Sannan Marin (sd.) hallituksen puolueista SDP:n kannatus on pysynyt ennallaan (19,9 prosenttia) verrattuna kuukausi sitten käytyihin eduskuntavaaleihin. Vihreiden kannatus on noussut 0,4 prosenttiyksikköä ja vasemmistoliiton 0,5. Kummankin puolueen kannatus on nyt 7,5 prosenttia.
Keskustalla sen sijaan menee yhä huonommin. Se on menettänyt kuukaudessa 1,1 prosenttiyksikköä kannatuksestaan verrattuna vaalitulokseen. Kannatus on nyt 10,2 prosenttiaa.
Tämä käy ilmi Ylen torstaina julkaisemasta kannatuskyselystä.
Myös suurimmat puolueet eli uutta hallitusta valmistelevat kokoomus ja perussuomalaiset nostivat kannatustaan hiukan. Kokoomusta äänestäisi 21,6 ja perussuomalaisia 20,6 prosenttia suomalaisista.
Kyselyn tehneen Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja sanoo Ylellä, että vaikka kahden punavihreän puolueen kannatus liikahti ylöspäin, sitä ei voi pitää merkkinä SDP:tä vaaleissa mahdollisesti taktisesti äänestäneiden paluusta aiemmin kannattamiensa puolueiden piiriin
– Vähintään yhdeksän kymmenestä niistä, jotka ovat äänestäneet jotain puoluetta kuukausi sitten, on sillä kannalla, että äänestäisi edelleen tätä samaa puoluetta, hän selventää.
– Siinä mielessä SDP:llä ei näy tilannetta, jossa vasemmistoliittoon tai vihreisiin kallellaan olevat äänestäjät olisivat nyt katumapäällä.