Afrikassa arvioidaan olevan yli 280 miljoonaa aliravittua ihmistä ja ruokakriisin odotetaan vain pahentuvan. Kaiken aikaa kuitenkin tehdään tutkimusta ja etsitään keinoja, joilla manner voisi saavuttaa hyväksyttävän ruokaturvan tason.
Ruokaturvan takaamisessa avainasemassa on ruokajärjestelmien (maanviljelys, kauppa, kuljetus jne) uudistaminen, jotta ne edistäisivät yhtä lailla ihmisten kuin planeetankin terveyttä. Tätä korostaa kansainvälisen maataloustutkimusjärjestö CGIAR:n tuore toimitusjohtaja tohtori Ismahane Elouafi, joka on myös nimetty viime vuoden vaikutusvaltaisimpiin kuuluvaksi afrikkalaiseksi.
Elouafin mukaan tieteellinen tutkimus ja innovaatiot voivat vapauttaa Afrikan potentiaalin mantereen ruokatarpeiden tyydyttämisessä.
– Me voimme vähentää köyhyyttä ja lopettaa aliravitsemuksen. Meillä on siihen työkalut, ne vain täytyy saada viljelijöiden käsiin, Elouafi sanoo.
Kunhan se onnistuu, Afrikka voi muuttua ruuan viejäksi ja päästä maatalouden kansainvälisten arvoketjujen huipulle.
CGIAR on yhteistyössä Kansainvälisen trooppisen maatalouden tutkimusinstituutti Iitan ja Afrikan kehityspankin maatalousteknologiaohjelma TAAT:n kanssa luonut mallin teknologian hyödyntämisessä ruokakriisin taltuttamisessa.
TAAT:n tähtäimessä on teknologian avulla kaksinkertaistaa yli 40 miljoonan pienviljelijän viljasatojen, karjankasvatuksen ja kalastuksen tuottavuus vuoteen 2025 mennessä.
Arvioidaan, että Afrikan maataloustuotanto voisi kasvaa 280 miljardista Yhdysvaltain dollarista vuodessa tuhanteen miljardiin eli biljoonaan dollariin vuoteen 2030 mennessä.