YK:n elintarvikejärjestö FAO:
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO vaatii vuosikatsauksessaan, että hallitusten on arvioitava pikaisesti uudelleen tukiaisensa biopolttoaineille. FAO:n tiistaina Roomassa julkaistun raportin mukaan biopolttoaineilla on ollut merkittävä osa elintarvikkeiden hintojen kohoamisessa, mikä on aiheuttanut ruokapulaa kehitysmaissa.
Raportti muistuttaa myös, että biopolttoaineiden merkitys energiaongelmien ratkaisemisessa on ”rajallinen”, eikä niiden käyttö välttämättä vähennä kasvihuonekaasujen päästöjä siinä määrin kuin aiemmin oletettiin.
Toisaalta FAO:n pääjohtaja Jacques Diouf totesi julkistustilaisuudessa, että biopolttoaineisiin sisältyy myös mahdollisuuksia. Niiden tuottaminen voisi luoda kehitysmaiden maaseudulle työtilaisuuksia ja tuloja.
Nykyisellään biopolttoaineiden buumi hyödyttää Dioufin mukaan lähinnä tuottajia vauraissa teollisuusmaissa, jotka ovat tukiaisillaan ja tullimuureillaan rajanneet kehitysmaiden tuottajat ulos.
Raportti vaatiikin, että teollisuusmaiden nykyinen politiikka on kiireesti arvioitava uudelleen maailman ruokaturvallisuuden säilyttämiseksi, köyhien viljelijöiden suojelemiseksi, maaseudun monipuolisen kehityksen edistämiseksi ja ympäristön suojelemiseksi.
Erityisen hankalassa asemassa ovat ne kehitysmaat, jotka ovat yhä kalliimpien tuontielintarvikkeiden varassa.
Yhä enemmän
ruokaa tankkiin
FAO:n mukaan ruoaksi kelpaavista kasveista valmistetun biopolttoaineen määrä kolminkertaistui vuosien 2000 ja 2007 välillä. Maataloustuotteista valmistettujen biopolttoaineiden arvioidaan nyt kattavan lähes kaksi prosenttia maailman liikennepolttoaineiden kulutuksesta.
OECD:hen kuuluvissa vauraissa maissa (Yhdysvallat, Eurooppa, Kanada, Japani ja Australia) käytettiin vuonna 2006 yli 10 miljardia dollaria (7,4 miljardia euroa) biopolttoaineiden tukiaisiin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa maksetaan 50 dollarisenttiä tukea jokaista maissista tuotettua polttoainegallonaa kohden (gallona on 3,8 litraa).
Biopolttoaineiden huuma on vuoden sisällä kokenut yhä kovempia kolauksia. OECD:n kesällä julkaistu oma raportti totesi, että biopolttoaineiden tukeminen on valtavan kallista. Myös OECD arvioi, että biopolttoaineiden vaikutus ilmastonmuutokseen ja energiaturvallisuuteen on vähäinen ja että niiden tuotanto on nostanut ruoan hintaa.
OECD kehotti jäsenmaitaan lopettamaan uusien tukimuotojen kehittämisen biopolttoaineille ja pyrkimään nykyisten lakkauttamiseen.
Ilmastovaikutus
jopa haitallinen
Myös lukuisat tieteelliset tutkimukset ovat lauhduttaneet biohuumaa. Arviot biopolttoaineiden vaikutuksesta ruoan maailmanmarkkinahintojen nousuun vaihtelevat villisti, mutta sitä on yleisesti alettu pitää yhä suurempana.
Lisäksi useimpien kasvien muuntaminen nestemäiseksi polttoaineeksi vie niin paljon energiaa, että vaikutus hiilidioksidipäästöihin voi olla jopa haitallinen. OECD:n mukaan vain ruokaöljy sekä Brasiliassa tuotettu sokeriruoko ovat koko elinkaareltaan fossiilisia polttoaineita parempia ilmaston kannalta.
FAO ei vaadi kokonaan lopettamaan biopolttoaineiden tukemista. Sen sijaan tuet olisi raportin mukaan suunnattava uudelleen kehitysmaiden hyödyttämiseksi sekä ympäristöllisesti kestävien, uuden sukupolven biopolttoaineiden kehittämiseksi.