Järjestöaktiivi Oili Martimo-Andersson kuoli 8. huhtikuuta 2024 lyhyen sairastelun jälkeen Suursuon sairaalassa. Hän oli juuri ehtinyt täyttää 86-vuotta.
Oili Martimo syntyi 28. maaliskuuta1938 Ranualla perheensä yhdenneksitoista lapseksi. Hänen äitinsä oli jäänyt leskeksi 1925 yhdeksän alaikäisen lapsen kanssa. Oilin isä kaatui 1939 Sallassa talvisodan ensimmäisinä päivinä.
Äiti teki töitä maataloissa ja loma-aikoina kävi tapaamassa lapsiaan. jotka olivat sijoitettuna kunnan eri kylissä oleviin taloihin.
Sisko oli juuri mennyt naimisiin, ja he ottivat Oilin hoitoonsa. Myöhemmin heille syntyi viisi poikaa, joille Oili oli isosisko. Oili puhui Ailista aina siskoäitinä.
Muut Oilin sisaruksista tutustuivat toisiinsa paremmin aikuisina ja perustivat perheensä kotikylälleen Portimojärvelle. Lapsia syntyi lähes 40, ja Oili oli ikään kuin isosisko serkuksille. Maailmalla ollessaan Oili kävi heidän kanssaan kirjeenvaihtoa, ja ilo oli suuri kun Oili tuli käymään kotona ja järjesti kaikenlaista ohjelmaa.
Oili oli sukurakas, ja hän säilyi Lapin ihmisenä koko elämänsä. Vaikka hän muutti etelään, Lappi ei lähtenyt hänestä koskaan. Oilin kanssa tavatessa hän melkein aina oli Lappiin lähdössä tai sieltä tulossa.
Oilin sisaruksista monet olivat aktiivisia Suomen Kansandemokraattisen Liiton SKDL:n kannattajia, johon Oilikin liittyi nuorena.
Ensimmäiset Oilin työpaikat olivat ajan tavan mukaan Lapin metsätyömailla metsäkämpän emäntänä. Mutta sitten järjestöelämä vei mukanaan. Oili kävi Sirola-opiston perus- ja jatkokurssin. 1950-luvun lopulla Oili oli hetken aikaa töissä Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton SDNL:n Lapin piirijärjestössä Kemissä, josta hän siirtyi Savonlinnaan Etelä-Savon piirijärjestön piirisihteeriksi.
Vuonna 1964 Oili lähti kahdeksi vuodeksi opiskelemaan Moskovaan. Kotiin palattuaan hän toimi venäjänkielentaitoisena Matkatoimisto Lomamatkoissa venäläisten matkaoppaana vuoteen 1969 asti.
Muutaman vuoden jälkeen kutsui järjestöelämä jälleen, ja Oili päätyi Suomen Kommunistisen puolueen SKP:n tehtäviin, Suomen Naisten Demokraattisen Liiton SNDL:n pääsihteeriksi ja viimeisiksi vuosiksi Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n leipiin ennen eläköitymistään vuonna 1998. Eläkkeelle jäätyään hän oli mukana monissa järjestöissä, muiden muassa Eläkeläisnuorissa ja Vanhoissa tovereissa sekä paikallisjärjestötoiminnassa. Oili piti myös yhteyttä entisiin opiskelutovereihin Sirolan ja Moskovan ajoilta.
Nuoruudessa Oili oli muutaman vuoden naimisissa, mutta avioliitto jäi lyhyeksi molempien lähtiessä vuosiksi tahoilleen opiskelemaan. Toisen avioliiton Oili solmi vuonna 1987 toisen työväenliikkeen järjestöaktiivin Måns Anderssonin kanssa.
Järjestöelämän ohella Måns oli aktiivinen purjehtija, ja siitä tuli hieno harrastus myös Oilille. Kansanveneellä purjehdittiin Helsingin edustalla ja joskus vähän kauempanakin. Työväen Pursiseuran väestä löytyi uusia ystäviä sosiaaliselle Oilille. Tutuksi tuli myös Pellinki ja Månsin pojan perhe. Måns kuoli 2005, mutta suhde perheeseen säilyi loppuun asti.
Roihuvuoreen muutettuaan Oili oli aktiivinen Roihuvuoren vasemmistolaisten yhdistysten toiminnoissa kuten SKDL:n osaston, myöhemmin Roihuvuoren Vasemmiston, toiminnassa, jonka ensimmäinen puheenjohtaja hän oli. Kun yhdistyksen toiminta-alue laajeni, niin Oilin ehdotuksesta nimi muutettiin Itäväylän Vasemmistoksi.
Oili oli järjestöihminen koko ikänsä, sekä työssänsä että vapaa-ajallaan. Järjestöelämässä Oili piti tärkeänä yhteyksien luomista ja näkemyksen avartamista. Järjestöjen jäsenten piti olla mukana suunnittelemassa toimintaa heti alkuvaiheessa, eikä tulla kuuntelemaan valmiita päätöksiä.
Oili oli esimerkki toverista, johon saattoi luottaa. Vaikeisiinkin tehtäviin tartuttiin, ja ne vietiin suunnitelmallisesti loppuun.
Oililla oli niin sanottua hiljaista tietoa jota hän mielellään jakoi. Oili teki suunnitelmia ja muistilistoja tapahtumien järjestämisestä.
Oili oli vahva naisten toiminnan ja tasa-arvon tukija. Suomen Naisten Demokraattisen liiton alasajo oli hänelle vaikea paikka. Hänen esityksestään perustettiin Vasemmistonaisten toimintaryhmä, joka Roihuvuoren Vasemmistossa tarkoitti sitä, että aina 8.3 järjestettiin Roihuvuoren ostoskeskuksessa Kansainvälinen Naistenpäivätapahtuma. Tapahtumaan leivottiin sisaruspullia, ja siellä esitettiin naisten tekemiä ja naisille suunnattuja runoja.
Oilin ajatus Naisliiton ajoilta pätee vielä tänäkin päivänä: ”Pelkään että ihmiset, huolestuttuaan maailman tilanteesta,vetäytyvät kuoreensa. Tästä ei ole apua kenellekään. Nyt pitäisi toimia: rauhantyössä tarvitaan meitä kaikkia.”
Oili sai helposti yhteyden kaikenikäisiin ihmisiin, ja hän piti yhteyttä myös niihin jäseniin, jotka olivat hoivakodeissa tai eivät enää jaksaneet tulla kokouksiin ja tilaisuuksiin.
Oili oli empaattinen, ja hänellä riitti myötätuntoa kaikille. Tästä jää oppia otettavaksi myös meille jälkeenjääville.
Heidi Halm, ystävä
Pirkko Kaskikorpi, ystävä
Anitra Sundgren, sisaren tytär