En kuulu Facebookiin enkä muihin sosiaalisen median yhteisöihin, koska olen päättänyt suojella itseäni sen lajin sosiaalisuudelta. Mutta sähköpostissani käy kyllä aikamoinen vilske. Joka päivä siivoan sieltä mitä ihmeellisimpiä kontaktiyrityksiä, usein myös ilmoituksia siitä, että joku kaipaa minua facebookissa. Kovetan sydämeni, en mene vilkaisemaankaan.
Minulle tarjotaan peniksenpidennyksiä ja potenssinnostajia, laihdutuslääkkeitä, venäläisiä naisia, todistuksia akateemisista tutkinnoista, aitoja Rolexeja, miljoonien dollarien arpajaisvoittoja ja tukevaa siivua muhkeista perinnöistä Malesiassa tai Nigeriassa.
Sähköpostiviesteillä mitaten olen todellakin haluttu, kaivattu ja sadoille ellen tuhansille tuiki tuntemattomille ihmisille tarpeellinen henkilö. Jollekin kaukaiselle orvolle ja hänen leskiäidilleen jopa viimeinen oljenkorsi äärimmäisessä hädässä.
Ei nettiäänestystä poliittisissa vaaleissa, ei tällä poliittisen sivistyksen ja todellisuudentajun tasolla, ei vielä pitkään aikaan.
Ylen harvoin luen kenenkään blogeja tai verkkolehtiä. Googlaan vain tosi tarpeeseen. Kaikkein vähiten haluan netissä törmätä itseeni. Siitäkin on kyllä sekä miellyttävää että epämiellyttävää kokemusta.
Pidättyväisyyteni on itsesuojelua, mutta se on myös ajankäytöllinen ratkaisu. Kun työkseen istuu päivittäin tuntikausia tietokoneen ääressä, ei tee mieli uhrata sille enää hetkeäkään vapaa-aikaansa.
Silti ylistän internetiä, joka helpottaa elämääni monin tavoin. Ilman sähköpostia työni ja luottamustehtävieni hoitaminen hankaloituisi dramaattisesti. Ilman pankkiyhteyttä taitaisi kirjanpitonikin olla retuperällä. Nykyisin en käy pankissa muuten kuin kerran, pari vuodessa tyhjennyttämässä kolikkopurkin.
Netin ansiosta kirkosta eroamisesta tuli telkkarin homoillan jälkeen joukkoliike. Hetken mielijohteesta, toisten perässä oli yhtä helppo klikata eroavansa kirkosta kuin ilmaista tykkäämistään naamakirjassa. Joukkoerosta tehtiin pitkälle meneviä johtopäätöksiä myös seurakuntavaaleja ajatellen, mutta odotettua äänivyöryä ei tullut. Äänestysaktiivisuus seurakuntavaaleissa nousi vain kolmisen prosenttiyksikköä, minkä se ehkä olisi tehnyt jo pelkästään äänioikeusikärajan laskemisen takia. Vaalipaikoille vaivautuminen ja selvän ottaminen ehdokkaista ja heidän näkemyksistään olisi vaatinut enemmän kuin päähänpiston.
Virtuaalimaailmassa voi tapahtua mitä tahansa, siellä liikkuessaan ihminen ei tunnu olevan samanlaisessa vastuussa tekemisistään ja näkemyksistään kuin todellisuudessa. Taannoin meitä uhkasi päivän yleislakko, johon oli sitoutunut netissä yli 100 000 ihmistä. Kun piti toimia todellisessa maailmassa, massaliike kutistui kouralliseksi mielenosoittajia eduskuntatalon edessä. Olisi luullut, ettei yleislakkoon uskoisi erkkikään, mutta niin vain media jaksoi kohkata tästäkin asiasta. Journalistien nyt ainakin toivoisi osaavan erottaa nettimaailman siitä maailmasta, jossa oikeasti on elettävä ja toimittava.
Mietteliääksi saavat monet muutkin liikkeet ja projektit, jotka niittävät suosiota netissä. Tuhannet ovat liittyneet esimerkiksi hyvällä asialla olevaan Roska päivässä -liikkeeseen. Mutta mitä tapahtuu todella? Kuinka moni poimii roskan päivässä? Kuinka monille riittää, että on netissä hyvän asian kannattajana? Mitä merkitystä sillä on ympäristön roskaamisen kannalta?
Vaikka ihmisellä olisi tuhat kaveria naamakirjassa, hän voi todellisessa elämässään olla yksinäinen kuin piru kalliolla. Miten tällaista skitsoa tilannetta voi kestää? Ällistyttävän monet ihmiset eivät tunnu itsekään hyväksyvän omaa oikeaa itseään vaan luovat itsestään kuvitteellisia persoonia virtuaalimaailmaan. Ehkä se hetkeksi helpottaa tosielämän sietämättömyyttä, mutta pitemmän päälle sen luulisi olevan tuhoisaa mielenterveydelle.
Meillä on virtuaalimaailmaan katoamisen tuhoisuudesta pari joukkokuolemaan johtanutta esimerkkiä, ja tiedossa aika monta muuten traagista tapausta. Niitä on tässä tarpeetonta kerrata.
Nettiä ei välttämättä tarvita sekoittamaan todellisuuden tajua, joskus se on hukassa muutenkin. Varsinaissuomalaisen paikallislehden tekstiviestipalstalla henkilö ilmoitti, ettei koskaan ole äänestänyt eduskuntavaaleissa, mutta seuraavissa äänestäisi Timo Soinia. Mitä? Onko Timo Soini ehdolla myös Turun eteläisessä vaalipiirissä? Onko hän kenties kasvavien kannattajajoukkojensa mielestä ehdokkaana kaikissa maan vaalipiireissä?
Poliittisesti kokematon äänestäjä voi mediahypetyksen perusteella todellakin näin kuvitella. Muissa puolueissa sentään on aika lailla ehdokaskirjoa mediankin mielestä, mutta persuilla tuntuu olevan vain yksi ainoa autuaaksitekevä Timo Soini. Mitä nyt loikkari Uusipaavalniemi pääsi näkyviin, ainakin hetkeksi.
Kaikkihan tietävät persujen poliittiseksi ongelmaksi juuri sen, ettei ainoaa autuaaksitekevää Timo Soinia pystytä kloonaamaan ehdokkaaksi kaikkiin vaalipiireihin. Niissä on tyydyttävä enimmäkseen niihin samoihin tuntemattomiin suuruuksiin, joissa ei ennenkään ole ollut poliittista karismaa sen vertaa, että olisivat päässeet eduskuntaan – tai edes kotikuntansa valtuustoon. Soini pystyy vetämään muutaman pienemmän profeetan perässään eduskuntaan vain yhdessä vaalipiirissä.
Persujen kannatuslukujen kasvussa on todettu höttöä sen perusteella, että heidän kannattajiensa joukossa on eniten niitä, jotka eivät tiedä, äänestävätkö ollenkaan. Päätös voi jäädä äänestyskoppiin, jos Soinin kannattaja vasta siellä älyää, ettei oman vaalipiirin listalla mitään Timo Soinia olekaan. Siinä saattaa perinteinen ”kirkkovene” saada muutaman äänen.
Teknologia ei ole syypää virtuaalimaailman ja todellisen maailman sekoittumiseen ihmisten mielissä. Mutta tehokas apuri se siinä on. Kirkosta eroamisbuumin suhde siihen, mitä seurakuntavaaleissa todella tapahtui, opetti ainakin jotain: ei nettiäänestystä poliittisissa vaaleissa, ei tällä poliittisen sivistyksen ja todellisuudentajun tasolla, ei vielä pitkään aikaan.
Kirjoittaja on Joensuussa asuva kirjailija.