YK varoittaa, että Pakistanin ruokaturva saattaa romahtaa lähikuukausina. Tilanne on erityisen vaikea viime kesän tulvien alle jääneillä alueilla, joilla ihmiset yhä elävät vailla kunnon suojaa, lääkkeitä ja ruokaa.
Varoitus annettiin hetkellä, jolloin sykloni Biparjoyn odotettiin rantautuvan Pakistaniin ja Sindhin maakunnassa oli aloitettu noin 80 000 ihmisen joukkoevakuointi myrskyn oletetulta kulkureitiltä.
Ruokaturvan pelätään heikkenevän entisestään, jos Pakistanin taloudellinen ja poliittinen kriisi pahenee. Taustalla on kesän 2022 tulvakatastrofi, josta maa ei ole lähimainkaan toipunut.
Ministeri kiistää raportin väitteet
YK:n ruoka- ja maatalousjärjestön FAO:n ja maailman ruokaohjelman WFP:n yhdessä julkaisema raportti Hunger Hotspots varoittaa, että ruokaturva heikkenee edelleen maailman 81 nälkäkeskittymässä, joita sijaitsee 22 valtion alueella.
Raportin mukaan erityisissä vaikeuksissa ovat Pakistan, Keski-Afrikan tasavalta, Etiopia, Kenia, Kongon demokraattinen tasavalta ja Syyria.
Pakistanin ruokaturvan ja -tutkimuksen ministeri Tariq Bashir Cheema kiistää raportin väitteen akuutista ruokaturvan romahtamisesta. Hänen mukaansa ”raportti yrittää sensaatiohakuisesti julistaa Pakistanin samanlaiseksi nälkäkeskittymäksi kuin Afrikan maat.”
– Pakistanissa oli loistava vehnäsato tänä vuonna, 28,5 miljoonaa tonnia. Lisäksi edellisvuodelta on vielä jäljellä ylijäämää, Cheema sanoo.
Tulvasta kärsineet yhä apua vailla
Kenttätyötä tekevät kansalaisjärjestöt ja tutkijat sanovat raportin pitävän paikkansa.
– Lähes vuosi Pakistania koetelleiden ennennäkemättömien tulvien jälkeen miljoonat ihmiset ovat tulvan turmelemilla alueilla yhä vailla puhdasta juomavettä. Perheillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin käyttää taudinaiheuttajia kuhisevaa vettä, taloustieteilijä Muhammad Zaheer kertoo.
Tammikuussa lahjoittajavaltiot lupasivat Pakistanin tulvauhreille yli 10,7 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Kaikkiaan jälleenrakennuksen arvioidaan maksavan yli 16,3 miljardia dollaria.
– Kaikki tammikuun konferenssissa luvatut varat ovat hallitukselle lähetettäviä lainoja. Tulvasta kärsineet ihmiset eivät vielä ole saaneet mitään. Sindhin, Balochistanin ja Khyber Pakhtunkhwan joidenkin osien asukkaat tarvitsevat tukea uusien sateiden pelossa, Zaheer sanoo.
Toipumiseen menee vuosia
Raportin mukaan yli 8,5 miljoonan ihmisen ruokaturva Pakistanissa todennäköisesti järkkyy pahasti vuoden loppuun mennessä. Kun taloudelliset ja poliittiset kriisit nakertavat perheiden ostovoimaa, aliravitsemus lisääntyy.
Unicefin raportissa arvioidaan, että 20,6 miljoonaa ihmistä tarvitsee humanitaarista apua alueilla, joissa vallitsee suuri aliravitsemus, huono vedensaanti ja kehno viemäröinti sekä vähäinen koulussa käynti.
Arviolta 3,5 miljoonaa lasta Pakistanin tulva-alueilla on vaarassa tipahtaa koulujärjestelmän ulkopuolelle pysyvästi. Raportissa uumoillaan, että tuhosta toipumiseen menee vuosia.
– Hauraat, nälkäiset lapset käyvät toivotonta taistelua vakavaa aliravitsemusta, ripulia, malariaa, denguekuumetta, lavantautia, akuutteja hengitystieinfektioita ja tuskallisia ihotauteja vastaan. Mitä kauemmin kriisi kestää, sitä suuremmaksi kasvaa vaara, että myös lasten mielenterveys kärsii, raportissa sanotaan.
Aliravitsemuksen ja sairastumisen noidankehä
Pakistanin viime kesän tulvat vaikuttivat 33 miljoonan ihmisen elämään, tappoivat yli 1 700 ihmistä ja tuhosivat yli 2,2 miljoonaa taloa. Tulva-alueiden vesi- ja viemärijärjestelmät vaurioituivat ja jättivät yli 5,4 miljoonaa ihmistä lammikoiden ja kaivojen saastuneiden vesien varaan.
Sultana Bibi, 50, menetti kotinsa ja karjansa Swatin alueen tulvissa. Hän ei ole vielä saanut valtion avustuksia.
– Saimme vähän ruokaa paikalliselta kansalaisjärjestöltä, mutta me tarvitsisimme talousapua, jotta voisimme jälleenrakentaa kotimme. Monet elävät vielä sukulaistensa nurkissa, Bibi sanoo.
Swatissa kenttätyötä tekevän valtakunnallisen kansalaisjärjestön Alkhidmat-säätiön edustaja Abdul Hakim kertoo, että tilanteen kohenemista vasta odotellaan.
– Vaarallinen vesi ja kurjat käymälät ovat aliravitsemuksen tärkeimpiä taustatekijöitä. Niihin liittyvät sairaudet, kuten ripuli, estävät lapsia saamasta elintärkeitä ravinteita. Aliravitut lapset ovat heikentyneen immuunijärjestelmänsä vuoksi myös alttiimpia sairastumaan vesiperäisiin tauteihin. Tästä syntyy aliravitsemuksen ja sairastumisen noidankehä, Hakim selittää.
Tilannetta ei helpota, että tulvan tuhoamat terveysasemat ja sairaalat ovat edelleen raunioina. Ihmiset turvautuvat kansalaisjärjestöjen ylläpitämiin kenttäklinikoihin.