Perussuomalaisten elinkeinoministeri Vilhelm Junnila ilmoitti perjantaina noin kello 12.50 eroavansa ministerin tehtävästä.
– Puolueen ja eduskuntaryhmäni luottamuksesta huolimatta näen asian seuraavasti: hallituksen jatkon ja Suomen maineen perusteella näen, että minun on mahdotonta tyydyttävällä tavalla jatkaa ministerinä, Junnila lausuu tiedotteessa, jonka välitti perussuomalaisten puoluetoimisto.
Äärioikeistokytköksistä arvostellusta Junnilasta tuli samalla Suomen historian lyhytaikaisin ministeri. Vuonna 1932 Lennart Oesch toimi 12 päivää poliisiministerinä ennen eroaan. Junnila ehti olla ministerinä vain yksitoista päivää. Asiasta kertoi Ellun Kanat -konsulttitoimiston asiantuntija Jukka Manninen.
Aamulla eri ääni kellossa. Junnila esiintyi itsevarmasti ministerinä facebook-kirjoituksessaan, jossa hän arvioi tilanteestaan käytyä keskustelua kummalliseksi.
– Vielä viikkoa aiemmin olin tunnettu asiakeskeisenä, maltillisena ja yhteistyökykyisenä poliitikkona, hän muun muassa totesi itsestään.
”Näyttää vielä nolommalta”
Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo kirjoitti heti eroilmoituksen jälkeen twitterissä. että hallituksen äärioikeistokytkökset eivät tähän lopu.
– Ministereinä istuu mm väestönvaihtoteoriaa kannattavia ja PS-ek-ryhmässä Suomen Sisun piiripäällikkö, Honkasalo muistutti.
Hän arvioi pääministeri Petteri Orpon (kok.) epäonnistuneen kohun hoitamisessa.
– Todella huonosti hoidettu koko soppa, @PetteriOrpo! Häpeällistä, hän totesi.
Honkasalon ryhmätoveri Mai Kivelä oli samoilla linjoilla.
– Nyt kun Junnila eroaa, hallituksen antama tuki keskiviikon luottamusäänestyksessä näyttää, jos mahdollista, vielä nolommalta. Ei mene Petterillä ihan putkeen.
Puisto tilalle?
Junnilan piti alunperin hoitaa elinkeinoministerin pestiä kaksi vuotta. Sen jälkeen ministeriksi oli tarkoitus vaihtua kansanedustaja Sakari Puisto. Puisto kertoi aamupäivällä Ylellä, että voi harkita ministerivastuunsa aikaistamista, jos pyyntö tulisi