Tässä se nyt on, Suomen kuuluisin noro! Sen vieressä seisoo Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki, jonka kotikulmilla Itä-Helsingissä Laajasalon Kruunuvuorenrannassa noro sijaitsee.
Noro muistuttaa puroa, mutta erona on se, että noro kuivuu välillä kokonaan. Luonnontilainen noro on suojeltu laissa, minkä vuoksi tämä kyseinen noro on pysäyttänyt rakennustyöt alueella. Sitä ennen julkisuudessa seurattiin kuumaksi äitynyttä kamppailua, jossa luonnonsuojelijat pyrkivät estämään puiden kaatamisen.
Kamppailua on pidetty jonkinlaisena malliesimerkkinä kiistasta kasvavan kaupungin ja lähiluonnon välillä. Helsingin kasvu on palautunut ennätysmäisen suureksi, tänä vuonna kaupungin väkiluku voi kasvaa yli 10 000 ihmisellä.
”Meidän pitää rakentaa ja tiivistää, ja silloin ollaan aina jonkun takapihalla”
– Tämä on esimerkki myös siitä, miten kaavoitetaan käymättä paikan päällä. Kun 15–20 vuotta sitten puhuin tästä metsästä, ei täällä kukaan muu poliitikko tainnut olla käynyt, Arhinmäki sanoo.
Tarkallaan ottaen kyse on Kruunuvuorenrannan vieressä sijaitsevasta Stansvikin metsästä. Ja vielä tarkemmin ottaen kyse on kahdesta erillisestä kiistasta. Nyt tarkoituksena on ollut rakentaa muutama tie, joiden tieltä pitää kaataa joitakin kymmeniä puita, joiden joukossa on useampi yli satavuotias puu.
Arhinmäki nostaa neljä syytä, miksi juuri Stansvik on noussut isoksi kiistakapulaksi. Ensinnäkin Helsingissä on vielä koskemattomia vanhoja metsäalueita, koska kaupungissa ei ole tehty kaupallisia hakkuita.
– Toinen syy on se, että tänne on pikkuhiljaa muuttanut ihmisiä ympärille. Harva osaa puolustaa metsiä, joissa kukaan ei ole käynyt. Kolmas on sitten se, että lähiluonnon merkitys on yleisesti kasvanut ja samalla ymmärrys ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta. Neljäs syy on pandemia – ihmiset oppivat taas liikkumaan luonnossa.
Valtava muutos
Paavo Arhinmäki nousi Helsingin kaupunginvaltuustoon vuoden 2000 vaaleissa. Tuolloin keskustelua lähiluonnosta ei hirveästi käyty, mutta eipä Helsingin väkilukukaan ollut nyt nähdyssä nousussa. 2000-luvun alkupuolella nähtiin sen sijaan Nurmijärvi-ilmiö, kun ihmiset muuttivat joukolla kehyskuntiin pientaloihin, joiden tieltä kaatui metsää ja syntyi yksityisautoiluun nojaava hajautunut yhdyskuntarakenne.
– Muutos on ollut valtavan suuri siinä lyhyessä 23 vuoden ajassa, kun olen valtuustossa ollut. Helsinki on tiivistynyt entisestään, vähenevät lähiluontopaikat muuttuvat entistä tärkeämmäksi ihmisille, Arhinmäki toteaa.
Arhinmäki muistuttaa, ettei Helsinki halua kasvaa – se kasvaa, koska ihmisiä muuttaa kaupunkiin. Jos Helsinkiin ei rakenneta lisää taloja, joutuu entistä useampi pienituloinen ja syntyperäinen helsinkiläinen muuttamaan vastoin tahtoaan pois kotikaupungistaan.
– Meidän pitää rakentaa ja tiivistää, ja silloin ollaan aina jonkun takapihalla. Siksi pitäisi tosi herkästi katsoa, että todella arvokkaisiin paikkoihin – kuten tänne Stansvikiin – ei rakenneta.
Joka tapauksessa nyt nähtyjä kamppailuja tullaan Arhinmäen mukaan näkemään tulevina vuosina entistä enemmän. Seuraavat kiistanalaiset kaavat ovat tulossa pian päätettäviksi.
– Rakennetaan mieluummin alueelle, joka on jo tuhottu. Kruunuvuorenranta on siitä valtavan hyvä esimerkki. Se on tuhottu jo vuosikymmeniä sitten, kun tänne rakennettiin öljysatama.
Ihmisten toiveilla ja rakentamisen vastustamisessa on myös ristiriita. Usein toivotaan hyviä kaupallisia palveluita.
– Ne vaativat väestöpohjaa.
Uusia asioita
Stansvikin metsäkiistan toinen puoli koskee isompaa aluetta. Siihen myös Arhinmäki alussa viittasi kutsumalla paikkaa alueeksi, joka on kaavoitettu käymättä siellä.
Vanhan metsän päälle kaavoitettiin taloja, ja kaava ehti saada lainvoiman. Arhinmäki on vastustanut aina Stansvikin metsään rakentamista. Kun oikeustie oli kuljettu loppuun, oli vielä yksi oljenkorsi käyttämättä – poliittinen puoli. Eri valtuustoryhmistä löytyi tarpeeksi tahtoa arvioida lainvoimainen kaava uudelleen.
– Eihän tällaista ole koskaan aiemmin tapahtunut, Arhinmäki sanoo.
Jatkossa kaavoituksessa pitää entistä enemmän hakea kestävää tasapainoa ja katsoa, mihin voidaan rakentaa ja minne, Arhinmäki toteaa.
– On ihan selvää, että kohta ei tule olemaan yhtäkään kaavaa, johon ihmiset olisivat tyytyväisiä.