Yli 150 taloustieteilijää ja politiikan asiantuntijaa julkaisi kesäkuussa maailman johtajille avoimen kirjeen, jossa he esittivät toimia ilmastorahoituksen edistämiseksi.
Oil Change International -organisaation keräämässä vetoomuksessa viitataan viime vuonna tehtyyn laskelmaan, jonka mukaan peräti 2 500 miljardia dollaria olisi saatavissa asettamalla suurimmille omaisuuksille progressiivinen varallisuusvero. Tällöin vero olisi 2 prosenttia yli 5 miljoonan dollarin omaisuuksista, 3 prosenttia yli 50 miljoonan omaisuuksista ja 5 prosenttia miljardin ylittävistä omaisuuksista.
Veron piiriin joutuisi kaikkiaan 3,6 miljoonaa ihmistä eli alle puoli promillea maailman väestöstä.
Fossiilitukiaisista säästettäisiin lähes 600 miljardia.
Kirjeen allekirjoittajat lähtisivät liikkeelle vielä rajatummasta verosta, jota ovat ehdottaneet ranskalaiset taloustieteilijät Thomas Piketty ja Lucas Chancel. Heidän mallissaan 100 miljoonaa dollaria ylittäviä omaisuuksia verotettaisiin progressiivisesti 1,5–3 prosentin verolla. Näin olisi saatavissa 295 miljardia dollaria.
Vaikea sopia rahoituksesta
Vuosien varrella on tehty useita esityksiä globaaleista veroista, mutta ne eivät ole edenneet poliittisella tasolla.
Pariisissa järjestettiin kesäkuussa laaja kansainvälinen kokous ilmastorahoituksesta. Odotukset eivät olleet suuria, eikä paljon myöskään saatu.
Rikkaat maat myönsivät periaatteessa, että rahoitusta tarvittaisiin pikemminkin biljoonia kuin miljardeja dollareita. Samoin periaatteessa myönnettiin, että uusia välineitä tarvittaisiin. Puheissa väläyteltiin mahdollisia globaaleja veroja merenkululle, lentoliikenteelle, jopa omaisuudelle.
Eri asia on hyvien aikeiden vieminen konkreettiselle tasolle. Kuvaavaa on, että esimerkiksi merenkulun verottaminen ei voi edetä nykyisessä Yhdysvaltain kongressissa. Sitä pidetään kuitenkin globaaleista veroista helpoimpana toteuttaa, mutta toisaalta sen tuotoksi arvioidaan vain 5 miljardia dollaria vuodessa.
Kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa on vuosikymmeniä väännetty kättä ilmastonmuutoksen köyhille maille aiheuttamien vahinkojen ja menetysten (loss and damage) korvaamisesta. Vaatimus myönnettiin ensimmäisen kerran aiheelliseksi Varsovan ilmastokokouksessa 2013.
Viime vuoden marraskuussa Egyptin ilmastokokouksessa sovittiin vihdoin korvausrahaston perustamisesta – periaatteessa. Rahaston käytännön toteutuminen näyttää kuitenkin olevan kaukana.
Pitkäaikainen vaatimus korvausrahastoon vuosittain sijoitettavasta summasta on ollut 100 miljardia dollaria. Rahamäärä voi tuntua suurelta, mutta ei globaalin talouden näkökulmasta ole sitä.
Esimerkiksi edellä mainitulla Pikettyn ja Chancelin mallilla summa kertyisi kolminkertaisesti, jolloin korvausrahaston ohella parisataa miljardia jäisi vielä käytettäväksi kehitysmaiden vihreään siirtymään. Eikä edes tarvitsisi käydä keskiluokan kukkarolla; vähintään 100 miljoonaa dollaria omistavia on maailmassa noin 65 000.
Rikkaat päästävät paljon
Rikkaimpien ilmastoverotusta on helppo perustella oikeudenmukaisuussyillä. Avustusjärjestö Oxfam ja Stockholm Environment Institute arvioivat muutama vuosi sitten tutkimuksessaan, että maailman vaurain yksi prosentti väestöstä aiheutti vuosien 1990 ja 2015 välisenä aikana yli kaksi kertaa enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin koko köyhempi puolikas maailman väestöstä.
On myös esitetty hätkähdyttäviä esimerkkejä vielä pienemmän joukon, superrikkaiden kerskakulutuksen vaikutuksista.
Julkkis Kylie Jenner lentelee yksityiskoneellaan jopa vain vartin kestäviä matkoja. Hän aiheuttaa jo muutamassa minuutissa yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin keskiverto intialainen koko vuodessa.
Varallisuus kasvaa eriarvoisesti
Pari viime vuotta ovat koronapandemian ja Ukrainan sodan seurausvaikutusten vuoksi merkinneet suurinta globaalin köyhyyden ja eriarvoisuuden nousua sitten toisen maailmansodan. Samaan aikaan rikkain yksi prosentti maailman väestöstä on saanut kaksi kolmasosaa uudesta varallisuudesta – ylittäen tavanomaisen tason, jossa ”vain” puolet on tullut heille.
Valtioiden tasolla on esitetty monenlaisia laskelmia siitä, paljonko rikkaiden, suurimman osan historiallisista päästöistä tuottaneiden maiden olisi oikeudenmukaista maksaa köyhille maille, jotka kohtaavat ilmaston lämpenemisen vakavat seuraukset ensimmäisinä. Arvioissa päädytään hätkähdyttäviin lukemiin.
Nature Sustainability -lehdessä julkaistiin kesäkuussa analyysi, jonka mukaan teollisuusmaiden tulisi maksaa vuoteen 2050 asti vuosittain peräti 6 000 miljardia dollaria siitä, että ne ovat ylikuluttaneet globaalia hiilibudjettia.
Selvää on, että tällaisista rahoista ei ikimaailmassa synny sopimusta. Käytännöllisellä tasolla asiaa lähestyen Nicolas Stern ja Vera Songwe laskivat viime vuonna, että vuosittain tarvittaisiin 1 000 miljardia auttamaan kehitysmaita (pois lukien Kiina) leikkaamaan päästöjään ja sopeutumaan ilmastokriisiin.
Jos kesäkuussa Pariisin kokouksessa kaavaillut Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston uudistukset toteutuvat, ne voisivat tuoda vuosittain 200 miljardia lainamuotoista tukea kehitysmaille. Se saattaisi tuoda mukanaan suuremman määrän yksityistä rahoitusta.
Pakolaisuus kasvaa jyrkästi
Alussa mainitussa avoimessa kirjeessä muistutettiin myös siitä, että kaikista puheista huolimatta valtiot antavat yhä massiivisia tukiaisia fossiilisille polttoaineille. Niiden lopettamisesta saataisiin yksin rikkaissa G20-maissa vuosittain lähes 600 miljardia dollaria.
Lisäksi allekirjoittajat esittivät, että kaikkein köyhimpien maiden velat mitätöitäisiin.
Köyhien maiden tukeminen ilmastokriisissä olisi myös rikkaiden maiden oma etu. Jo nyt puhutaan pakolaiskriisistä, tuhansia ihmisiä hukkuu Välimereen ja maahanmuutto heiluttaa monissa maissa sisäpolitiikkaa. Ilmastokriisi on osaltaan lietsonut köyhien maiden konflikteja ja ajanut ihmisiä pakolaisuuteen.
Monien ennusteiden mukaan tilanne pahenee jyrkästi. Ehkä synkimmän arvion esitti kesäkuussa Nature Sustainabilityssä julkaistu tutkimus, jonka mukaan tämän vuosisadan lopulla kolmasosa tai jopa puolet maailman väestöstä saattaa asua ihmiselämälle suotuisten ilmastovyöhykkeiden ulkopuolella. Nyt tällaisilla alueilla asuu 600 miljoonaa ihmistä eli alle kahdeksan prosenttia maailman väestöstä. Vuonna 2070 sietämättömän kuumaa voi olla 19 prosentilla maapallon pinta-alasta, kun nyt tällaisia alueita on yksi prosentti.