Keskiviikkona 1. maaliskuuta alkanut linja-autohenkilökunnan ja huoltokorjaamojen lakko on pysäyttänyt bussien kulun ympäri maata. Lakossa ovat alan suurimpien liikennöitsijöiden työt ympäri maata.
Lakkoa sovitellaan parhaillaan. Ellei sovintoa saada, jatkuu huoltokorjaamoiden lakko 8. maaliskuuta ja linja-autonkuljettajien lakko 10. maaliskuuta saakka. AKT on varoittanut myös uusista lakkojaksoista maaliskuun aikana.
Väsymys konkretisoituu sairauspoissaoloina
”Matkustajat varmaan haluaisivat levänneen kuljettajan.”
Kiistan keskiössä ovat etenkin työajat. Kuljettajien työhönsidonnaisuusaika on pisimmillään 11,5 tuntia, ja tauotta pitää ajaa pahimmillaan 5,5 tuntia putkeen.
– Vähän lyhyempi työhönsidonnaisuusaika ja tiheämmät tauot parantaisivat kuljettajien jaksamista ja vähentäisivät sairauspoissaoloja. Työnantajan asemassa olisin kiinnostunut ainakin sairauspoissaolojen vähentämisestä, sanoo Niko Holm, Nobinan Turun varikon pääluottamusmies.
Kuljettajat haluavat eroon myös yhden päivän vapaista, joita ei koeta riittäviksi, varsinkin jos edellinen vuoro on iltaa ja seuraava aamua. Holmin mukaan kysymys on paitsi kuljettajien, myös asiakkaiden, turvallisuudesta.
– Unirytmihän sekoittuu ihan täysin, ei siinä ehdi edes palautumaan. Sanotaan näin, että ihmishenki on semmoinen asia, että siitä ei pitäisi tinkiä. Matkustajat varmaan haluaisivat levänneen kuljettajan. Kasautuva väsymys konkretisoituu sairauspoissaoloina, jotka taas pidemmän päälle kuormittavat työkavereita ja myös työnantajaa, Holm kertoo.
Holm toivoo linja-autoliikennettä käyttäviltä kansalaisilta ymmärrystä lakolle.
– Kyse on heidän omasta terveydestään ja turvallisuudestaan.
Kotkan Autoalan Työntekijöiden puheenjohtaja Jaakko Lehtiniemi luonnehti AKT-lehdessä työnantajapuolen ehdotusta huonontaa työaikoja entisestään ”suorastaan törkeäksi avaukseksi”.
– Emme me mitään mahdottomia vaadi, parempaa palkkaa ja edes pikkuisen helpotusta työoloihin. Tällä hetkellä ne eivät ole inhimillisiä.
Parhaillaan lakkovahtina Pohjolan Liikenteen varikolla toimiva Lehtiniemi oli huolissaan myös siitä, miten saada nuoria houkuteltua tai pysymään alalla tämänhetkisillä työehdoilla.
Myös liittoon kuulumattomat lakkoilleet
Toki parhaillaan lakkoillaan myös palkoista.
– Mielestäni palkka ei vastaa työn vaativuutta eikä myöskään vastuuta. Turun seudulla kuljettajalle tyypillinen palkka on noin 2500 euroa kuussa bruttona. Toki se riippuu paljon siitä, mitä vuoroja ajaa, ja ajaako maaseudulla vai kaupungissa. Maaseutuvuoroista palkka on pienempi. Kaikkiaan palkkauksemme on melko lisävoittoinen.
Holm kertoo olevansa iloisesti yllättynyt siitä, miten hyvin lakko on pitänyt.
– Tänä aamuna lähti liikenteeseen enää yksi auto, ja eilen lähteneistäkin muutama kuljettaja ilmoitti kesken päivän, ettei halua ajaa lakonalaista työtä. Myös liittoon kuulumattomat kuljettajat ovat jättäneet vuoroja ajamatta solidaarisuudesta muita kohtaan, ja koska ymmärtävät, että samat työehdot koskevat kaikkia. Myös näille kuljettajille kuuluu iso kiitos.