Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo nosti vappupuheessaan esiin niiden työssäkäyvien ihmisten todellisuutta, joiden ansiotulot eivät riitä edes välttämättömiin elämänkustannuksiin.
– Tavallisten työssäkäyvien tilannetta kurittaa erityisesti se, että palkkojen reaalinen ostovoima on tippunut viime vuoden aikana ennätyksellisen paljon. Erityisesti pienituloiset palkansaajat ovat inflaation keskellä vaikeassa asemassa, Honkasalo sanoo.
Honkasalo puhui Kirkkonummen torilla puolilta päivin.
”Joukkovoima on aikaisemminkin historiassa osoittautunut tarpeellisuutensa.”
Pienituloisten tulot jääneet jälkeen
Honkasalo muistutti siitä, että työtä tekevien köyhyyden taustalla on monia erilaisia asioita, kuten nollatuntisopimukset, liian matala palkka, vastentahtoiset osa-aikatyöt matalapalkka-aloilla sekä määräaikaiset työsuhteet. Katseet tulee kuitenkin Honkasalon mukaan kääntää erityisesti poliittisiin päätöksiin.
– Marinin hallitusta edeltävien hallitusten perus- ja sosiaaliturvaan kohdistuneet leikkaukset ovat aiheuttaneet sen, että pienituloisimmat ovat jääneet ansiokehityksestä jälkeen, hän sanoi.
Hän totesi, että vielä 80-luvun Suomessa tulot kasvoivat nopeimmin pienituloisilla, mutta tämä kehitys päättyi vuoden 1993 verouudistukseen, jossa ansio- ja pääomatulojen verotus eriytettiin. Vuosikymmenien ajan varallisuus on kasautunut entistä enemmän pienemmälle väestöryhmälle.
Joukkovoimaa tarvitaan
Sukupuolikysymyksiä ei voida Honkasalon mukaan unohtaa, kun puhutaan työtä tekevien köyhyydestä. Hän totesi, että Suomessa työmarkkinoiden voimakas eriytyminen on johtanut naisvaltaisten ja miesvaltaisten alojen muodostumiseen, ja monet naisvaltaiset alat ovat alipalkattuja.
– Oikeudenmukaisen työllisyyspolitiikan edistäminen tarkoittaa myös sitä, ettei työmarkkinoiden ja työelämän realiteettien sukupuolittuneisuutta sivuuteta, Honkasalo sanoi.
Honkasalo nosti esille joukkovoiman tärkeyttä etenkin seuraavien vuosien aikana, kun kokoomuksen Petteri Orpon hallituskokoonpano todennäköisesti antaa kylmää kyytiä nimenomaan tavallisille palkansaajille.
– Työväen juhlapäivänä on tärkeää korostaa, että me tarvitsemme vahvaa kansalaisyhteiskuntaa ja ammattiliittoja puolustamaan pienipalkkaisten ihmisten asemaa. Joukkovoima on aikaisemminkin historiassa osoittautunut tarpeellisuutensa ja sille on nyt tilausta enemmän kuin pitkiin aikoihin, Honkasalo sanoi.