Vasemmistoliiton muutos Li Anderssonin puheenjohtajakaudella on ollut valtava. Paljon siitä on seurausta Anderssonin johdolla tehdystä työstä, mutta osin kyse on myös yhteiskunnan isoista kehityskaarista, joissa vasemmisto on ollut lastuna laineilla.
Siinä missä puolue on kasvanut ja nostanut kannatustaan isoissa kaupungeissa, on kannatus huvennut niiden ulkopuolella. Kunnanvaltuutettujen määrässä puolue on nykyään jotakuinkin yhtä suuri RKP:n kanssa.
Anderssonin aikakaudella vasemmistoliitto on uusinut ilmeensä – viime vaalikaudella puolue karisti mielikuvaa ikuisesta vastarannan kiiskestä. Kun muut riitelivät, vasemmistoliitto pysyi aikuisena huoneessa. Vasemmistoliiton ja toki myös demarien pitkäaikainen tavoite eli oppivelvollisuuden laajennus oli myös iso rakenteellinen uudistus, joka painoarvoonsa nähden sai liian vähän huomiota.
Vasemmistoliitossa Andersson on ollut äärimmäisen pidetty. Hänen asemansa vahvuudesta kertoo se, että viime eduskuntavaalien katastrofin jälkeen kukaan ei kyseenalaistanut hänen asemaansa.
Paavo Arhinmäen puheenjohtajakaudella alkanut muutos on kiihtynyt Anderssonin kaudella. Kahdeksan vuoden aikana vasemmistoliitto on entisestään kaupungistunut ja naisistunut.
Vasemmistoliitto oli mukana hallituksessa viemässä Suomea Natoon, ja puolue kannatti EU:n koronaelvytyspakettia. Vasemmiston muuttuminen EU-myönteiseksi on yleiseurooppalainen ilmiö, mutta Nato-päätöksen ajaminen läpi siitä erimielisessä puolueessa oli Anderssonilta melkoinen taidonnäyte.
Kun vasemmistoliitto ensi syksynä saa uuden puheenjohtajan, odottaa häntä useampi ongelma. Niihin on yritetty hakea jo aiemmin ratkaisuja, mutta ainakaan vielä muutosta ei ole tapahtunut.
Ongelma 1: Vahvuus on myös heikkous
Vasemmistoliitolla on todella uskolliset tukijat. Tosin on huomattava, että tämä joukko on aikojen saatossa pienentynyt.
Tähän liittyy se, että Suomesta tuntuu löytyvän 7–8 prosenttia äänestäjiä, joille vasemmisto on se juttu. Kannattajien ydinryhmä on muuttunut puolueen mukana.
Ongelmaksi tämä muodostuu, kun pitäisi laajentaa äänestäjäkuntaa. Kynnys äänestää vasemmistoa on iso. Kun ihminen on äänestäjäksi siirtynyt, ei hän hevin enää luovu vaihtoehdostaan, mutta sitä ennen pitää kärjistetysti hyväksyä, että ”nyt olet vassari”.
Vasemmistolaisuus vaatii edelleen paljon. Porukassa voi olla kivaa, mutta porukkaan tuleminen ei ole niin helppoa.
Toinen vahvuus ja samalla heikkous on vasemmiston ydinosaaminen. Vasemmisto osaa puhua eriarvoisuudesta ja pienituloisten asemasta, mutta onko toista aluetta, jolla puolue pystyy erottautumaan.
Yksi Hakaniemestä sanottu kommentti kuuluu, että vasemmisto on nyt 2000-luvun vihreät. Vihreät olivat pitkään samoissa kannatusluvuissa kuin vasemmistoliitto, mutta nousivat yhtäkkiä Ville Niinistön kaudella viidentoista prosentin puolueeksi.
Se onnistui, kun Niinistö laajensi vihreiden puheenaiheita. Puolue alkoi puhua entistä enemmän koulutuksesta ympäristön rinnalla. Sitä kautta kannattajakunta laajeni, kunnes taas pieneni. Nyt vihreät on jälleen samoissa luvuissa vasemmistoliiton kanssa.
Mutta silti: vasemmisto on pitkälti pyörinyt samoissa kannatusluvuissa koko ajan.
Ongelma 2: Hiipuvat alueet
Tehdystä työstä huolimatta vasemmiston kannatus monissa paikoissa on hiipunut viime vuosien aikana. Kuten mainittua, kyse on yleiseurooppalaisesta ilmiöstä. Myös muissa maissa vasemmistolla on vaikeaa isojen kaupunkien ulkopuolella.
Suomessa kehitys näyttää vain jyrkemmältä, koska vasemmiston juuret ovat kaupunkien työläisten lisäksi syrjäseuduilla. Rakennemuutoksen vuoksi työväentalojen valot ovat sammumassa monilla vasemmiston entisillä vahvoilla seuduilla.
Anderssonin seuraaja joutuu pohtimaan tarkkaan, mitä tilanteelle tehdään. Puolueen resurssit ovat entisestään pienentyneet, eikä aktiivista kenttäväkeäkään liikaa ole. Kannattaako yrittää toimia valtakunnallisesti, jos puolue ei sellainen enää välttämättä ole.
Jos yhden työntekijän vastuualue ulottuu Tampereelta Jyväskylän kautta Vaasaan, voi kysyä, kuinka paljon aikaa yhdellä ihmisellä on keskittyä työhönsä.
Joissakin vaalipiireissä vasemmistoliitolla ei ole aikoihin ollut kansanedustajaa, eikä muutosta ole näköpiirissä. Muuttotappioalueilla protestiäänet menevät nykyään nostalgialla kampanjoivalle populistioikeistolle.
Ongelma 3: Uusimaa
Uusimaa on se vaalipiiri ja alue, jossa vasemmistolla on käsissään kamppailu, jota ei saa hävitä. Kansanedustajia valitaan 37, ja vasemmistoliitto onnistui viime vaaleissa saamaan läpi yhden. Samaan aikaan kokoomus sai vaalipiiristä yhtä monta kansanedustajaa kuin koko vasemmistoliiton ryhmässä tällä hetkellä on.
Uusimaa on samalla alue, jossa pitäisi yhdistyä vasemmistoliiton vahvuus ja heikkous. Se koostuu kahdesta isosta kaupungista eli Espoosta ja Vantaasta, seutukaupungeista ja niitä ympäröivästä maaseudusta.
Päänsärkyä lisää se, että vasemmisto ei ole erityisen suosittu Vantaalla tai Espoossa. Näissä kaupungeissa vasemmistolaisten äänet menevät enimmäkseen demareille.
Tässä tullaan sen ongelman eteen, miksi vasemmistoliiton puhe ei uppoa niin hyvin kehyskunnissa. Tämä liittyy vahvasti ensimmäisenä ongelmana mainittuun asiaan.
Ongelma 4: Yliopistokaupungit
Vasemmiston kehitys on Suomessa noudattanut samaa kaavaa kuin muualla Euroopassa ja oikeastaan koko läntisessä maailmassa. Isoissa kaupungeissa, etenkin yliopistokaupungeissa menee hyvin, mutta niiden ulkopuolella kannatus hiipuu.
Suomessa ongelmaksi tulee se, josta KU:n eduskuntavaalien jälkeen julkaistussa analyysissa kirjoitettiin. Vain Helsinki on riittävän suuri väestöpohjaltaan ollakseen oma vaalipiirinsä.
Iso äänimäärä Tampereella ei lämmitä niin paljon, jos kannatusta ei muualta irtoa. Pirkanmaalla tämä tarkoittaa sitä, että vasemmistoliitto sai läpi yhden kansanedustajan. Paikkoja oli jaossa 19.
Sama tilanne näkyy Keski-Suomessa. Jyväskylässä vasemmistoliitto kerää kannatusta, mutta pienemmillä paikkakunnilla on vaikeampaa. Onko vasemmistoliitolla suunnitelmaa, miten kannatus palautetaan esimerkiksi Äänekoskella? Eduskuntavaaleissa Keski-Suomen paikka olisi säilynyt, jos vasemmistoliitolla olisi ollut Äänekoskella hyvin ääniä kerännyt ehdokas.
Vasemmistoon on myös lyöty vahva akateeminen leima. Se ei välttämättä ole reilua, mutta sen karistaminen on koko ajan vaikeampaa, kun parhaiten puolue menestyy yliopistokaupungeissa.
Ongelma 5: Helsinki
Helsingissä vasemmistoliitolla menee todella hyvin. Viime eduskuntavaaleissakin puolue onnistui kasvattamaan kannatustaan, vaikka muualla meni huonosti.
Miksi se on ongelma? Se on peittänyt tai ainakin voinut peittää alleen aiemmin kuvatun tilanteen eli sen, että vanhat linnakkeet on menetetty. Se ei tietenkään ole Helsingin vika millään tavoin.
Helsingissä kannattaa myös huomata, että sielläkin vasemmistoliiton kannatus on vahvaa oikeastaan ainoastaan kantakaupungissa. Lähiöissä kannatus putoaa nopeasti 10 prosentin pintaan, kun se joissakin kantakaupungin osissa on lähellä 30 prosenttia.
Jos ja kun puolue ei pysty vaikuttamaan Suomen rakennemuutokseen ja yleisvasemmistolaiseen kehityskaareen, tulee Helsingin painoarvo vain entisestään kasvamaan. Puolue ei ole kertonut tarkkaan, mistä eduskuntavaalien jälkeen puolueeseen tulleet noin 4 000 jäsentä ovat. Todennäköistä on, että enemmistö heistä keskittyy muutamaan yliopistokaupunkiin.
Ongelma 6: Mitä tehdä?
Jos vastauksen tietäisi, voisi ryhtyä vasemmistopuolueiden konsultiksi. Anderssonin kaudella vasemmistoliitto on tehnyt valtavasti ohjelmatyötä, panostanut jäsenten koulutukseen ja uudistanut ilmettään.
Hirtehisesti voisi todeta, että ainoastaan käsilläseisontaa ei ole kokeiltu. Silti kehityskaari on ollut tämä.
On muistettava, että puolueen tilanne ei ole millään lailla toivoton. Vetovoimasta kertoo paljon eduskuntavaalien jälkeen tulleet uudet jäsenet. Heitä tuli niin paljon, että nyt noin joka neljäs puolueen jäsen on liittynyt viime vuoden aikana. Vasemmisto on monille oikeiston nousun vastavoima.
Mutta jälleen: vetovoima tuli todeksi vasta, kun perussuomalaiset voittivat vaalit. Puolue ei kyennyt vaikuttamaan siihen, milloin nämä ihmiset liittyivät vasemmistoliittoon.
Moni moderni, progressiivinen eurooppalainen vasemmistopuolue näyttää samanlaiselta kuin vasemmistoliitto. Onko se lopulta huono asia?