Oulun yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian osastolla epäillään potilasturvallisuuden vaarantuneen. Viranomainen on tehnyt osastolle yllätystarkastuksen kanteluiden ja epäkohtailmoitusten perusteella. Aluehallintovirasto selvittää edelleen asiaa.
Vasemmistoliiton raahelainen kansanedustaja Katja Hänninen on järkyttynyt asiasta.
– Lapsen oikeudet ovat kyllä vakavasti vaarantuneet, jos alaikäisiä tosiaan on otettu tahdosta riippumattomaan hoitoon aikuisten psykiatriselle osastolle. Tämä on siis johtunut siitä, että potilaita on ollut nuorisopsykiatrian puolella niin paljon, että vuoteet ja patjat ovat loppuneet, Hänninen sanoo.
Ihmiset pääsevät osastolle entistä huonokuntoisempina.
Vuosikymmenten kehitys
Hänninen muistuttaa siitä, että vasemmistoliitto julkaisi vastikää mielenterveyspoliittiset linjaukset, joissa nostetaan esiin niin lasten ja nuorten palveluiden riittämättömyys kuin psykiatrisen osastohoidon vaikea tilannekin.
Hän toteaa vakavasti psyykkisesti sairaiden hoidossa pyrityn viime vuosikymmeninä siirtymään sairaalahoidosta avohoitoon. Tämän kehityssuunnan taustalla on ollut tärkeä ajatus vakavasti sairaiden ihmisoikeuksien ja osallisuuden vahvistamisesta sekä hoidon laadun parantamisesta.
Hän pitää valitettavana, että avohoitoa ei kuitenkaan ole samalla vahvistettu, kehitetty ja resursoitu tarpeeksi.
– Vasemmistoliitto on ainoa puolue, joka on ohjelmissaan kunnolla nostanut esiin psykiatrisen osastohoidon riittämättömyyden. Psykiatristen osastohoitopaikkojen määrä on vähentynyt viiden viime vuoden aikana peräti 40 prosenttia eikä lasku näytä pysähtyvän, Hänninen sanoo.
– Osastopaikkojen vähentämisessä on alueellista vaihtelua. Todella ongelmallista on, että vähentäminen on tehty ilman kunnon julkista keskustelua ja vaikutusarviointia.
Avohoidon vähentäminen on tutkittava
Vasemmistoliiton mukaan psykiatrisen osastohoidon vähentämisen vaikutuksista on tehtävä kattava analyysi. Puolue edellyttää, että paikkojen riittävyys tulee turvata ja niitä tulee lisätä jatkuvan alasajon sijasta. Lisäksi puolue painottaa sitä, että kaikkia ongelmia ei voida hoitaa avohoidossa ja toistuvia osastojaksoja tarvitsevien hoito tulee turvata koko maassa.
– Psykiatristen osastopaikkojen vähenemisen seurauksena ihmiset pääsevät osastolle entistä huonokuntoisempina ja heidät myös kotiutetaan sairaalapaikkapulan vuoksi huonokuntoisina liian lyhyiden sairaalajaksojen jälkeen. Tämä kuormittaa ja pahimmillaan sairastuttaa myös psyykkisesti sairaan lähipiiriä, Hänninen toteaa.