Hallitusneuvotteluissa on intoiltu, että nyt laitetaan Suomi kuntoon. Slogan kalskahtaa monen korvaan aika ilkeältä, sillä Sipilän hallituksen kunto- eli leikkaustalkoiden seuraukset ja tämä hiuksianostattava rallatus – eivät ole päässeet kaikilta vielä unohtumaan. Ilmeisesti tarpeeksi monelta kuitenkin, kun nyt hallituskokoonpanoa ja keinovalikoimaansa katselee.
Lupaus – tai uhkaus, riippuu näkökulmasta – ei koske vain kansantaloutta, vaan myös kansanterveyttä. Siitä ovat huolissaan myös työmarkkinajärjestöt tasapuolisesti. Ja miksipä eivät olisi: useiden tutkimusten mukaan liikunta lisää työn tehokuutta ja työhyvinvointia. Samaan aikaan on kiistaton fakta, että kansankunnan kunto rapistuu. Kuten on sekin, että liikunta parantaa terveyttä.
Kenenkään terveys ei kuitenkaan parane sillä, että ylhäältä käsin kauhistellaan, moititaan ja patistellaan. Ei ehkä edes sillä, että tulevien hallituspuolueiden puheenjohtajat pitävät kävelykokouksen. Se paranee sillä, että arjessa on helppo tehdä terveyttä edistäviä valintoja ja sillä, ettei työelämä ainakaan suoranaisesti vaaranna kenenkään terveyttä. Ja köyhyys vasta onkin terveysriski, ihan kaikin mahdollisin tavoin.
Infrastruktuurilla, kaupunkisuunnittelulla ja asenteilla on kaikilla iso merkitys. Jos ei ole turvallisia koulureittejä, lapset eivät voi kulkea niitä yksin. Jos julkisessa tiloissa ei saa oleskella, on helpompi jäädä lojumaan sohvalle puhelin kourassa. Jos ei ole toimivaa julkista liikennettä tai kunnon pyöräreittejä, on työmatkat kuljettava omalla autolla. Sama koskee lähipalveluita, jotka ovat muuttuneet kaukopalveluiksi. Monet liikuntaharrastukset niin ikään alkavat olla liian hintavia jo keskituloisillekin.
Tiivistäen: jos arki on kuormittavaa, hankalaa ja kallista, ei paukkuja jää työpäivän päälle muuhun kuin sohvalle romahtamiseen. Se on hirveän ymmärrettävää ja inhimillistä, ei oire moraalikadosta.
Kenenkään terveys ei parane sillä, että ylhäältä käsin kauhistellaan, moititaan ja patistellaan.
Jos liikuntaa oikeasti arvostetaan, sille raivataan myös aikaa. Enkä tarkoita nyt niinkään yksilöitä kuin rakenteita. Kovinkaan yksilöllinen motivaatio ei taio vuorokauteen lisää tunteja.
Suomessa muun muassa SAK on kannustanut kokeilemaan nelipäivistä työviikkoa. Tuoreiden Briteissä tehtyjen kokeilujen mukaan lyhennettyä työaikaa tehneet työntekijät kokivat terveytensä paremmaksi. He myös saivat neljässä päivässä aikaan pääsääntöisesti saman kuin viidessäkin. Samansuuntaisia tuloksia saatiin Suomessa jo 1990-luvulla toteutetussa laajassa työaikatutkimuksessa.
Etelä-Australian yliopistossa on tutkittu nelipäiväisen viikon – eli kolmepäiväisen viikonlopun – vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen. Yli 300 tutkittavaa ja käsittäneen ja 13 kuukautta kestäneen empiirisen tutkimuksen mukaan ylimääräinen vapaa-aika parantaa ihmisten terveyttä: ihmiset olivat aktiivisempia ja elivät terveellisemmin vapaalla kuin työviikolla. Pidemmät lomat käytetiin pääasiassa ulkoiluun, perheen ja ystävien kanssa oleiluun sekä lepäilyyn.
Lomalla ihmiset istuivat vähemmän, nukkuivat enemmän ja olivat fyysisesti aktiivisempia. Terveyshyödyt kasvoivat sitä mukaa kun loma piteni.
Jo pelkkällä lisääntyneellä unella voi olla merkittäviä vaikutuksia mielialaan, ajattelukykyyn ja sitä kautta tuottavuuteen. Liian vähäinen uni on yhdistetty useisiin niin sanottuihin elintasosairauksiin, kuten diabetekseen ja masennukseen. Eipä ihme, että terveystutkijat päätyivät sanomaan olevansa all in pidemmän viikonlopun ja lyhemmän työviikon puolesta.
Alkoholinkulutusta tutkimuksessa ei selvitetty, vaan tokkopa aussit kännissä lenkkeilivät.
Vaan onnistuisiko tuo Suomessa? Monellehan vapaapäivä on yhä yhtä kuin dokauspäivä. Australialaiset ovat OECD:n tilastojen mukaan kuitenkin viimevuosina kirineet ohi suomalaisten tällä kyseenalaisen kunnian listalla: kulutetun alkoholin absoluuttisessa määrässä yli 15-vuotiasta kansalaista kohti samaa luokkaa brittien kanssa siinä, missä suomalaiset tulevat litran jäljessä asettuen lähelle maiden keskiarvoa.
Alkoholinkulutusta tutkimuksessa ei selvitetty, mutta tokkopa aussit kännissä lenkkeilivät.
Suurin vastustaja tälle kansanterveden lisäksi tuottavuutta parantavalle uudistukselle on nytkin elinkeinoelämä, joka vastustaa työajan lyhentämistä ideologisin perustein. Argumentit ovat samaa luokkaa kuin aikoinaan 1960-luvulla viisipäiväiseen työviikkoon siirryttäessä: uudistuksen pelättiin romuttavan sekä talouden että moraalin. Kuten historiasta tiedämme, näin ei käynyt. Pelko kontrollin menettämisestä on kuitenkin suuri.
Kontrollin kohteena oleminen kuitenkaan harvemmin parantaa kenenkään mielen- tai muutakaan terveyttä. Tämäkin tuore tutkimus todistaa asian olevan pikemminkin päinvastoin.
En ole terveystutkija enkä lääkäri, mutta sanokaa minun sanoneen: mitä enemmän kontrollitoimia työttömyys- ja sosiaaliturvaan lisätään ja työntekijöihin kohdistetaan, sitä varmemmin kansanterveys laskee rytinällä. ”Luottamus hyvä, kontrolli parempi” sanoi tiemmä Lenin. Ei tuohon soisi kenenkään Suomessa enää vuonna 2023 uskovan.
Ilman alituista stressiä työstä tai toimeentulosta on tosi paljon helpompi vetää lenkkarit jalkaan tai heittää mailakassi olalle.