Olipa antoisa degrowth-seminaari. Rakentaja-aviomieheni sanoi, että Sixten Korkmankin puhui niin hyvää englantia. Ihan kuin olisi hevonen paskantanut veteen.
Rakentaja-aviomieheni mukaeli kielikuvaa, jota entinen anoppinsa oli käyttänyt maistraatin tuomarin vihkipuheesta, kun aviomieheni talutti tuomarin pakeille lastensa äidin.
Yhtä sujuvia ja sulavia kuin Valkosen pariskunnan vihkituomari olivat degrowht-seminaarin Sixten Korkmanit, Johanna Korhoset ja Thomas Wallgrenit.
”Köyhille enemmän ja keskiluokalle vähemmän.”
Vaikka konferenssi oli tarkoitettu korkeasti koulutetulle ja kielitaitoiselle urbaaniväelle, me istuimme sitkeästi prosedyyrin alusta loppuun.
Olimme näet valmistautuneet aiheeseen. Olimme lukeneet Marko Ulvilan ja Jarna Pasasen Vihreän uusjaon, melkein kokonaan Serge Latouchen Jäähyväiset kasvulle sekä tehneet pienryhmän kotitehtävän aiheesta yritysten tulevaisuusskenaariot degrowth-taloudessa.
Jo sana skenaario aiheutti minulle epämiellyttävien muistijälkien aktivoitumista. Osallistuin 1990-luvulla Kuopion ympäristölautakuntalaisena Mika Mannermaan kaupungille myymään tulevaisuusskenaariotyöpajaan.
Tuloksena oli paksu A4-kokoelma sivistyssanoja, josta me emme kyllä tulleet hullua hurskaammaksi, mutta kyseinen konsultti varmasti hieman rikkaammaksi.
Nyt kun olen haukkunut asetelman, voin kehua ideaa. Vai uskallanko kirjoittaa tabusanan? Ideologiaa.
Omasta mielestäni olen ollut täysi kohtuutalousihminen, kun mainostin viime kuntavaaleissa ilmoituksella: ”Köyhille enemmän ja keskiluokalle vähemmän.”
Vaikkei meitä tässä maassa olisikaan kuin prekaari Pauliina Seppälä ja minä, väitän, että degrowth on nyt sitä kaipaamaani 2000-luvun sosialismia. Edessämme on keskiluokan köyhtyminen. Ehkä sellainen resonoi paremmin keskiluokassa englannin kielellä.
Latouchen teeseistä voitte lukea enemmän – ei netistä, vaan Lapinlahden ja Varpaisjärven paikallislehdestä Matista ja Liisasta.
Kolumnisti aikoo seuraavaksi vastata Matin ja Liisan kolumnistille Ähäkutti, että ähäkutti, joku täällä hahmottelee tosissaan sosialistisia tulevaisuusskenaarioita.