Kuviosta näkee, että kolmen alimman tulokymmenyksen käytettävissä olevat tulot laskisivat joka vuosi kympeistä satasiin, jos kokoomuksen talousvaihtoehtoa ryhdytään toteuttamaan vaalien jälkeen. Suurituloisimpien käytettävissä olevat tulot nousisivat samaan aikaan. Ylivoimaisesti eniten nousisivat kaikkein suurituloisimpien.
Toisin sanoen ”kokoomuksen vaihtoehdolla Suomessa köyhimmät köyhtyisivät ja rikkaimmat rikastuisivat”, kuten vasemmistoliiton torstaina julkaisemassa analyysissä todetaankin.
Kokoomus esittää toisaalla veronkevennyksiä ja toisaalla sen leikkaukset kohdistuisivat sosiaaliturvaan, vaikka puolue ei itse sitä myönnä.
Kokoomuksen esittämä miljardin euron ansiotuloveronkevennys hyödyttäisi vasemmistoliiton mukaan kaikkein eniten kaikkein suurituloisimpia. Pienituloisimmat eivät puolestaan tuloveroaleista hyödy euroakaan.
Kyse ei ole pelkästään vasemmistoliiton väitteestä. Eduskunnan tietopalvelu on laskenut, että miljardin euron tuloveronkevennyksistä yli puolet kohdistuisi kolmelle hyvätuloisimmalle kymmenykselle ja lähes neljännes, noin 250 miljoonaa euroa, menisi pelkästään Suomen suurituloisimmille.
Laskelmasta kertoi valtiovarainministeri Annika Saarikko eduskunnan kyselytunnilla viikko sitten.
Neljä alinta tulokymmenystä hyötyisivät kokoomuksen miljardista yhteensä vain alle 180 miljoonaa.
– Ja mitä tämä tarkoittaa suomeksi, arvoisa puhemies: Esimerkiksi 2 000 euroa kuussa tienaava, kaikkien meidän arvostuksen ansaitseva hoitaja hyötyisi tästä kokoomuksen veroalesta vain noin kympin. Eduskunnan tietopalvelun mukaan 1 400 euroa tienaava ei hyötyisi miljardin veronkevennyksestä laisinkaan, Saarikko sanoo.
Pörssiyhtiön pomolle 3 000 euroa lisää kuukaudessa
Vasemmistoliitto suomentaa lisää. Suuren pörssiyhtiön toimitusjohtaja voisi hyötyä yhden prosenttiyksikön tuloveronalennuksesta 3 000 euroa kuukaudessa. Ja tämä kaikki olisi pois valtion budjetista – samaan aikaan kun kokoomus vaatii valtiontalouden vahvistamista.
Ja kuten eduskunnan tietopalvelu on siis laskenut, alle 2 000 euroa kuukaudessa tienaava sosiaali- ja terveyshuollon peruspalvelutyöntekijä ei hyötyisi lainkaan kokoomuksen veronalennuksista. Tämä johtuu siitä, että kaikkein pienituloisimmat eivät maksa valtion tuloveroa.
Kokoomuksen tuloveronalennukset eivät siis ”hyödytä kaikkia” kuten he väittävät. Kokoomus tarjoaa Suomen vähävaraisimmille lisää kurjuutta esittämällä mittavia leikkauksia sosiaaliturvaan, vasemmistoliitto syyttää.
Vasemmistoliiton mukaan tälle on onneksi vaihtoehto. Puolue esittää oikeudenmukaisia verouudistuksia, ei kannata leikkauksia tuloveroihin, vaan haluaa siirtää ns. kiky-maksut takaisin työnantajien maksettavaksi. Tästä hyötyisivät myös kaikkein pienituloisimmat.
Lisäksi vasemmistoliitto haluaa varmistaa riittävän sosiaaliturvan tason ja turvata valtion talouden tasapainoa verottamalla esimerkiksi kaikkein suurimpia miljoonaomaisuuksia.