Intian pohjoinen osavaltio Kashmir on kuuluisa omenoistaan. Kashmirin seitsemästä miljoonasta asukkaasta peräti miljoona elää omenanviljelyllä. Omenat antavat toimeentulon viljelijöiden ohella valtavalle hedelmätaloudessa toimivien työläisten, kauppiaiden ja kuljettajien verkostolle.
Kashmirissa viljellään omenaa 144 825 hehtaarilla, jotka normaalisti tuottavat vuosittain noin 1,7 miljoonaa tonnia omenoita. Omenoiden viennin arvo on ollut noin 60 miljardia Intian rupiaa (n. 670 miljoonaa euroa) vuodessa.
Tänä vuonna omenateollisuus kuitenkin on synkissä tunnelmissa. Säiden rajut ja ennakoimattomat vaihtelut huolestuttavat ja ahdistavat omenanviljelijöitä.
Eteläisessä Kashmirissa sijaitseva Shopian tunnetaan laadukkaista, vientiin menevistä omenoistaan. Siellä viljelijät valittavat, että tuotannon jyrkkä lasku on vakava uhka heidän elinkeinolleen.
”Elo-syyskuussa lämpö äkillisesti nousi ja sillä oli suora vaikutus satoon.”
Abdul Karim Mir on Shopianin omenanviljelijöitä. Hänen omenatarhansa levittäytyy runsaan hehtaarin alalle. Tänä vuonna tuotantoa leikkasi kesän myöhäinen alku ja alkusyksyn odottamaton lämpöaalto.
– On paljon kaltaisiani omenankasvattajia, jotka innoissaan odottivat sadonkorjuuta, joka lupasi mahtavia voittoja ja laajaa arvostusta. Kashmirin omenathan ovat maailmankuuluja. Ne ovat äärimmäisen herkullisia ja ravitsevia, ja niiden kasvatuksessa käytetään hyvin vähän tuholaistorjunta-aineita, Mir kertoo.
Viime vuonna Mirin puutarha tuotti yli 500 laatikollista omenoita. Tänä vuonna jäädään ehkä kolmeensataan.
– Kevään kukinta-aikaan lämpötilojen olisi pitänyt olla yli 20 celsiusastetta, mutta ne jäivät korkeintaan kymmeneen asteeseen. Elo-syyskuussa lämpö äkillisesti nousi ja sillä oli suora vaikutus satoon. Tuottavuus romahti ja niin teki myös toivomme, että sadonkorjuu olisi voitollinen, Mir sanoo.
Kashmirin keskiosassa sijaitsevassa Ganderbalissa elävä omenanviljelijä Ghulam Rasool Bhat kertoo, että kasvattajien tilanne on muuttumassa surkeaksi. Hän arvioi oman satonsa jäävän puoleen odotetusta.
– Valtiolla on omenankasvattajille tukisuunnitelmia, muun muassa lannoitteiden hintatukea ja varastotilojen järjestämistä, mutta ilmastonmuutos romuttaa tuotannon silti. Syyskuun ensimmäisellä viikolla lämpö kohosi 34,2 celsiusasteeseen ja se tuhosi omenasadon, Bhat toteaa.