Tämä on ollut farssi, kommentoi vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson uuden hallituksen ensimmäisiä vaiheita ja elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan (ps.) eroon johtanutta skandaalia.
Junnila erosi tehtävästään perjantaina iltapäivällä, vaikka vielä kaksi päivää sitten hallituspuolueiden kansanedustajat äänestivät Junnilalle luottamusta.
Li Andersson kommentoi KU:lle, että Vilhelm Junnilalla ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin erota.
”Koko tapaus kertoo myös pääministeri Orpon erittäin heikosta johtajuudesta.”
– On ihan päivänselvää, että Junnilalla ei ollut mitään edellytyksiä edustaa Suomea yhtään missään kaiken tämän kansainvälisen huomion jälkeen, Andersson sanoo.
Johtajuuden puutetta
Erityisen merkillepantavaa on Li Anderssonin mukaan se, kuinka huonosti Junnilan tapausta on hoidettu pääministeripuolue kokoomuksen ja sen puheenjohtajan, pääministeri Petteri Orpon toimesta.
– Onhan se erittäin kiusallista heille, että lähes koko kokoomuksen ryhmä vain kaksi päivää sitten oli valmis äänestämään Junnilan luottamuksen puolesta, Andersson toteaa.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan mielestä Junnilan eroaminen kertoo siitä, että hallituksella on erittäin vähän toimintakykyä.
– Koko tapaus kertoo myös pääministeri Orpon erittäin heikosta johtajuudesta.
Li Andersson ei myöskään usko, että uuden hallituksen skandaalit jäävät tähän.
– Kyllähän on tiedossa, että perussuomalaissa on myös muita henkilöitä, joilla on vastaavia sympatioita.
Li Andersson huomauttaa myös, että perussuomalaisten puoluejohto ei kohun julki tultua ottanut millään tavalla etäisyyttä Vilhelm Junnilasta, vaan päinvastoin.
– Perussuomalaisten suunnasta ei tullut minkäänlaista viestiä sen suuntaan, että he olisivat nähneet Junnilan toimintaa ongelmallisena. Tämä erottaa heidät omista sisarpuolueistaan muissa maissa: jopa Ruotsidemokraattien kohdalla olisi täysin mahdoton ajatus, että he voisivat julkisuudessa hyväksyä Junnilan kaltaista äärioikeistolaista viestintää, Li Andersson kommentoi.