Tuotantotavat ovat verkostomaisia. Tämä on lisännyt neuvottelujen määrää jokseenkin kaikilla työpaikoilla. Paikallinen sopiminen vie samaan suuntaan. Työn ulkopuolella elämä on yhtä neuvottelua perheessä, viranomaisten kanssa tai pankeissa. Neuvotteluissa hukataan työaikaa suunnattomia määriä.
Perusvirkamies voi viettää työuransa kokouksissa ja seminaareissa tekemättä käytännössä mitään. Kokousten välissä voi pistää puolet asioista lausunnolle, toisen puolen hoitaa aika.
Vakavammin työhönsä suhtautuvien virkamiesten tuottavuutta voitaisiin lisätä kymmeniä prosentteja, jos heillä olisi tämä neuvottelemisen taito. Joillain se toki on ja hepä käyttävät sitä huomaamatta, usein härskisti hyväkseen. Eräskin puheenjohtaja antoi porukan puhua pulputtaa mitä mieleen tuli, itse oli hiljaa. Sekavan kokouksen lopussa hän sitten lateli omat mielipiteensä päätöksiksi, yhdessä sovituiksi.
On perusteltua vaatia neuvottelutaito perusopetuksen opetussuunnitelmaan siinä missä pakkoruotsi tai etiikkakin, joka tosin olisi helppo toteuttaa verkko-opetuksena. Neuvottelutaitoa ei voi opettaa netissä.
Hyvä neuvottelija puolustaa omia oikeutettuja näkökantojaan ymmärtäen vastapuolen oikeutetut vaateet. Hyvä neuvottelija perustelee näkökantansa, ei hämää tai auktoriteetillaan ajaa asiaansa läpi. Tämä on neuvottelutaidon lähtökohta.
Neuvottelutaidosta vain pieni osa voi olla kikkailua taktisilla vedoilla, kuten tärkeän asian asettaminen joko kokouksen alkuun tai loppuun. Istuinpaikan voi valita siten, että on katsekontakti puheenhohtajaan tai jää katveeseen. Kekseliäimmät hakevat kokouksessa itselleen liittolaisen, jos ei ole ennen kokousta ehtinyt sopia.
Naapurin neuvotteluvalta voidaan mitätöidä tai ainakin sitä voi väheksyä ja pilkata. Isommissa palavereissa on aina mukana nämä temput osaava narsisti.
Neuvottelujen todellinen ongelma ovat aikavarkaat, jotka pulisevat suuna päänä. Vastuullinen neuvottelija osaa olla myös hiljaa. Pitkät puheenvuorot voivat olla myös taktisia vetoja. Suurin pulma lienee se, että neuvotteluun ei valmistauduta, ei mietitä edes mikä neuvottelutuloksen pitäisi olla ja mikä on toiseksi paras neuvottelutulos.
Neuvottelutaito sotketaan usein kokoustekniikkaan, mikä sekin on tärkeä asia tilaisuuden sujuvuuden ja hallinnan kannalta. Kokouksissa on useimmiten asialista, harvemmin esityslistaa kun mitään ei kumminkaan esitetä.
Kokoukset voivat kompastua väen vähyyteen, päätösvaltaa ei muka saavuteta. Parikin osallistujaa voi pitää kokouksen, ja päätös tulee voimaan jos kukaan poissaolevista ei valita.
Olin mukana kirjoittamassa neuvottelutaidon opasta luottamusmiehille. Kiperin kirjoitettava kohta koski Yt-neuvotteluja, jos ne nyt nykymaailmassa mitään neuvotteluja ovat – enempi ilmoituksia lähdöstä Yksin Taipaleelle.
Jos Yt-neuvottelut toteutettaisiin ajoissa, kun firmalla menee hyvin, saataisiin myös työntekijöiden panos yrityksen johtamiseen. Tämäkin on neuvottelukysymys.
Kamalimmat nähdyt kokoukset on pidetty taloyhtiöissä, milloin on tapeltu antenneista, parvekelasituksista tai pyykkituvasta. Ainoa kamalampi, jonka tiedän, on ollut spanielien yhdistyksen vuosikokous valtakirjapeleineen. Kyse ei tosiaankaan ollut koirien keskinäisestä rähinästä.