SDP:n puheenjohtajaa Sanna Marinia pitää luotettavimpana puoluejohtajana 23 prosenttia suomalaisista, kertoo Iltalehden iltapäivällä julkistama kysely. Luottamus Mariniin on laskenut viisi prosenttiyksikköä edellisestä kyselystä toukokuusta 2021.
Kakkoseksi kyselyssä on noussut vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson 15 prosentilla. Häneen luottamus on noussut, sillä edellisessä kyselyssä luku oli 12 prosenttia.
Andersson edellä suurimman puolueen puheenjohtajan paikkaa tavoittelevia Petteri Orpoa (kok.) ja Riikka Purraa (ps.). Heistä luottamus Orpoon on noussut, perussuomalaisten puheenjohtajaan laskenut voimakkaasti. Edellisen kyselyn aikaan perussuomalaisia johti kakkostilalla ollut Jussi Halla-aho. Halla-ahoon luotti 18 prosenttia vastaajista, Purraan 12.
Li Andersson on aivan omilla luvuillaan keskisuurten puolueiden kastissa. Annika Saarikkoa (kesk.) luotettavimpana piti vain viisi prosenttia vastaajista ja tulos putosi edellisen kyselyn kahdeksasta prosentista. Viiteen prosenttiin päätyi myös Maria Ohisalo aiemman kyselyn neljästä prosentista. Heitä heikommin menee vain Harry Harkimolla.
Suurimman loikan kyselyssä otti Sari Essayah nousemalla kahdeksasta prosentista Anderssonin kannoille neljääntoista prosenttiin.
Nuorissa Li Andersson herättää eniten luottamusta.
Kyselytutkimuksessa vastaajia pyydettiin arvioimaan myös puolueiden luotettavuutta. Parhaimman keskiarvon sai RKP.
– Jos katsotaan puolueiden luottamusta, niin nuoret luottavat eniten vasemmistoliittoon ja vihreisiin. Mutta luotto pohjaa nuoriin, jotka ovat epävarmoja äänestäjiä, Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen muistuttaa.
Uutista on korjattu 28.3. kello 12.25. Riikka Purra ei ollut perussuomalaisten puheenjohtaja edellisen kyselyn aikana, vaan Jussi Halla-aho.