Vasemmistoliitto teki sen jälleen vaaleissa. Eurovaaleissa puolue onnistui tekemään yllätyksen kaikille, ei harvoille. Tällä kertaa yllätys oli positiivinen, kun puolue otti jättimäisen voiton eurovaaleissa.
Li Anderssonin kausi vasemmistoliiton puheenjohtajana päättyi suureen juhlaan. Andersson teki kaikkien aikojen ääniennätyksen ja johdatti samalla puolueensa toiseksi suosituimmaksi eurovaaleissa. Kun tavoitteena oli kaksi europarlamentaarikon paikkaa, tuli niitä nyt kolme.
Yllätyksen suuruutta voi yrittää verrata vaikka kahteen asiaan. Moni vasemmistolainen pohti ennen varsinaista vaalipäivää, onko kahta paikkaa sittenkään mahdollista saavuttaa. Puolue käynnisti pari päivää ennen vaalisunnuntaita mainoskampanjan, jossa painotettiin toisen paikan olevan aivan hilkulla. Ei se sitten ollut, kolmaskin paikka tuli lopulta kohtalaisen turvallisesti.
Tämä KU:n kansijuttu meni täysin uusiksi vaali-iltana. Aiemmassa versiossa kirjoitettiin seuraavasti: ”Vasemmistoliitto vuonna 2024 on tietyllä tapaa samassa tilanteessa kuin vuonna 2016, jolloin puheenjohtaja vaihtui viimeksi. Silloin Paavo Arhinmäki luopui puheenjohtajuudesta ja neuvoa-antavan jäsenäänestyksen ylivoimaisesti voittanut Li Andersson nousi johtoon. Tuolloinkin puolue oli kokenut eduskuntavaaleissa täystyrmäyksen hallitusvastuun jälkeen.”
Nyt tilanne on se, että Andersson jättää jälkeensä puolueen, joka on täynnä itseluottamusta. Vasemmistoliitto lunasti ja samalla ylitti moninkertaisesti siihen kohdistetut odotukset.
Puheenjohtajan merkitys
Vaalivoiton suurin selitys löytyy luonnollisesti Li Anderssonista. Andersson sai eurovaaleissa yksin enemmän ääniä kuin koko keskustapuolue. Toinen tapa suhteuttaa tulosta on verrata Anderssonin äänimäärää vasemmistoliiton saamiin ääniin edellisissä eduskuntavaaleissa.
Huhtikuussa 2023 vasemmistoliitto sai hieman yli 220 000 ääntä. Nyt Anderssonia äänesti enemmän ihmisiä kuin eduskuntavaaleissa koko hänen puoluettaan. Kaikista eurovaaleissa annetuista äänistä Andersson sai 13,5 prosenttia. Se on mieletön määrä.
Ennen eurovaaleja moni pohti, voiko Andersson rikkoa vasemmistoliiton pitkäaikaisen euroedustaja Esko Seppäsen ennätyksen vuodelta 1996.
Seppänen sai silloin hieman yli 150 000 ääntä. Kesäkuussa 2024 Andersson sai suurin piirtein yhtä paljon ennakkoääniä.
Kaikista eurovaaleissa annetuista äänistä Andersson sai 13,5 prosenttia.
Eurovaalit osoittivat kaksi asiaa, joista yksi on vasemmistoliiton kannalta erittäin positiivinen ja toinen hieman epämukavampi. Aloitetaan positiivisella.
Andersson osoitti, että oikeissa olosuhteissa vasemmistoliitolla on valtava kannatuspotentiaali. Juuri kannatuspotentiaalista hän myös puhui vaalivalvojaisten kiitospuheessaan. Tutkimuksissa on pitkään näkynyt, että yllättävän moni suomalainen voisi kuvitella äänestävänsä vasemmistoliittoa.
Li Anderssonin johdolla näitä ihmisiä oli eurovaaleissa yli 316 000. Se on lähes 100 000 äänestäjää enemmän kuin 2023 eduskuntavaaleissa.
Oikeistohallitus, erittäin vetovoimainen ehdokas ja SDP:n kehno lista yhdistettynä selvästi Sanna Marinia vähemmän vetovoimaiseen puheenjohtajaan loivat olosuhteet, joissa vasemmistoliitto onnistui ulosmittaamaan hurjan tuloksen. Vasemmistoliiton viestillä on siis imua.
Toinen puoli sitten onkin se, että vaalivoitto tuli yhden kärjen taktiikalla. Listan kolmantena europarlamentaarikoksi valittiin Jussi Saramo, joka sai vaaleissa alle 5 000 ääntä. Andersson imuroi tehokkaasti punavihreät äänet Suomessa.
Tästä päästään perintöön, jonka Andersson puheenjohtajana puolueelleen jättää. Luonnollisesti hän ei ole katoamassa mihinkään, mutta rooli muuttuu.
Vaikka Li Anderssonin merkitystä ei pidä ylikorostaa, on hänen roolinsa vasemmistoliiton kehityksessä ollut valtava. Andersson on ollut poikkeuksellisen taitava ja valovoimainen puoluejohtaja.
Kukaan ei ole korvaamaton. Silti on sanottava, että Andersson jättää seuraajansa täytettäviksi todella isot saappaat. Eurovaalien tulos toi saappaiden kokoon vielä pari numeroa lisää.
Edellistä puoluejohtaja Paavo Arhinmäkeä porvarit ovat aina vierastaneet, mutta Anderssonia arvostetaan yli puoluerajojen. Eräät vanhemmat puolueaktiivit näkevät tilanteessa samankaltaisuuksia 20 vuoden taakse, kun vasemmistoliittoa johti Suvi-Anne Siimes – nuori nainen hänkin ja arvostettu niin vasemmalla kuin oikeallakin.
Anderssonin suosio tiivistyy toukokuussa julkaistussa eduskuntavaalitutkimuksessa. Hän oli kaikista kevään 2023 puoluejohtajista eniten puoluettaan kannatellut puheenjohtaja, tutkimuksessa todettiin. Jopa Sanna Marinin vetovoima jäi tässä toiseksi, vaikka asiaa selittääkin demarien suurempi yleissuosio.
Eurovaaleissa tähdet olivat jo kohdallaan: Andersson kannatteli puolueensa uskomattomaan vaalivoittoon
Liikkuva blokki
Vielä vuonna 2018 vasemmistoliitolla oli suomalaisista eduskuntapuolueista uskollisimmat äänestäjät. Vain viidessä vuodessa tämä muuttui: heti kun SDP liikkui kansalaisten mielikuvissa vasemmalle Sanna Marinin johdolla, osa vasemmistoliittoa aiemmin äänestäneistä olikin valmis äänestämään SDP:tä. Vanha totuus piti heittää romukoppaan.
Tämä ilmiö selittää niin kutsuttua taktista äänestämistä. Se ei tapahdu arvotyhjiössä. Marinin demarit olivat yksinkertaisesti monelle punavihreälle äänestäjälle hyvin mieluisa vaihtoehto.
Eurovaaleissa nähtiin tilanne, jossa vasemmistoliitto oli monelle punavihreälle äänestäjälle mieluisin vaihtoehto. SDP on puheenjohtaja Antti Lindtmanin johdolla tehnyt pesäeroa vasemmistosiipeen, ja monilla paikkakunnilla äänestäjien vastaus oli selvä: ei kiitos.
Nyt vasemmistoliitto ”sai takaisin” ja vielä moninkertaisesti päälle viime keväänä kadonneita äänestäjiä.
Selvää on, että uusilla äänestäjillä ei ole pysyvää poliittista kotia. Nämä äänestäjät liikkuvat sulavasti kolmen puolueen välillä. Vasemmistoliitolle, demareille ja vihreille ongelmaksi on tullut se, miten heidät voisi kiinnittää edes vähän pitemmäksi aikaa omaan leiriin. Kun Marin lähti SDP:stä, ei Helsingissä ollut enää demareille kysyntää.
Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa suurin osa tästä ryhmästä meni Sanna Marinin SDP:n taakse, presidentinvaaleissa valinta oli Pekka Haavisto, ja nyt – hieman kärjistäen – kaikki äänestivät Li Anderssonia. Mitä he tekevät vuoden päästä, saati seuraavien eduskuntavaalien aikaan?
Tämän toteaminen ei vie mitään hohtoa kaikkien aikojen vaalivoitolta. Asia kannattaa silti pitää mielessä. Hyvin ansaittujen juhlien jälkeen pitää aloittaa taas työ. Kotimaassa realiteetti on edelleen se, että valtaa pitää oikeistohallitus ja vasemmistoliitolla on 11 kansanedustajaa.
Li Andersson sai Uudellamaalla huiman äänimäärän. Eduskuntavaaleissa valtava vaalipiiri on jo pitkään ollut vasemmistoliitolle murheenkryyni. Seuraavissa eduskuntavaaleissa vaikeuskerrointa voi lisätä se, että vaalipiirin ääniharava Jussi Saramo istuu europarlamentissa. Jos hän ei ole ehdolla, on yksi kärkiehdokkaista heti poissa. Onko tilalle laittaa uusia nimiä?
Muuttunut kenttä
Vasemmistoliiton vaalituloksesta on tehtävissä yksi erittäin ilahduttava huomio: puolueen viestille on edelleen oikeiden olosuhteiden sattuessa kohdalle kysyntää vanhoilla valta-alueilla Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa. Merja Kyllönen ja Andersson jyräsivät myös pohjoisessa. Se voi luvata hyvää tulevia vaaleja ajatellen.
Seuraava kysymys onkin sitten se, löytyykö puolueen riveistä tarpeeksi vetovoimaisia ehdokkaita seuraavissa vaaleissa lunastamaan näitä odotuksia paikallisesti ja alueellisesti. Realiteetti on samalla se, että puolueen jäsenkunnan muutos on jatkunut ja kiihtynyt. Entistä useampi jäsen on nainen, joka asuu Etelä-Suomen kasvukeskuksissa.
Toiston uhalla: tämän toteaminen ei vie mitään pois uskomattomalta vaalivoitolta. Asia on silti sellainen, joka kannattaa pitää mielessä.
Vuosi sitten eduskuntavaaleissa vasemmistoliiton kannatus nimenomaan romahti maakunnissa. Nyt se palautui takaisin. Seuraava temppu on toistaa sama kunta- ja aluevaaleissa. Niihin on aikaa noin vuosi.
Vuoden 2000 kuntavaaleissa oli valtakunnallisesti kaikkiaan yli 39 700 ehdokasta. Vuonna 2021 ehdokkaita oli reilut 35 600, mikä tarkoittaa noin kymmenen prosentin muutosta.
Vasemmistoliiton kohdalla muutos on seuraavanlainen: kuntavaaleissa vuonna 2000 puolueella oli yli 4 400 ehdokasta, mutta vuonna 2021 heitä oli enää hieman yli 3 000. Määrä putosi 21 vuodessa yli 30 prosenttia. Ei olekaan ihme, että kunnanvaltuutettujen määrässä vasemmistoliitto on nykyään RKP:n tasalla.
Realiteetti on se, että suurin osa vasemmistoliiton ongelmista ei uskomattoman hienon vaalivoiton jälkeen kadonnut. Ne odottavat edelleen ratkaisua. Potentiaalia selkeästi on, mutta löytyykö eri alueilta ehdokkaita tuomaan puolueille ääniä? Ja miten tulevissa kampanjoissa käytetään kesäkuun eurovaaliyllätystä parhaiten hyödyksi?
Samaan aikaan toinen puoli kolikosta on se, että monessa isossa kaupungissa vasemmistoliitto on kasvattanut 2000-luvulla todella paljon kannatustaan. Suurikaan kannatusnousu ei vain näy suurena nousuna valtuutettujen määrässä. Esimerkiksi Helsingissä vasemmistoliitto on kaksinkertaistanut kannatuksensa 2000-luvulla. Vasemmistoliitolla on 11 valtuutettua Helsingissä, kun vuonna 2000 heitä oli seitsemän.
Onko lasi puolityhjä vai täysi? Tärkein kysymys liittynee siihen, mitä sisältöä lasissa on.
Eurovaaleja ei voi käsitellä ilman mainintaa äänestysaktiivisuudesta. Se on demokratian kannalta yksinkertaisesti surkea, kun vain hieman yli 42 prosenttia äänioikeutetuista vaivautuu äänestämään. Äänestysprosentti itse asiassa laski vuoden 2019 eurovaaleihin verrattuna.
Vain Helsingissä yli 50 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä. Manner-Suomessa toiseksi aktiivisin vaalipiiri oli Uusimaa reilun 45:n äänestysprosentilla. Eduskuntavaaleihin verrattuna ero on melkein 30 prosenttiyksikköä
Vasemmistoliitolle tilanne on se, että puolueen äänestäjät näyttävät käyvän äänestämässä vaaleista toiseen. Enemmän matala äänestysaktiivisuus osuu demareihin ja luonnollisesti perussuomalaisiin.
Yksi kysymys on, mitä tapahtuu, kun äänestysaktiivisuus nousee 70 prosentin paremmalle puolelle. Silloin erilaisille viesteille on enemmän kysyntää – luonnollisesti myös vasemmiston.
Matala äänestysprosentti ei himmennä vasemmistoliiton vaalivoittoa, mutta sen merkitys pitää silti ottaa huomioon jälkianalyyseissa. Se on samalla kuvaava esimerkki paradoksista: kaikki poliitikot puhuvat korkean äänestysaktiivisuuden merkityksestä. Samalla on selvää, että valta-asetelmien kannalta on ihan hyvä, jos jotkut eivät käy äänestämässä.
Tämä tulkinta on luonnollisesti äärimmäisen kyyninen, koska instituutioiden legitimiteetti pohjaa siihen, että ihmiset tuntevat ne omikseen. Eurovaalit osoittavat, että EU:n kohdalla näin ei todellakaan ole.
Listojen merkitys
Eduskuntavaalien jälkeen Paavo Arhinmäki sanoi KU:n haastattelussa, että Helsingissä on tehty paljon töitä, jotta vaalilistan häntä olisi mahdollisimman pitkä. Se on johtanut tilanteeseen, jossa vasemmistoliiton listan ykkönen ei välttämättä kerää valtavaa äänipottia, vaan äänet jakautuvat tasaisemmin listan ehdokkaiden kesken.
Eurovaaleissa tämä ei todellakaan ollut tilanne. Jussi Saramosta tuli meppi kaikkien aikojen pienimmällä henkilökohtaisella äänimäärällä. Vain Merja Kyllöselle riitti ääniä Anderssonin lisäksi. On hyvä huomata, että Saramo voitti listan neljänneksi tulleen Gashaw Bibanin vain parilla sadalla äänellä. Bibanin perässä tuli puolestaan näyttelijänä tunnettu Riku Nieminen lähes 4 500 äänellä.
Bibani on tehnyt pitkään työtä Vantaan kuntapolitiikassa ja vakiinnuttanut asemansa siellä. Seuraavissa eduskuntavaaleissa jo valmiiksi tunnettu Nieminen voisi olla hyvä lisä Uudenmaan listalle, jotta viime eduskuntavaalien tapainen katastrofi vältetään.
Nyt eduskuntaan tekee Uudellamaalla paluun Pia Lohikoski, Oulun vaalipiirissä Jessi Jokelainen nousee Kyllösen tilalle, ja Varsinais-Suomesta eduskuntaan palaa Johannes Yrttiaho.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä tapahtuu samalla suuri muutos. Saramo on toiminut tällä kaudella eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Kyllönen valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan vuonna 2007, ja Andersson on johtanut puoluetta sekä istunut ministerinä. Saappaat ovat tässäkin suhteessa todella isot täytettäväksi.
Mitä lasissa on
Onko lasi puolityhjä vai täysi? Tärkein kysymys liittynee siihen, mitä sisältöä lasissa on. Mikä sai ihmiset valitsemaan eurovaaleissa juuri Li Anderssonin?
Andersson itse kiinnitti huomiota siihen, että kerrankin vasemmistoliitto onnistui lunastamaan kannatuspotentiaalinsa. Puolueen teettämät tutkimukset ovat osoittaneet, että Suomessa on paljon ihmisiä, joille vasemmistoliitto on ihan kelpo puolue äänestettäväksi. Aiemmin valinta ei kuitenkaan ole siihen kohdistunut. Nyt kohdistui, ja tulos on taululla.
Li Anderssonin mykistävä suoritus näytti, että oikeissa olosuhteissa vasemmistolaiselle vaihtoehdolle on tilausta.
Vaikka Anderssonin asiaosaaminen on lähes kaikkiin suomalaispoliitikkoihin verrattuna ylivertaista, ratkaisiko se sittenkään monien äänestyspäätöstä? Vai oliko kyse jälleen kerran siitä, että nyt äänestettiin äärioikeistolle vastavoimaa? Sanna Marin teki tempun eduskuntavaaleissa, Haavisto presidentinvaaleissa ja Andersson nyt eurovaaleissa. Jos asia on näin, silloin mistä tahansa mainituista kolmesta puolueesta voi tulla seuraavien vaalien kärkipuolue punavihreässä blokissa.
Puolueet voivat olla vaikka kuinka paljon blokkiajattelua vastaan. Ikävä kyllä äänestäjät eivät siitä välitä. Heille nämä puolueet ovat pitkälti samaa. Puoluetoimistojen työntekijöitä ei käy kateeksi.
Uusi vasemmisto
Li Anderssonin aikana vasemmistoliiton visuaalista ilmettä, viestintää ja julkisuuskuvaa on päivitetty. Jo Arhinmäen kaudella alkanutta uudistusta on jatkettu ja päivitetty: pölyttynyt ei-puolue on muuttunut nuorten, pienituloisten, opiskelijoiden ja kulttuuriväen liikkeeksi, joka valtaa yliopistoja ja osoittaa mieltä kaduilla.
Toisaalta vasemmistoliitto kasvoi Anderssonin aikana myös vastuulliseksi valtionhoitajaksi. Entisaikojen känkkäränkkä olikin aikuinen huoneessa pääministeri Marinin hallituksen riitojen keskellä.
Tätä selittää osin se, että millenniaalien eli Anderssonin sukupolven ratkaiseva poliittinen kokemus oli 2000-luvun lopun finanssikriisi ja sitä seurannut talouden romahdus. Leikkausten ja talouskurin vastustaminen on 1980- ja -90-luvuilla syntyneiden vasemmistolaisten johtoajatus, jota Anderssonin johdolla vasemmistoliitto toteutti sekä hallituksessa että oppositiossa. Marinin hallitusta voi syyttää monesta asiasta, mutta se lopetti talouskurin Suomessa neljäksi vuodeksi. Sellaista hallitusta kannatti pitää pystyssä.
Kaikesta muutostyöstä huolimatta vasemmistoliitto sai kuitenkin veret seisauttavan murskatappion kevään 2023 eduskuntavaaleissa. Edes äärimmäisen suosittu puheenjohtaja ei onnistunut pelastamaan vasemmistoliittoa viiden eduskuntapaikan menettämiseltä.
Kuten edellä on kuvattu, se tapahtui, kun SDP kääntyi ainakin ihmisten mielikuvissa vasemmistolaisemmaksi ja progressiivisemmaksi. Se vei vasemmistoliitolta happea. Eurovaaleissa oli vasemmiston vuoro viedä happi vihreiltä ja demareilta.
Tulevaisuus
Vasemmistoliitto valitsee seuraavaksi uuden puheenjohtajan. Ennakkospekulaatioissa on pyöritetty neljää nimeä, joista Saramon voi nyt pudottaa pois. Saramo on painottanut, ettei puoluetta Brysselistä johdeta. Seuraavaksi odotetaan, mitä Hanna Sarkkinen, Minja Koskela ja Veronika Honkasalo aikovat.
On valinta sitten kuka hyvänsä, on edessä paljon mahdollisuuksia. Anderssonin mykistävä suoritus näytti, että oikeissa olosuhteissa vasemmistolaiselle vaihtoehdolle on tilausta. Uuden puheenjohtajan pitää kyetä luovimaan niin, että nämä olosuhteet ovat jatkossakin mahdollisia.
Pessimisti voi nimittäin aina sanoa, että kyllä, nyt tuli valtava voitto. Vaan tuleeko enää toista?
Optimisti voi sanoa, että vasemmistoliiton jäsenkunta on muuttunut ja nuorentunut. Se on melko tasapainoinen, ainakin kun vertaa demareihin. Vasemmistoliitolla on myös imua, mistä osoituksena eduskuntavaalien jälkeen puolueeseen liittyneet yli 4 500 ihmistä.
Eurovaaleissa Li Andersson onnistui tarjoamaan keskiluokkaisina itseään pitäville ihmisille syyn äänestää vasemmistoliittoa. Tämä pitää tehdä jatkossakin. Keskiluokkaiset ja sellaisina itseään pitävät ihmiset nimittäin äänestävät.
Painotetaan vielä kerran: blokkipolitiikka on jo täällä. Demareille ja vihreille tämä voi olla vasemmistoliittoa vaikeampi asia tunnustaa, mutta yhtä kaikki – asia pitää pitää mielessä.
Erinomaisen ansaittujen juhlien jälkeen on aika aloittaa työ. Europarlamentissa Li Andersson, Jussi Saramo ja Merja Kyllönen voivat nousta hyvinkin merkittäviin asemiin. Kyllösellä on aiempaa kokemusta europarlamentista, ja Andersson sekä Saramo tuntevat eurooppalaisen vasemmiston äärimmäisen hyvin.
Siinä missä rakennustyötä on paljon edessä Suomessa, riittää sitä myös Euroopan vasemmistossa. Tässä työssä Suomen kolmikko on varmasti tärkeässä roolissa.
Suomessa pitää palata analyysipöydän ääreen, jotta tästä vaalivoitosta ei tule viimeistä. Tämä kirjoitus oli alun perin tarkoitus päättää viittaukseen Samuel Beckettin klassikkonäytelmään, jossa kaksi miestä odottaa Godot’ta. Näytelmässä hänen pitäisi tulla huomenna, mutta koskaan ei näy. Suomessa hän tuli kesäkuun yhdeksäntenä päivänä.
Mutta miten hänet saisi tulemaan myös jatkossa?
uutiskirje 