Helsingin apulaispormestari, vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ihmettelee oikeistolaista taloudenpitoa.
– Esimerkiksi nyt konkurssiin haetulle KymiRingille kyllä Sipilän porvarihallitus löysi 17,5 miljoonaa euroa samaan aikaan, kun leikattiin peruspalveluihin vaikuttavia kuntien valtionapuja ja pienituloisten perusturvaa, hän toteaa facebookissa.
Hän muistuttaa suhtautuneensa ratahankkeen taloudelliseen kannattavuuteen kriittisesti urheiluministerinä toimiessaan.
”Mutta kun vain oikeisto osaa hoitaa taloutta!”
– Tulos oli se, että hanke ei ole kestävällä pohjalla. Nyt konkurssiin menneen KymiRingin pudotin valtionavustusten listalta joulukuussa 2013. Sen talous ei ollut nähdäkseni kunnossa ja muutenkin epäilin koko hankkeen liikuntapoliittista järkevyyttä, Arhinmäki kirjoittaa.
– Itse näin tämän(kin) hankkeen ongelmat, valitettavasti silloisen valtiovarainministerin Petteri Orpon johdolla valtion rahaa kaadettiin sinne.
Oikeiston osaamista
Arhinmäki muistuttaa ratahankkeen taustavaikuttajana toimineesta kokoomuksen kansanedustajasta Timo Heinosesta, joka sanoi Iltalehdessä olevansa iloinen, että rahoitus löytyi valtiovarainministeri Orpon johdolla.
Ratahanke haettiin konkurssiin huhtikuun alussa. Velkaa jäi miljoonia euroja.
– Nyt sitten ollaan konkurssissa ja valtion rahat mennyt. Ja päälle kuntien rahat, jota myös on laitettu hankkeeseen, Arhinmäki harmittelee.
– Mutta kun vain oikeisto osaa hoitaa taloutta!
Oikeiston kyvyllä hoitaa taloutta Arhinmäki viittaa kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon ja valtiovarainministeriön budjettipäällikön Mika Niemelän puheisiin eduskuntavaalikampanjan aikana. Heidän mukaansa tulevalla vaalikaudella pitää tehdä kuuden miljardin leikkaukset.
– Samaan aikaan kun oikeiston mielestä pitää aina leikata peruspalveluista ja perusturvasta, löytyy hyviä kohteita kaataa rahaa, Arhinmäki kirjoittaa.
Juttua korjattu 14.35 klo 14.36. Jutussa Arhinmäen titteli oli aiemmin virheellisesti apulaiskaupunginjohtaja. Arhinmäki on Helsingin apulaispormestari.