Anneli Jäätteenmäen (kesk.) hallitus pääsi vauhtiin toukokuussa 2003 päättämällä lisäbudjettineuvotteluissa heinäkuussa annettavista veronalennuksista. Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki (sd.) kertoi, että veronalennuksia tulee tasaisesti kaikkiin tuloluokkiin. Näin saadaan suurin vaikutus kotimarkkinoiden ostovoimaan.
Keskituloiselle luvassa oli 22 euron veronkevennys kuukaudessa. Vuoden 2004 alussa oli määrä tehdä vastaavantasoinen alennus, mutta silloin luvattiin painottaa hallitusohjelman lupauksen mukaisesti pieni- ja keskituloisia.
Hallitusohjelman veronkevennysvaraksi oli päätetty 1,12 miljardia euroa koko vaalikaudella.
SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma halusi koko veroalennusvaran heti käyttöön.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mukaan veronalennusten alennusten painottuminen voimakkaasti verotaulukoihin merkitsee valtionveroa maksamattomien pienituloisten unohtamista.
”Valtiovarainministeri Kalliomäen kaavailema linja hyödyttäisi euromääräisesti eniten suurituloisia. Hallitus näyttää myös jättävän eläkeläiset ja muut työelämän ulkopuolella olevat veronmaksajat kevennysten ulkopuolelle”, sanottiin ryhmän kannanotossa.
Vasemmistoliiton ryhmän mielestä oli pelättävissä, että hallitus vaarantaa Pohjoismaille tyypilliset hyvinvointipalvelut pyrkiessään mahdollisimman suuriin veronkevennyksiin hallituskauden alkupuolella.
”Myöhempinä vuosina kevennyksiä on aivan ilmeisesti tarkoitus jatkaa palvelujen kustannuksella, sillä hallitus on asettanut poikkeuksellisen ahtaat menoraamit valtion menojen lisäyksille.”
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) suhtautui epäillen koko veronalennukseen. Hänen mielestään ne olivat epäoikeudenmukaisia suosiessaan suurituloisia ja aivan erityisen tehottomia elvytyskeinona.
Tuomioja kuitenkin liputti lojaalisuutta valtiovarainministerinä toimivaa puoluetoveriaan kohtaan sanoen tämän tarvitsevan nykyisessä tilanteessa ja hallitusyhteistyön alussa vahvan tuen voidakseen pitää kiinni budjettikurista.
Muuhun elvytykseen hallitus käytti vain 85 miljoonaa euroa.