Suomalaisten viehättyminen talouskurista ei ole uusi asia. Jo viime vuonna EU-tutkimuksessa nousi esiin, että suomalaisia huoletti eniten muiden jäsenmaiden julkinen velka. Muissa EU-jäsenmaissa suurimpia huolenaiheita olivat esimerkiksi ilmastokriisi tai eriarvoisuus.
Perjantaina Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistiin mielipidemittaus, jonka mukaan 40 prosenttia suomalaisista kannattaa valtiovarainministeriön ajamaa kuuden miljardin euron sopeuttamista. VM näkee, että tällä vaalikaudella eli neljän vuoden aikana julkista taloutta pitää sopeuttaa kuuden miljardin edestä.
Maaseudun Tulevaisuuden kyselyssä yli 40 prosenttia sanoi kannattavansa sitä, noin 32 prosenttia vastaajista vastusti ja reilu 27 prosenttia ei osannut sanoa. Samoin kyselyssä nousi esiin, että etenkin iäkkäämmät kannattavat enemmän leikkauksia kuin veronkorotuksia.
Kysely on jälleen hyvä osoitus, että ihmiset kyllä kannattavat leikkauspolitiikkaa, jos sitä ei tarkemmin avata. Tarkempia leikkauskohteita ei vastaajilta kysytty. Todennäköisesti kärkeen olisivat nousseet samat suosikit kuin aina ennenkin eli politiikka ja hallinto.
– Epämieluisimpien leikkauskohteiden Top 10 -listan muodostavat peruskoulu ja toisen asteen koulutus (6 %), poliisi ja rajavartiolaitos (6 %), varhaiskasvatus (7 %), opintotuki (10 %), puolustusvoimat ja maanpuolustus (11 %), sairausvakuutus (Kela-korvaukset) (11 %), sosiaali- ja terveydenhuolto (13 %), vanhempainetuudet ja perhe-etuudet (16 %), oikeuslaitos ja vankilat (17 %) ja liikenneväylät (18 %), siteerasi Iltalehti Elinkeinoelämän valtuuskunnan tutkimusta viime vuoden marraskuussa.
Sama asia on todettu todella monta kertaa ennenkin, mutta toistetaan se vielä kerran: Jos julkista taloutta halutaan sopeuttaa kuudella miljardilla, tarkoittaa se väistämättä koskemista epämieluisiin kohteisiin. Myös VM:n budjettipäällikkö Mika Niemelä on sen myöntänyt.
– Esittämästämme listasta yli puolet koostuu sosiaalipuolen ja koulutuksen säästöistä. Jos jokin näistä budjetin suurista menoeristä suljetaan kokonaan leikkausten ulkopuolelle, se aiheuttaisi kestämättömän suuren leikkauspaineen pienempiin menoeriin. Kyllä se yhtälö olisi käytännössä mahdoton. Etenkin, jos verotusta ei kiristetä, Niemelä sanoi HS:lle aiemmin huhtikuussa
Tämän vuoksi nolla-arvoisten mielipidemittausten kysely kannattaisi lopettaa. Se kuuluisa abstrakti talouskuri saattaa ihmisille maistua, mutta kun se konkretisoituu arjessa, muuttuu talouskuri oksennukseksi. Talouskuri on tosiaan hieman ällöttävää.
Lue lisää: ”Ihmisillä on yllättävän lyhyt poliittinen muisti” – tutkijoilta tylyä tekstiä talouskurista