STTK: arvioi, että tuore hallitusohjelma keskittyy poikkeuksellisen voimakkaasti menoleikkauksiin. Järjestö huomauttaa, että verotus kevenee yli neljä miljardia euroa hallituskauden aikana muun muassa haittaverojen tuoton laskiessa, mutta hallitusohjelmassa tähän ei puututa.
Keskusjärjestö STTK:sta todetaan, että suuri osa hallitusohjelman sisältämistä menoleikkauksista voitaisiin välttää, jos verotus olisi otettu hallituksen työkalupakkiin.
– Nyt käytännössä menoleikkausten tuoma hyöty julkiseen talouteen tuhlataan veronalennuksiin, pääekonomisti Patrizio Lainà tiivistää.
Suurituloiset saavat kevennyksiä
Hallitusohjelmassa suurituloisille tarjoillaan kohdennettu veronkevennys, kun solidaarisuusveron alarajaa nostetaan tuntuvasti. Samaan aikaan monien pieni- ja keskituloisten palveluita sekä tukia aiotaan leikata rajusti.
– Sopeuttamiseen olisi ollut tärkeä osallistaa myös suurituloiset ja yrityssektori, jota tuettiin koronakriisin aikana hyvin avokätisesti, Lainà muistuttaa.
Mitä unohtui?
Hallitusohjelmassa nimetään kilpailun edistäminen yhdeksi kasvutoimenpiteeksi. Toimet kuitenkin keskittyvät edistämään kilpailua lähinnä julkisella sektorilla ja yksityinen sektori jää taka-alalle.
– Kasvun edistämisen kannalta tämä on puutteellinen näkökulma. Uuden kasvun luomiseksi olisi tärkeää edistää keskittyneiden yksityisten toimialojen kilpailua.
Hallitusohjelman sisältämät palkansaajien asemaa merkittävästi heikentävät rakenteelliset uudistukset tarkoittavat Lainàn mukaan heikompaa neuvotteluasemaa ja palkkakehitystä myös työssäkäyville.
– Tämä on jäänyt monilta hallitusohjelmaa lukevilta huomioimatta, Lainà sanoo.