Vasemmistoliiton puheenjohtajana, opetusministeri Li Andersson ehdottaa koulumaailmasta tutun tarveperustaisen rahoitusmallin tuomista myös taiteen perusopetukseen.
Selvitysten perusteella taiteen harrastaminen keskittyy asuinalueille, jotka ovat sosioekonomisesti vahvoja. Tasa-arvoa pyritään edistämään esimerkiksi sosiaalisin perustein myönnettävin vapaaoppilaspaikoin, mutta tämä on vähäistä. Opetushallituksen tietojen mukaan yli puolella taiteen perusopetuksen järjestäjillä ei ole mahdollisuutta maksuttomaan opiskeluun lainkaan. Maksuhuojennuksia on yhteensä vähän yli kuudella tuhannella oppilaalla 128 000 oppilaan kokonaismäärästä.
– Jokaisella tulee olla mahdollisuus harrastaa taidetta taustastaan riippumatta. Taiteen perusopetuksen osalta pitää pyrkiä löytämään uusia keinoja saada yhä useampi lapsi mukaan, yhä moninaisemmista taustoista, Andersson kommentoi.
Opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteena on, että ensi hallituskaudella toteutetaan taiteen perusopetuksen kokonaisuudistus. Tämän yhteydessä rahoituksen kokonaistasoa on välttämätöntä nostaa, ja samalla löytää uusia keinoja lisätä yhä useamman lapsen ja nuoren mahdollisuuksia harrastaa.
Andersson esittää, että tässä yhteydessä koulumaailmasta tuttua tasa-arvorahaa eli tarveperustaista rahoitusta kokeiltaisiin myös taiteen perusopetukseen. Kunnille ja järjestäjille voisi esimerkiksi myöntää erillinen valtionavustus taiteen perusopetuksen laajentamiseksi sellaisilla alueilla, jotka myös saavat koulujen tasa-arvorahoitusta sosioekonomisten kriteereiden mukaan. Tätä tasa-arvorahaa voisi käyttää näillä alueilla toteutettavaan taiteen perusopetukseen ja maksuhuojennuksiin tai vapaaoppilaspaikkoihin.
– Lasten ja nuorten taidekasvatukseen ja sen saavutettavuuteen panostaminen on tärkeä investointi myös suomalaisen taide-elämän tulevaisuuteen, Andersson muistuttaa.