Matkailu- ja ravintola-alan yritysten näkymät ovat jälleen nousujohteiset, kertoo Palvelualojen ammattiliiton PAMin vuoden ensimmäisen neljänneksen suhdannebarometri. Kahdessa edellisessä kyselyssä kasvoi merkittävästi niiden vastaajien osuus, jotka odottivat työnantajayrityksensä taloudellisen tilanteen heikentyvän tulevan vuoden aikana. Nyt taloustilanteen heikkenemiseen uskoo kuitenkin enää 9,6 prosenttia matkailu- ja ravintola-alan vastaajista.
– Erityisesti elintarvikkeiden ja sähkön hinnannousu aiheutti talvella vielä runsaasti epävarmuutta matkailu- ja ravintola-alalla. Nyt takana on kuitenkin erittäin vahva alkuvuoden matkailusesonki ja ravintolapalveluidenkin kysyntä vaikuttaa jatkavan vahvana hintojen noususta huolimatta, PAMin pääekonomisti Olli Toivanen sanoo.
Matkailu- ja ravintola-alan vahva suhdanne näkyy myös työmarkkinoilla, sillä 50,3 prosenttia alan vastaajista ei koe lainkaan työttömyyden uhkaa ja peräti 59,9 prosenttia arvioi löytävänsä uuden työpaikan tarvittaessa jo kolmen kuukauden sisällä.
Elinkustannusten kasvu osuu erityisen kipeästi siivoojiin.
Turvallisuusalan myynti kasvaa
Turvallisuusalan myynnissä on nähty pienen notkahduksen jälkeen käänne parempaan suuntaan. Alan vastaajista 30,4 prosenttia kertoo työnantajayrityksensä myynnin kasvaneen vuoden takaiseen verrattuna, kun edellisessä kyselyssä vastaava osuus jäi 19,7 prosenttiin.
Positiivinen käänne myynnissä ei kuitenkaan ole näkynyt työntekijöiden taloustilanteessa. Oman taloustilanteensa kertoo parantuneen kolmen kuukauden takaiseen verrattuna vain 5,3 prosenttia turvallisuusalan vastaajista. Osuus on pienin sitten koronaepidemian alkuvaiheen vuonna 2020.
– Turvallisuusalan työllisyystilanne on ollut jo pitkään erittäin vahva, ja näin ollen yritysten lisääntynyt myynti ei näy vastaajien taloudessa esimerkiksi lisääntyneiden työtuntien kautta. Tilanne helpottaa monen kohdalla toivon mukaan kesäkuussa, kun vartijoiden uuden työehtosopimuksen ensimmäiset korotukset astuvat voimaan, Toivanen huomauttaa.
Siivoojien usko
omaan talouteen koetuksella
PAMin muiden suurten toimialojen, kaupan alan ja kiinteistöpalvelualan työnantajayritysten kehityksessä ei nähty merkittäviä muutoksia edellisiin kyselyihin verrattuna. Kiinteistöpalvelualalla sekä niiden vastaajien osuus, jotka arvioivat työnantajansa taloustilanteen paranevan, että niiden, jotka arvioivat sen heikkenevän, on kasvanut hieman.
Oman taloustilanteensa uskoo tulevan vuoden aikana paranevan vain 11,6 prosenttia vastaajista, mutta heikkenemistä ennakoi 30,4 prosenttia.
– Kun kaikkien toimialojen palkankorotuksia pakotetaan samoihin prosentteihin, jäävät esimerkiksi matalapalkkaisten siivoojien ansiot koko ajan enemmän jälkeen euromääräisesti mitattuna ja elinkustannusten kasvu osuu tällöin erityisen kipeästi, Toivanen toteaa.
– Kiinteistöpalveluala kärsiikin jälleen erittäin laajoista rekrytointivaikeuksista, jotka eivät valitettavasti tunnu millään kääntyvän henkilökohtaisten palkkojen kasvuksi, kuten on nähty esimerkiksi ravintola-alalla.
Tiedot perustuvat PAMin tekemään kyselyyn, joka toteutettiin huhtikuun alkupuolella. Kyselyyn vastasi 1070 PAMin jäsentä. PAM julkaisee suhdannebarometrin vuosineljänneksittäin.