Satamalakko päättyi keskiviikkona saavutettuun neuvotteluratkaisuun, ja ensi viikolla uhannutta junalakkoa ei tule. Siinä lakkokevään uusimmat käänteet. Plus se, että Palvelualojen ammattiliitto PAM antoi eilen lakkouhkauksen kiinteistöpalvelualalle.
Rautatiealalle hyväksyttiin torstaiaamuna uusi kaksivuotinen työehtosopimus. Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n hallitus sekä Raideammattilaiset JHL:n hallitus hyväksyivät valtakunnansovittelija Anu Sajavaaran keskiviikkona tekemän rautatiealan sovintoehdotuksen, joten ensi viikolla uhannut koko rautatieliikenteen pysäyttävä lakko väistyy.
Sopimus noudattaa niin sanottua yleistä linjaa. Palkkoja korotetaan kahden vuoden aikana yhteensä 6 prosenttia. Myös takuuosia ja euromääräisiä lisiä korotetaan yleiskorotuksen verran. Sopimus sisältää huhtikuun palkan yhteydessä maksettavan 500 euron kertaerän.
– Ympäristössä olevat realiteetit huomioiden lopputulos on siedettävä. Hyvänä asiana voi pitää, että raitiovaunukuljettajien, metrojunakuljettajien ja kaupunkiraideliikennekuljettajien palkkaukseen liittyvät vinoutumat on saatu korjattua järjestelyerällä, joka on 207 euroa ohjekuukausipalkkoihin sopimuskauden aikana, neuvottelupäällikkö Teppo Järnstedt toteaa.
Lisäksi työehtosopimukseen saatiin ei synnyttävälle vanhemmalle 32 palkallista vanhempainvapaapäivää entisen 3 päivän sijaan, joten sopimus on perhevapaauudistuksen hengen mukainen.
AKT katsoo voittaneensa
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n ja Satamaoperaattorien neuvottelema työehtosopimus hyväksyttiin keskiviikkoiltana, joten kaksi viikkoa kestänyt ahtausalan lakko satamissa päättyy.
Työehtosopimuksen pituus on 25 kuukautta eli se päättyy helmikuun viimeisenä päivänä vuonna 2025.
AKT haki neuvotteluissa Saksan teollisuuden 8,5 prosentin palkankorotuksia vastaavaa sopimusta ja katsoo sen saaneensa. Palkkoja korottava vaikutus sopimuskaudelle on yhteensä 6,3 prosenttia. Lisäksi 10.3. maksetaan 1 100 euron myöhentämiskorvaus.
– Olemme AKT:ssä tyytyväisiä sekä solmittuun työehtosopimukseen että työtaistelun päättymiseen. Kierros on ollut vaikea, koska neuvotteluihin on sisältynyt poikkeuksellisen paljon ulkoisia tekijöitä. Olemme alusta saakka neuvotelleet omista lähtökohdistamme omien jäsenten etu huomioiden. Niin tehtiin nytkin, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko totesi.
Satamaoperaattorien mielestä ahtausalan sopimus noudattaa työnantajien tiukasti vartioimaa yleistä linjaa.
AKT:n sopimusaloilla jatkuu edelleen linja-autohenkilökunnan ja huoltokorjaamojen eilen keskiviikkona alkanut lakko. Sen ensimmäinen vaihe päättyy 10.3. aamuyöllä, mutta liitto on antanut varoitukset kahdesta uudesta lakkovaiheesta.
Kiinteistöalalle ei löytynyt sopua
Palvelualojen ammattiliiton PAMin mukaan sen ja Kiinteistötyönantajien näkemykset palkankorotusten tasosta jäivät liian kauaksi toisistaan, joten PAM katkaisi neuvottelut ja antoi alalle lakkovaroituksen keskiviikkona. Lakko alkaa 16.3. ja se koskee noin 2 500 työntekijää.
– Kiinteistöpalvelualalla työskentelee pienipalkkaisia siivoojia ja kiinteistönhoitajia, jotka tarvitsevat ostovoimaa vahvistavat, kunnolliset palkankorotukset. Neuvotteluissa emme kuitenkaan päässeet työnantajien kanssa yhteisymmärrykseen palkankorotuksista, jotka olisivat riittävästi vahvistaneet alan työntekijöiden toimeentuloa, sanoo PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen.
Jos neuvottelutulokseen ei päästä aiemmin, lakko alkaa 16.3. kello 00.00 ja päättyy 18.3. kello 24.00 tai ennen klo 24.00 alkaneen työvuoron päätyttyä.