Eduskuntavaalit 2023
Ennakkoäänestys kotimaassa 22.-28.3.
Varsinainen vaalipäivä 2.4.
Puolueet ja poliitikot aloittavat tänään keskiviikkona kevään eduskuntavaalien loppurynnistyksen, kun ennakkoäänestyksen alkamiseen on tasan viikko.
Tänään illalla lähetetään myös eduskuntavaalien ensimmäinen suuri vaalikeskustelu, kun puolueiden puheenjohtajat kohtaavat toisensa MTV:llä klo 20.
Vaikka suuria vaalikeskusteluita voidaan pitää varmana vaalikevään merkkinä, varoittaa politiikan kokenut taustavaikuttaja Esa Suominen niiden merkityksen yliarvioimisesta. Demaritaustainen Suominen työskenteli 2014-2015 Antti Rinteen valtiosihteerinä. Sittemmin hän on siirtynyt konsulttibisnekseen ja on nykyään konsulttitoimisto Rud Pedersen Suomen hallituksen puheenjohtaja.
Suominen vieraili KU:n päätoimittaja Jussi Virkkusen juontamassa Kaikki Uusiksi -podcastissa tällä viikolla.
– Ei sitä jaksa kukaan katsoa loppuun asti keskittyneesti, Suominen kuvailee television vaalikeskusteluja, joita hän kutsuu ”puolentoista tunnin päällepuhumiseksi”.
– Ja jos sen perusteella lähtee äänestyspäätöstään tekemään, en ole ihan varma, onko ihminen hullua hurskaampi, kun on sen katsonut, Suominen toteaa.
Kaikki Uusiksi -podcastin uusimmassa jaksossa keskustellaan vaaliväittelyiden lisäksi siitä, mihin asioihin vaalit lopulta ratkeavat. Puhetta riittää myös siitä, mistä asetelmista loppurynnistykseen lähdetään ja siitä, miltä tuntuu olla vaalien ennakkosuosikki ja katsoa, kun etumatka vain hupenee.
KU:n Kaikki Uusiksi -ajankohtaispodcastissa päätoimittaja Jussi Virkkunen ja politiikan toimittaja Toivo Haimi keskustelevat viikon puheenaiheista sekä ilmiöistä niiden taustalla. Toivo Haimi on ehdolla eduskuntavaaleissa, joten hän on vaalipäivään asti karanteenissa.
Kuuntele Kaikki Uusiksi -podcastin uusin jakso täältä !
Eduskuntavaalit 2023
Ennakkoäänestys kotimaassa 22.-28.3.
Varsinainen vaalipäivä 2.4.