Riihimäkeläinen sairaanhoitaja Erja Hirviniemi jäi eläkkeelle vajaat kaksi vuotta sitten toukokuussa 65-vuotiaana. Hän oli ollut saman työnantajan palveluksessa 45 vuotta.
– Tosin en ole ollut varsinaisesti eläkkeellä päivääkään, koska heti innoissani tulin kesäsijaiseksi omaan työhöni terveyskeskukseen, kun siihen ei saatu ketään muuta, hän kertoo.
Siitä lähtien Hirviniemi on keikkaillut muutaman päivän viikossa.
”Koen olevani etuoikeutetussa asemassa tällä hetkellä.”
– Teen töitä, kun on vajausta työntekijöistä. Ja viime aikoinahan on ollut vajausta.
Kevan loppuvuodesta julkistaman tutkimusraportinmukaan 26 prosenttia hoitoalan alle 68-vuotiaista eläkkeensaajista työskenteli vanhuuseläkkeen rinnalla vuonna 2020. Tuloksissa näkyy, että työn ja eläkkeen limittyminen on yleistynyt. Tosin määrä on yhä pieni suhteessa siihen, kuinka paljon kaikkiaan poistuu väkeä vanhuuseläkkeelle.
Puolen viikon työaika
Viime syksynä Hirviniemi alkoi tehdä 50-prosenttista työviikkoa Riihimäen mielenterveys- ja päihdeyksikössä.
– Innostuin, kun näin avoimen paikan, sillä päihde-ja mielenterveystyö on kiinnostanut minua pitkään. Ja olen huomannut viihtyväni.
Hirviniemi painottaa sitä, että hän lähtee heti, kun paikalle löytyy joku nuorempi.
– Jos löytyy, jätän työn ilman muuta.
Nyt Hirviniemi työskentelee joka toisella viikolla kolme ja joka toisella viikolla kaksi päivää.
– Se on itse asiassa erittäin kiva rytmi. Jää mukavasti vapaa-aikaa.
Hän täyttää toukokuussa 67 vuotta.
– En tunne itseäni vanhaksi. Sanon potilaillekin, että ikä on vain numero. Ikä on se, miltä itsestä tuntuu, hän toteaa ja kiittää sitä, että on saanut olla terve.
– Se on keskeistä. Koskaanhan ei voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan.
Toinen keskeinen asia on se, että on saanut tehdä mieleistään työtä hyvässä työyhteisössä.
– Olen saanut paljon kiksejä työstä ja siksi ehkä jatkan. Toki rahakin motivoi. En tekisi tätä ilmaiseksi. Kahden aikuisen huushollissa menot ovat kohtuulliset, mutta on kiva, kun tulee peni lisätienesti. Voi ottaa rennommin, mennä vaikka konserttiin tai tukea lastenlasten harrastuksia, hän sanoo.
– Kun tällä alalla on tällainen mahdollisuus ja olen hyväkuntoinen, niin miksikä ei?
Työ muuttuu
Hirviniemi huomauttaa kuitenkin, että terveydenhoitoalakin kehittyy ja muuttuu koko ajan.
– Vaikka perusjutut pysyvät ennallaan, tulee jatkuvasti paljon uutta. Esimerkiksi digitalisoitumisen suhteen saa miettiä, pysyykö sitä kärryllä. Toistaiseksi olen pysynyt.
Hän arvostaa myös sitä, että saa olla tarpeellinen.
– On tärkeää tuntea olevansa tarpeellinen ja osaava. Ja tietää, että pystyy yhä oppimaan uutta.
Jotkut ovat ihmetelleet Hirviniemelle sitä, että tämä käy yhä töissä.
– Olen sanonut, että jatkan niin kauan kuin se on kivaa. Jos alkaa harmittaa, lopetan.
Hirviniemi on aina tullut toimeen erilaisten ihmisten kanssa.
– Se on iso plussa tässä työssä. Potilaat ovat ihania, hän sanoo.
– Ja saan varmaan siitä mielihyvää, kun joku sanoo, että voi kun kiva kun sinä olet täällä tänään.
Hän pitää tilannettaan ihanteellisena.
– En ole ainoa. Esimerkiksi ikänsä polikliinisena hoitajana ollut 69 täyttävä kollegani tekee edelleen kolmivuorotyötä.
Mielenrauhaa
Hirviniemi viettää kohtuullisen tervettä elämää. Hän ei varsinaisesti hoida kuntoaan, mutta ulkoilee koirien kanssa paljon, syö terveellisesti ja huolehtii siitä, että saa nukuttua riittävästi.
– Hoidan mielen virkeyttä tekemällä kivoja asioita. Se on ehkä syy siihen, että jaksan töissäkin.
– Lisäksi tässä elämänvaiheessa ei tarvitse juuri stressata mistään. Elämä on mallillaan, olotila on onnellinen ja on mielenrauhaa.
Hän arvioi, että asioiden pitää olla ylipäätään hyvin, että jaksaa tehdä töitä vielä eläkeiässä. Ei saa olla pahoja huolia.
– Pitää tehdä työt ilon kautta, hän sanoo.
Hän oli vastaanoton sairaanhoitajana pitkään ja arvioi, että jos olisi tehnyt koko työuransa kiireistä vuorotöitä vaikkapa osastolla, voisi olla, ettei hän enää jaksaisi.
– Koen olevani etuoikeutetussa asemassa tällä hetkellä.
24 prosenttia töissä
Kevan loppuvuodesta julkaisemien tietojen mukaan hoiva-alalla työntekoa jatkaa jopa 24 prosenttia eläkeläisistä. Hirviniemi arvioi, että eläkeläisten varaan työvoimapulan korjaamista ei kuitenkaan voi rakentaa.
– Sitä en ymmärrä, mihin hoitoalan porukka on kadonnut. Koulutuspaikkoja pitää lisätä ja kehittää alan vetovoimaisuuteen. Tietysti myös palkankorotukset ovat hyvä asia vetovoiman kannalta. Kyllä me hoitoalan ammattilaiset olemme yhä aikamoisessa palkkakuopassa.
– Mutta palkka ei ole ainoa epäkohta. Esimerkiksi hoitotyön johtamiseen pitäisi panostaa. Onneksi minulla on ollut joustava työnantaja. Siksi ehkä yhä jaksan.
Hän pohtii myös sitä, voisiko nykyistä lyhyempi työaika tuoda vetovoimaa hoitoalalle.
– Nyt tuntuu, että ne, jotka ovat töissä, kuormittuvat valtavasti, kun töitä tehdään vähällä väellä.