Pula koulutetusta ja osaavasta työvoimasta on suurimpia yritysten kasvua hidastavia tekijöitä. Näin todetaan keskusjärjestö STTK:sta.
Se muistuttaa sitä, että uudet työpaikat syntyvät korkean tuottavuuden aloille, joilla edellytetään vahvaa osaamista. Tällä hetkellä ylivoimaisesti suuri pula on lähes kaikissa ammattiryhmissä, erityisesti työvoimavaltaisilla sosiaali- ja terveysalalla sekä kasvatusalalla. Näille työllistyminen edellyttää tehtävään pätevöittävän tutkinnon suorittamista.
STTK:sta arvioidaan, että myönteistä pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen hallitusohjelmassa ovat panostukset perusopetukseen ja oppimisen tuen vahvistamiseen peruskoulussa ja toisella asteella. Tuen vahvistaminen edistää tavoitetta saada kaikille vähintään toisen asteen tutkinto.
Sen sijaan hallitus näyttää unohtaneen, että osaamisen lisääminen on keskeinen keino vahvistaa työllisyyttä.
– Työn tuottavuutta parantavien teknologioiden käyttöönotto edellyttää uutta osaamista. Tulevalla hallituskaudella on edistettävä keinoja, joilla juurrutetaan jatkuva oppiminen vahvemmin osaksi yritysten ja organisaatioiden arkea, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo.
Hölmöläisten hommaa
STTK nostaa esiin aikeen lakkauttaa aikuiskoulutustuki. Se kuvailee aietta hölmöläisten hommaksi.
– Tuki on mahdollistanut vuosittain noin 30 000 työikäiselle ammatin vaihdon, koulutustason noston ja osaamisen täydentämisen. Nyt heikennetään merkittävästi työikäisten mahdollisuuksia osallistua jatkuvaan oppimiseen, Palola arvioi.
Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen heikentää erityisesti julkisen sektorin pienipalkkaisilla ja naisvaltaisilla aloilla työskentelevien mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen. He ovat ryhmä, joka on hyödyntänyt tukea muita useammin. Jatkossa esimerkiksi lähihoitajan on aiempaa vaikeampaa kouluttautua sairaanhoitajaksi.
Järjestö toteaa, että aikuiskoulutukseen kohdistuvien leikkausten vuoksi työpaikoilla onkin jatkossa nykyistä vahvempi rooli henkilöstön osaamisen kehittämisessä.
– Henkilöstön osaamisen kehittäminen TKI-kannustimien ehtona ja osaamiskartoitusten käyttöönotto osana työyhteisön kehittämissuunnitelmaa olisivat konkreettisia keinoja vahvistaa jatkuvaa oppimista työpaikoilla, Palola esittää.
Heikkoa maahanmuuttopolitiikkaa
Myös maahanmuuttopolitiikan linjaukset heikentävät STTK:n arvion mukaan osaavan työvoiman saatavuutta. Hallitus on esimerkiksi nostamassa merkittävästi EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevien korkeakouluopiskelijoiden lukuvuosimaksuja. Hallitus myös leikkaa valtion rahoitusta avoimessa korkeakoulu- ja vapaan sivistystyön koulutuksessa. Rahoitusvajetta on määrä paikata opiskelijamaksuja korottamalla.
– Rahoitusvastuun jatkuvassa oppimisessa on jakauduttava oikeudenmukaisesti työnantajien, työntekijöiden ja valtion kesken. Konkreettinen keino varmistaa yhdenvertaiset mahdollisuudet olisi ottaa käyttöön yksilölliset oppimistilit ja sopia kolmikantaisesti niiden rahoitusvastuun jakautumisesta, Palola sanoo.