Vanajan vankilan Punahilkka -näytelmällä alkanut vankien teatteritoiminta saa jatkoa vuoden vaihteessa Helsingissä.
Seitsemän vankilassa rangaistustaan suorittavaa naista esittää näytelmän Kuningas Lear – Veljeni Kuningas KokoTeatterissa.
Näytelmän käsikirjoitus on syntynyt työryhmän tekemänä Shakespearen näytelmän Kuningas Learin pohjalta. Esityksen ohjaa Hannele Martikainen ja musiikista vastaa Mikko Perkola.
Nuorin mukana oleva naisvanki on 24-vuotias ja vanhin 50-vuotias. Kolme on ensimmäistä kertaa vankilassa. Muilla kertaisuuksia on enemmän, yksi osallistujista on jo kahdeksatta kertaa vankilassa.
Viime vuonna Vanajan naisvangit tekivät Suomen vankeinhoidon historiaa, kun he esittivät tuttuun satuun perustuneen itse valmistelemansa ja Hannele Martikaisen dramatisoiman näytelmän Punahilkka Hämeenlinnan kaupunginteatterissa.
Näytelmän yleisöesitykset olivat loppuunmyytyjä, ja kokemukset projektista olivat muutenkin erinomaiset.
Lisää Vanajan teatteriprojektista kerrotaan 31.12.2010 ilmestyvässä Viikkolehdessä.