen. Promootiokulttuurin kyllästämässä yhteiskunnnassa julkinen tila ei ole niinkään avoimen debatin tila kuin keino edistää omia tavoitteita tai kertoa vetoavia, tunteisiin käyviä tarinoita.
Kymmenen tuntia
Suomalaiset viettävät erilaisten medioiden parissa keskimäärin noin kymmenen tuntia joka päivä. Erilaisten sosiaalisen median syötteiden seuraaminen ja päivittäminen haukkaa leijonanosan niin poliitikkojen kuin toimittajienkin arjesta.
Kun politiikasta tulee entistä mediavetoisempaa, ei yllätä, että myös ekonomistien ja muiden asiantuntijoiden on toimittava ja vaikutettava median kautta. Samalla esimerkiksi suomalaisten työmarkkinamallin murrokset korostavat mediatyön tärkeyttä. Kolmikantaisen sopimusyhteiskunnan murentuessa kabinettipolitiikan merkitys vähenee.
Tällöin kullanarvoisia ovat vaikuttajaekonomistit, joilla on kykyä vaikuttaa poliittisen keskustelun agendaan ja kansakunnan pulssiin ja esittää omat ratkaisunsa ainoina Suomen tulevaisuuden kannalta järjellisinä vaihtoehtoina.
Kirjoittaja on viestinnän tutkija Helsingin yliopistossa