”Joskus riitti että selvis kolmekybäseks / Ei riitä enää”
Joistakin biiseistä vain tietää heti alusta asti, että ”tämä on mulle”. Räppäri Oiva Vedätyksellä on taito naulata pariin lainiin sukupolvikokemuksia suoraan ytimestä, ja niitä mahtuu toukokuussa julkaistulle Kaikki oli kaunista -albumille useita. Albumin julkaisi Överdog Records, kuten jo aiemmin kuullut sinkkulohkaisutkin.
Vaikka kyseessä on artistin debyyttisoolo, mikään märkäkorva Oiva Vedätys ei kuitenkaan räpin parissa ole. Ensimmäiset musiikki- ja lyriikkakokeilut tuli tehtyä jo 1990-2000-lukujen taitteessa, kun Kirkkonummen lukiosta löytyi samanhenkisiä ystäviä.
Myöhemmin heistä muodostui espoolainen räpryhmä Kolmiodraama, joka teki musiikkia yhdessä siihen asti, kun ensimmäinen studioalbumi Jotain tasottavaa ilmestyi vuonna 2011. Sen jälkeen räpin tekeminen jäi vuosiksi.
– En osannut heti luoda omaa nahkaani uudestaan. Koko 2010-luku meni hissukseen, tein vain parit featit. Kun 2018–2020 heitettiin FC Luufemma -proggiksella muutama biisi ulos, se oli sysäys, joka heitti takaisin raiteelle. Sain draivin päälle ja tajusi, millainen se oma soolojuttu voisi olla.
”Olen aina tehnyt poliittisia biisejä.”
Taiteilijoista harva elää taiteellaan. Suomessa esimerkiksi kirjailijoista on sanottu, että ennen viisi, nyt kolme. Muusikoista varmasti useampi, mutta kovin leveä leipä ei suurimmalle osalle tekijöitä ole. Varsinkin underground-musiikin kentillä käytännössä lähes kaikki musiikki revitään niin sanotusti omasta selkänahasta, päivätyön ohessa. Harva saa apurahojakaan.
– Identifioin itseni mieluummin artistiksi kuin duunariksi, vaikka maksan laskuni päivätyöllä. Mutta mun sydän ja intohimo ovat aina olleet musiikin tekemisessä, sanoo Oiva Vedätyskin.
Toisaalta hän on tyytyväinen siihen, ettei ole ”sellaisessa loopissa”, että oma elanto on kiinni jatkuvasta levyjen julkaisusta ja keikkojen tekemisestä. Musiikkiin ei pääse leipääntymään, kun se ei ole leipätyö.
Työväenluokkaisuus saakin kuulua
”Skurul kurvaan Kurviin / Tää on vaan mun duunii”
Duunipuoli kuuluu kuitenkin vahvasti Oiva Vedätyksen lyriikoissa.
– Niin mä haluankin sen kuuluvan. Haluan artistiminän olevan mahdollisimman vähän ilman maskia. Haluan, että työväenluokkaisuus kuuluu siellä. Onhan nämä biisit suurimmaksi osaksi varmaan kirjoitettu jossain sporan ohjaamossa.
Räppibiisien kertojat ovat perinteisesti puhuneet minä-muodossa ja niin sanotusti oikeista asioista. Samaa on ollut punkissa. Kummassakaan genressä ei ole lähtökohtaisesti suosittu kuvitteellisia kertojia, vaan usein biisit ovat kytkeytyneet hyvin arkisiin ja konkreettisiin asioihin.
– Punkista diggaaminen tuli mulle jo ennen räppiä, eikä se ole minnekään lähtenyt. Nyt olen vasta ensimmäistä kertaa alkanut lisätä omaan musaan punkkia myös musiikkina, sitä soundia ja rytmiikkaa.
Kombo on potentiaalinen katastrofi. Punkin ja räpin yhdistelmä on nimittäin harvinaisen helppo saada kuulostamaan harvinaisen hirveältä. Tällä kertaa siinä on kuitenkin onnistuttu.
– Jos ei Anal Thunderin Janne (taiteilijanimeltään El Loso, toinen kitaristi) olisi lähtenyt tähän messiin, niin ei tästä olisi tullut niin hyvää. Jannelta on Paska päivä -biisin riffi ja hän on mukana myös Seksihelle– ja Sörnäisten Shakira -biiseissä.
Nämä kolme kappaletta ovat kiistatta levyn kovimpia, myös artistin itsensä mielestä. Paikoin rouheasti rokkaavasta räpistä tulee mieleen jopa Atomirotta, vaikka muuten liikutaankin vakaasti ”ysäriräpin” alueella. Pääosin Rammun tuottamissa biiseissä on mukavasti myös G-funk-viboja. Feateissa kuullaan Likaisen Etelän MC Ramboa, Joku Roti Mafiastakin tuttua Tykopaattia sekä Ruckus Lasta.
Kertoja on töissä, kun muut bailaavat.
Oiva Vedätys ei ole mitään poliittista pamflettia saati puoluepolitiikkaa, mutta tietynlainen luokka-aspekti ja myös ekologinen tiedostavuus kuuluvat albumilla – tuntumatta lainkaan päälle liimatulta paasaukselta.
– En mä pysty väistelemään niitä, koska ne ovat aiheita, jotka mua inspiroivat. Olen aina tehnyt poliittisia biisejä. Totta kai nuorempana sanotukset olivat kulmikkaampia tai kärkkäämpiä, tai ehkä ne eivät vain olleet näin hyviä, kun kapasiteettia ei vielä ollut. Kahdessakymmenessä vuodessa ehtii kuitenkin aika paljon lukea ja perehtyä.
Luokkaakaan ei julisteta: se käy ilmi halvasta verkkarotsista, kuten Verkkarotsi-kappaleessa tai siitä, että kertojan kulinaristiset nautinnot ovat luokkaa ”soijarouhetta ja tomaattimurskaa”, kuten Melaina Kholee -biisissä. Tai siitä, kun kertoja paljastaa, miten ”oikeesti mun frendeil ei oo ees faijoi”, vaikka ensin tulee lasketeltua legendaa kavereiden rikkaista isistä, joiden veneillä bailataan.
Todellisuudessa kertoja on töissä, kun muut bailaavat.
”Kuka sua kyysää minä oon se syypää / Tää on ryyppybiisi missä kertoja ei ryyppää”
Kantaaottavuus sulkee ovia
– Kaupallisestihan tällaisen tekeminen ei ole millään tapaa järkevä valinta. Yhtään vähääkään kantaaottavalle musiikille ei anneta tilaa, sitä väistellään. Esimerkiksi Suomiräp-radiokanavan kuulijat äänestivät Punainen Tiili ja Al Qaida Finland -albumit suomiräpalbumeiden top kolmoseen, mutta en ole ainakaan jälkimmäistä kuullut kertaakaan siltä kanavalta. Avaimen biisejä voi joskus vielä soida, mutta Julma-Henrin ei. Tosi paljon siellä muutenkin väistellään kantaaottavan räpin soittamista.
Oiva Vedätyksen riimeissä kuuluvat myös sosiaaliset ongelmat. Niistäkin räpätään kuitenkin jollain tapaa samalta tasolta, vertaisesti. Esimerkiksi ”Sörkän nopeimmasta nipamuijasta” kertovat Sörnäisten Shakira -biisi erottuu monista muista suomiräppibiiseistä edukseen siinä, ettei kertoja asetu yläpuolelle. Shakira on kuin kuka tahansa, jonka elämänpolku nyt vain meni toisin.
”Itsetunto alhaal monel esiteinillä / Ja huomioo tulee joltain puistokemistiltä / Niin ei se oo kliseistä vaan pelkästään ilmeistä / Että päätyy dallaan niitä pimeitä teitä”
Oiva Vedätys paljastaa biisin olevan yhdistelmä sekä aitoa tapahtumaa, unta että mielikuvitusta. Elementit toimivat saumattomasti yhteen.
Mitään erityistä yhteiskunnallista missiota räppärillä ei kuitenkaan ole.
– Mulla on vain pakonomainen tarve tehdä biisejä. Motiivien penääminen on vähän kuin kysyisi, että ”mihin sä pyrit tolla sun hengittämisellä”. Vaikka voihan nämä mun biisit ajatella vaikka yleisönosastokirjoituksina.
Räppi ala- ja vastakulttuurina
Omiksi esikuvikseen Oiva Vedätys mainitsee aktivistinakin kunnostautuneen Boots Rileyn The Coup -yhtyeestä, hip hop -duo Atmospheren sekä räppäri Immortal Techniquen.
– Ylipäänsä tuollaiset tekijät, joilla kuulostaa olevan se teksti etusijalla. Että on tärkeää, mistä biisi kertoo, mikä sen sanoma on. Että on sellaista tarttumapintaa.
Räpissä, joka alun alkaen kuitenkin perustui hyvin vahvasti taidokkaalle lyriikalle, ollaan tultu pisteeseen, jossa lyriikalla ei ole kauheasti väliä – siis jos mainstreamista puhutaan. Siitäkin on tosin vaikea puhua yleistäen, koska genret jakautuvat niin moniin alagenreihin sen sisälläkin, artisti huomauttaa.
”Ne ovat aiheita, jotka mua inspiroivat.”
– Ehkä niitä saattaa kuitenkin yhdistää se, että biiseissä hoetaan hirveästi jotain, mutta ei kauheasti sanota mitään. Yksi yhdistävä tekijä sanoituksissa tuntuu olevan myös tietynlainen itsekeskeisyys. Vaikka tekijöistä on suurin osa monella tavalla tosi independent, ne ovat kuitenkin siinä loopissa, että kamaa pitää saada koko ajan ulos. Käytännössä ihanne olisi varmaan se, että kahden viikon välein julkaisisi uuden biisin, että pysyisi jotenkin relevanttina.
Räppärin mukaan vanhempi sukupolvi ei ole ihan pysynyt striimauskulttuurin perässä.
– Oma tekeminen on kuitenkin ollut yli 20 vuotta sitä, että kerran viidessä vuodessa levy ja kerran kolmessa vuodessa keikka, mieluiten kaljapalkalla. Totta kai siinä on hirveän eri lähtökohdat.
Kun Oiva Vedätys aloitti, räppi oli ala- ja vastakulttuuria. Nyt se on valtakulttuuria, ”uusi iskelmä”.
– Kaikki oli silloin maan alla lukuun ottamatta vuosia 2001–2004, jolloin oli kaupallisempi boomi. Suurin osa keikoista ja julkaisuista oli hyvin epäkaupallisia, kotona duunattuja poltettuja cd:itä ja kasetteja, tosi DIY-meininkiä (do it yourself, ”tee se itse”).
– Ei ole enää. Omaan tekemiseen suhtaudun silti yhä sekä ala- että vastakulttuurina.
”Kruisin niinku gangsterit Calis / vaik oon ajokahvaan kahlittuna Stadis”
Kursivoidut kohdat ovat sitaatteja Kaikki oli kaunista -albumin kappaleista Kaikki oli kaunista, Yövaunu ja Sörnäisten Shakira.