Viimeinen sana
Me käymme joulun viettohon taas kuusin kynttilöin. Kuka käy, kuka ei. Meillä ei kuusta ole, ei kuutta kynttilääkään, mutta jokunen kuitenkin.
On se riittoisa juhla tämä joulu. Siitä riittää kaikille niille, jotka sitä haluavat tavalla tai toisella viettää. Kaikkihan eivät halua. Jos ihan karkeasti yleistää, niin voi sanoa, että joulusta tykkäävät erityisesti kauppiaat ja lapset. Vähiten juhla kiinnostanee Suomessa Jehovan todistajia ja muslimiväkeä. Suurin osa suomalaisista sijoittuu jouluinnostuksessaan jonnekin välimaastoon.
Joulusta on tosiaan moneksi. Eri tavoin ja eri perustein joulua voivat viettää niin intomielisimmät kristityt kuin paatuneimmat pakanatkin.
Eri tavoin ja eri perustein joulua voivat viettää niin intomielisimmät kristityt kuin paatuneimmat pakanatkin.
Kristikansa on juhlinut joulua Jeesuksen syntymäjuhlana 300-luvulta lähtien, vaikkei tämän päivänsankarin oikeasta synttäripäivästä olekaan mitään allakka- tai asiakirjamerkintää dokumentiksi. Joulun tienoilla Palestiinassa oli liian kylmää, että paimenet olisivat voineet viettää yönsä ulkona.
Jo paljon aikaisemmin roomalaiset juhlivat nykyistä jouluntienoota voittamattoman auringon juhlana. Juliaanisen kalenterin mukaan juuri joulupäivä 25. joulukuuta oli talvipäivän seisaus, jonka jälkeen päivä alkaa pidentyä ja valo päästä voitolle. Nykyisen, gregoriaanisen kalenterin mukaan päivä on lyhimmillään jo kolme päivää aiemmin.
Voittamattoman auringon synttäripäivä julistettiin Rooman valtakunnassa yleiseksi juhlapäiväksi jo vuonna 274. Roomalainen kirkko ajoitti Jeesuksen syntymäpäivän taktisesti samaan ajankohtaan. Kun kirkko ei onnistunut hävittämään kaikkia pakanallisia tapoja, niin se nappasi pakanallisen juhlapäivän omaan käyttöönsä ja helpotti näin pakanoiden kääntymistä kristinuskoon. Kansalaiset saivat edelleen juhlia tuttuna päivänä. Valontuojaa vaan vähän vaihdettiin.
Jouluun liittyy hirmuinen määrä erilaisia uskomuksia, tapoja ja rituaaleja, joihin on turha ryppyotsaisesti suhtautua. Monenlaisia taruolentoja liikkuu jouluisissa saduissa ja tarinoissa. Satuina ja tarinoina ne ovat totta, mutta aikuisten oikeesti niitä on vaikea todeksi osoittaa. Claes Andersson sanoikin Hesarissa joku päivä sitten hyvin, että ”jouluevankeliumi on kristinuskon satu, joka kertoo kauniilla tavalla myytin Jeesuksen syntymästä”. Ongelmia voi seurata, jos joku ottaa tällaiset kertomukset kirjaimellisesti todesta.
Minäkin uskoin ennen vakaasti myös joulupukkiin, mutta ei sen uskon menetyksestä mitään suurta romahdusta aiheutunut. Isot pojat ilkkuivat Valmetin Tourulan tehtaan asuntoalueen, kolhoosin, pihalla, että ”teidän Mosse se pukki on”. Kotona meille uskoteltiin, että kiekkoseura Diskoksen maalivahtina pelanneelle isolle veljelle oli taas sattunut vieraspelireissu jouluaatoksi. Miten se Jääkiekkoliitto saattoikin niin epäoikeudenmukaisesti toimia.
Vaikka huijaus sitten paljastui, emme me lapset mitenkään katkeria vanhemmille olleet. Sehän oli hauska kepponen. Sitä paitsi oli ihan sama, tuliko meille valepukki vai oikea, jos vaan toi kiekkomailan, luistimet tai jonkun muita toivelistalla olleita lahjoja.
Joulun viettoon liittyy monenlaisia kauniita rituaaleja ja tapoja, joissa ei ole mitään pahaa, kunhan niistä ei koidu kohtuutonta vaivaa tai riesaa kanssaihmisille. Minäkin käyn sytyttämässä kynttilän isän ja äidin haudalle, vaikka hyvin tiedän vanhempieni elävän paremmin muistoissani kuin siellä lumisen nurmen alla.
Yksi on kuitenkin joulussa varmaa. Valo voittaa. Valo.