Turkkilaiset äänestävät tänään sunnuntaina erittäin merkittäviksi kuvailluissa presidentin- ja parlamenttivaaleissa. Istuva presidentti Recep Tayyip Erdoğan hakee kolmatta viisivuotiskautta, mutta hänen haastajallaan keskustaoikeistolaisella Kemal Kılıçdaroğlu on hyvät mahdollisuudet voittoon.
Mielipidemittausten mukaan Kılıçdaroğlu voi voittaa presidentinvaalit jo ensimmäisellä kierroksella. Se vaatisi yli 50 prosentin äänisaalista.
Vasemmistoliiton kansanedustajat Veronika Honkasalo ja Mai Kivelä ovat paikan päällä Vanin kaupungissa Itä-Turkin kurdialueella seuraamassa vaaleja. KU on heidän mukanaan Vanissa seuraamassa vaaleja.
Kivelä ja Honkasalo ovat osa kansainvälistä, epävirallista tarkkailijadelegaatiota, joka tarkkailee vaaleja vasemmistolaisen kurdipuolue HDP:n pyynnöstä. Vanin kaupungissa Honkasalon ja Kivelän kanssa samassa delegaatiossa on ihmisiä Belgiasta, Ranskasta, Sloveniasta ja Unkarista.
Ennen vaalipäivää delegaation jäsenet tapasivat Vanissa paikallisia ammattiyhdistys- ja ihmisoikeustoimijoita.
– Monet kansalaisjärjestöjen toimijat ovat vierailumme aikana todenneet, että näissä vaaleissa ratkaistaan kurdien oikeus olla olemassa, Kivelä tiivistää.
Lauantaina delegaation jäsenet vierailivat kurdipuolue YSP:n (vihreä vasemmisto) kampanjatilaisuuteen Vanissa. Vasemmistolaisen kurdipuolueen HDP:n ehdokkaat ovat asettuneet vaaleissa ehdolle YSP:n listoilla, koska heidän omaa puoluettaan uhkaa kieltäminen kokonaan. HDP on joutunut Turkin viranomaisten hampaisiin, ja puolueen entinen puheenjohtaja Selahattin Demirtaş istuu nyt pitkää vankeustuomiota.
– Olemme täällä osoittamassa tukemme demokraattisten vaalien toteutumiseksi kaikille turkkilaisille sekä solidaarisuuttamme kansalaisoikeuksiensa puolesta kamppaileville kurdeille, Kivelä sanoo.
Tunnelma Vanissa oli lauantaina melko rauhallinen. Kaikenikäisten mielenosoittajien lisäksi paikalla oli runsaasti poliiseja, jotka tosin seurasivat tilannetta tyynesti.
Poliisit kuitenkin valvoivat kulkua kampanjatilaisuuteen tarkkaan. Jokainen tilaisuuteen mennyt tutkittiin kahdesti, ja esimerkiksi Kivelä joutui poliisin vaatimuksesta poistamaan kuvia puhelimestaan. Poliisit myös valokuvasivat Kivelän ja Honkasalon passit, samoin kuin muiden delegaation jäsenten.
Vanin kaduilla näkyi käytännössä vain YSP:n lippuja, joita oli ripustettu myös kaupungin pääkadun varrelle.
– Pidämme hyvin tärkeänä sitä, kuinka vahvasti Vanissa kurditaustaiset toimijat nostivat esille, että nämä vaalit ovat keskeiset myös naisten aseman ja sukupuoleen tasa-arvon näkökulmasta. Mennäänkö näissä keskeisissä ihmisoikeuskysymyksissä sunnuntain jälkeen eteenpäin vai entisestä syvemmin taantumuksen tielle, Honkasalo painottaa.
– Erdoğanin johdolla Turkin demokratiaa on murennettu. Tässä on kyse myös demokratian puolustamisesta. Useassa yhteydessä paikalliset korostivat, kuinka tärkeänä he näkevät vaalitarkkailijoiden läsnäolon, Kivelä sanoo.
Nyt käytävissä vaaleissa oppositio on ryhmittynyt Kılıçdaroğlun taakse. Myöskään YSP ei ole asettanut omaa presidenttiehdokastaan ja tukee Kılıçdaroğlun valintaa.
Turkissa pelkona on myös se, miten Erdoğan ottaa mahdollisen tappion vastaan.
Turkissa on paljon virallisia vaalitarkkailijoita Etyjin kautta. Kahdelta vasemmistotaustaiselta Etyjin tarkkailijalta tosin evättiin pääsy Turkkiin.