Pitkän, monipuolisen uran kansandemokraattisessa liikkeessä tehnyt Elsa Aaltonen kuoli 23. päivänä toukokuuta Helsingissä. Hän olisi täyttänyt syyskuun 28. päivänä sata vuotta.
Elsa Aaltonen syntyi Ylihärmässä nahkurin tyttärenä seitsenlapsiseen perheeseen. Suuren perheen lapset osallistuivat perheen toimeentuloon aloittamalla työnteon nuorena. Elsa oli 12-vuotias mennessään ensimmäisen kerran ”lapsenpiiaksi” naapurin kotitaloon. Raskasta oli nuorelle tytölle työ meijerissä. Kansakoulun hän kävi oman paikkakuntansa koulussa.
Helsinkiin muutettuaan Elsa teki työtä muun muassa kankurina. Elämä muuttui ratkaisevalla tavalla, kun hänelle tuli mahdollisuus opiskella Sirola-opistossa 1940-luvun lopulla. Opistovuodesta tuli alku vuosikymmeniä kestäneelle uralle kansandemokraattisen liikkeen eri tehtävissä. Helsingissä Elsa avioitui ja sai pojan, Karin.
Suomen Elintarviketyöläisten Liitto (SEL) teki vuonna 1949 päätöksen oman lehden julkaisemisesta. Elsa Aaltosesta tuli Elintae-lehden ensimmäinen päätoimittaja. Elsalla ei ollut mitään kokemusta toimittajan työstä, mutta hänen oli Sirola-opistossa havaittu olevan kirjoitustaitoinen, mikä hänen mukaansa riitti meriitiksi lehden tekemiseen. Kun lehden tekeminen alkoi sujua, Elsan työsarkaa lavennettiin SEL:n valistussihteerin tehtävillä.
Ay-rintamalla elettiin 1950-luvun vaihteessa kiihkeitä aikoja. Lakkoja oli useilla eri aloilla, myös elintarvikealalla. Lehden tekeminen oli värikästä ja alkuaikoina raskasta myös sen takia, että lehden painopaikka oli aluksi Kotkassa. Nelivuotias Kari-poika oli Kotkan matkoilla mukana.
Työ liitossa loppui vajaan viiden vuoden jälkeen, koska Elsaa tarvittiin muualla. Vuorossa olivat mm. Suomen Naisten Demokraattinen Liitto, Uusi Nainen -lehti sekä demokraattinen lehtipalvelu (DLP). Kansan Uutisissa Elsa toimi ay- ja eduskuntatoimittajana. Siitä tehtävästä olikin sitten luontevaa siirtyä SKDL:n eduskuntaryhmän sihteeriksi. SAK:n Palkkatyöläisessä Elsa ehti olla toimittajana lähes seitsemän vuotta. Töiden välissä Elsa opiskeli vuosina 1964–1965 Moskovassa.
Elämä muuttui jälleen kerran, kun Elsaa pyydettiin vuonna 1974 Tekstiilityöväen Liiton (TEVA) toiseksi puheenjohtajaksi. Naisia ay-liikkeen johdossa ei siihen mennessä ollut näkynyt, eikä laajalti heti sen jälkeenkään. Elsa oli kuitenkin kuulunut siihen naisjoukkoon, joka oli vaatinut tasa-arvoa myös ammattiyhdistysliikkeeseen ja siihen huutoon oli vastattava.
Edessä oli muutto Tampereelle ja vaativa työ naisvaltaisessa liitossa, mutta varsin miesvaltaisessa johdossa. Tienraivaajan työ ei ole missään oloissa helppoa, eikä se sitä ollut myöskään jäykkiin kuvioihin tottuneessa ammattiyhdistysliikkeessä. Matkat työpaikoille olivat puheenjohtajatyön parhaita puolia. Eläkkeelle hän siirtyi vuonna 1983, 60-vuotiaana.
Elsa osallistui luonnollisesti aktiivisesti myös poliittiseen toimintaan. Vuodet 1976–1979 hän toimi SKDL:n varapuheenjohtajana.
Elsa Aaltonen oli aktiivinen kulttuurin harrastaja koko ikänsä. Eläkkeelle jäätyään hän keskittyi maalausharrastukseensa käymällä erilaisia kursseja ja maalaamalla öljyväreillä oman elämänsä ja ympäristönsä kokemuksia. Hän luki ja kirjoitti elämänsä viimeisiin viikkoihin asti.
Elsalla oli sopimus Hermannin kirjaston kanssa, että hänelle tuotiin kotiin noin kerran kuukaudessa kasa kirjoja, sekä uutta kaunokirjallisuutta että vanhempia klassikoita. Hän kuului asuintalonsa lukupiiriin ja viimeinen hänen valitsemansa kirja analysoitiin muutamaa viikkoa ennen hänen kuolemaansa. Vielä sairaalaankin hän halusi lukemista. Viimeinen kirja kodin pöydällä oli F.E. Sillanpään Miehen tie.
Myös kirjoittaminen jatkui aivan viimeisiin aikoihin asti. Hän kirjoitti muun muassa pienen näytelmän, joka esitettiin Jokelan pienessä teatterissa. Hän kirjoitti viimeisinä vuosina erityisesti omasta elämästään Pohjanmaalla. Lapsenlastenlasten kanssa hänellä oli joitakin vuosia sitten oma kirjoitusprojekti. Ystävät saivat Elsan todella runsaasta arkistosta vielä viime vuonna postitse valokuvia, jotka hän oli ottanut ja säilönyt yhteisiltä matkoilta.
Elsa Aaltonen eli rikkaan elämän ja hänellä oli onni säilyttää terävän yhteiskunnallisen tarkkailijan rooli loppuun asti.