Vasemmistoliiton kannatus on lievässä kasvussa myös Uudellamaalla, kertoo Helsingin Uutisten tänään julkaisema uusi aluegallup. Nousukerroin on kuitenkin loiventunut lehden helmikuun mittauksesta. Silloin vasemmistoliiton kannatus oli 6,3 prosenttia, nyt 5,6. Viime vaalien tulos oli 4,8 prosenttia. Puolue on saamassa edelleen kaksi paikkaa Uudeltamaalta.
Mittauksen perusteella vain kahden puolueen paikkamäärä on muuttumassa viime vaaleista.
Kannatustaan peräti 5,2 prosenttiyksikköä nostanut perussuomalaiset on kiinni kolmessa lisäpaikassa, jolla se nousisi kokoomuksen rinnalle vaalipiirin suurimpana puolueena. Prosenteissa kannatustaan viime kuusta rajusti menettänyt kokoomus johtaa enää noin prosenttiyksikön erolla.
Vihreille on tulossa kova tappio niin kuin Helsingissäkin. Kannatuksen aleneminen yli 4 prosenttiyksiköllä uhkaa viedä siltä 2 paikkaa.
Vihreiden kannalta huolestuttavaa on, että sen kannatuksesta lähti yli prosenttiyksikkö lisää kuukauden aikana.
Jos Uudenmaan gallup toteutuu myös vaaleissa, pitää Hjallis Harkimon Liike Nyt paikkansa eduskunnassa ja sitä lähinnä uhkaava uusi liberaalipuolue jää rannalle.