Vasemmistoliiton Hanna Sarkkinen syyttää oikeiston käyvän eduskuntavaaleja sammutetuin lyhdyin ja ajavan miljardien eurojen leikkauksia ”tehostamisen” nimissä. Todelliset säästökohteet pimitetään.
Räikein esimerkki on sosiaali- ja terveysministerin mielestä perussuomalaisten talousohjelma, jossa tavoitellaan 2–4 prosentin säästöjä kaikille hallinnonaloille. Perussuomalaiset eivät itsekään tiedä, esittävätkö he leikkauksia hallinnonalojen kaikkiin menoihin vai ainoastaan hallinnonalojen hallintomenoihin.
Jos puolue aikoo leikata vain hallintomenoista, ei niistä tule mitenkään kasaan sen tavoittelemia miljardileikkauksia. Asiaa on Sarkkisen mukaan vaikea tarkastaa mistään, sillä puolueella ei ole lainkaan vaaliohjelmaa ja perussuomalaisten edustajat ovat esittäneet asiasta erilaisia tulkintoja.
Äänestäjän kuluttajansuoja jää heikoksi.
Sarkkinen kehottaa miettimään, mitä esimerkiksi hyvinvointialueiden rahoituksen leikkaaminen 2–4 prosentilla tarkoittaisi. Rahoitusleikkurin toimeenpano jäisi alueiden ja niiden päättäjien vastuulle.
”Koska hyvinvointialueiden rahoitus on jo ennestään hyvin kireä, tarkottaisivat leikkaukset käytännössä heikennyksiä palveluiden saatavuuteen ja työvoimakustannuksiin. Neljän prosentin leikkaus sote-rahoitukseen vastaisi jopa 8 000 sote-ammattilaisen työpanosta”, ministeri laskee.
Leikataanko varhaiskasvatuksesta, opetuksesta vai molemmista?
Sama asetelma toistuisi kunnissa: jos valtionosuuksista vietäisiin 2–4 prosenttia, jäisi lopulta kuntien päätettäväksi leikattaisiinko rahat varhaiskasvatuksesta vai perusopetuksesta vai molemmista.
Sarkkinen muistuttaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran sanoneen syksyllä, että seuraava hallitus joutuu tekemään vaikeita päätöksiä ja että ”jopa Sipilän kauden kiky tulee kalpenemaan näiden rinnalla”.
”Kovat leikkaustavoitteet ja vihjailut uudesta kikystä ovat tärkeä muistutus myös palkansaajille siitä, mistä kaikesta eduskuntavaaleissa päätetään. Peruspalveluista, sosiaaliturvasta ja työntekijöiltä leikkaaminen ei ole kestävä tapa rakentaa tulevaisuutta”, Sarkkinen toteaa.
Hänen mukaansa vasemmistoliitto on esittänyt kaikista eduskuntapuolueista konkreettisimman ohjelman julkisen talouden vahvistamiseksi seuraavalla hallituskaudella.