Kolme vuosikymmentä sen jälkeen, kun Neuvostoliiton kaatuminen opetti, miksi vallan keskittyminen pienelle eliitille on ongelma, olemme jälleen oppimassa, miksi vallan keskittyminen pienelle eliitille on edelleenkin ongelma. Helmikuusta lähtien olemme voineet seurata suorana lähetyksenä, miten todennäköisesti yhden ainoan itsevaltiaan virhearvio suisti Euroopan suurimpaan sotaan sitten toisen maailmansodan päättymisen.
Yksistään marraskuun aikana olemme voineet seurata suorastaan kahden taloustoimittajien ja suurten ihailijalaumojen palvoman miljardöörin näyttävän mallisuorituksen, kuinka superrikas tekee supervirheitä.
Tätä kirjoittaessa ei ole vielä selvää, miten tunnetumpi näistä tapauksista päättyy. Tiedämme kuitenkin jo sen, että sähköautoilla ja raketeilla maailman rikkaimmaksi ihmiseksi noussut Elon Musk osti lokakuun lopussa sosiaalisen median palvelun Twitterin huikeaan 44 miljardin dollarin hintaan.
Muskin sisääntulo oli vaikuttava. Esimerkiksi käy hänen ideansa myydä aiemmin tunnistetusta käyttäjästä kertovia merkkejä kaikille halukkaille.
Viikon sisällä merkin ostaneet, yritysten virallisina tileinä esiintyneet käyttäjät ilmoittivat koko maailmalle asevalmistaja Lockheed Martinin lopettavan aseiden myynnin mm. Israeliin ja Saudi-Arabiaan kunnes niiden ihmisoikeusloukkaukset tutkitaan, ja insuliinin Yhdysvalloissa 5-10 kertaa muualla maailmassa vallitsevia hintoja korkeammaksi hinnoitelleen lääkevalmistaja Eli Lillyn jakavan jatkossa insuliinia sitä tarvitseville ilmaiseksi. Molempien pörssikurssit romahtivat.
Kun kirjoitan tätä marraskuun puolivälissä, merkkien myynti on toistaiseksi keskeytetty, Twitterin tärkein tulonlähde mainostajat ovat kaikonneet, ja yhtiön ostamiseksi myönnetyistä lainoista maksetaan jälkimarkkinoilla enää 60 prosenttia niiden nimellisarvosta. Kyseessä voi olla nopein lainojen arvon romahdus koskaan.
Kasvuakin on toki ollut havaittavissa: kaksitoista tuntia sen jälkeen, kun Musk osti Twitterin, tummaihoisia loukkaavien ilmaisujen määrä viesteissä oli lisääntynyt jo 500 prosenttia. Kaiken kaikkiaan Musk vaikuttaa tekevänsä mitä voi näyttääkseen koko maailmalle, ettei maailman rikkaimman miehen tarvitse aina tehdä viisaita päätöksiä.
Lempilapsen romahdus
Toinen esimerkkisuoritus on vähemmän tunnettu, mutta tiedämme jo, miten se päättyi. Kryptovaluutta Bitcoinilla tehdyillä kaupoilla miljardööriksi ja talouslehdistön lempilapseksi alle 30-vuotiaana nousseen Sam Bankman-Friedin perustama kryptovaluuttojen markkinapaikka FTX ajautui marraskuun 11. päivänä konkurssiin.
Yritystä pidettiin yhtenä kaikkein luotettavimmista kryptovaluuttabisneksistä, johon varovaisimmatkin sijoitusyhtiöt saattoivat sijoittaa turvallisesti. Vielä syyskuussa sen markkina-arvoksi arvioitiin noin 32 miljardia dollaria. Bankman-Fried oli kuitenkin lainannut luvatta asiakkaidensa rahoja toisen yrityksensä tappioiden peittelemiseksi.
Sam Bankman-Friedillä ja Elon Muskilla on paljon yhteistä. Molemmat rikastuivat noin kolmikymppisinä. Molemmat ovat kiistatta älykkäitä. Ja molemmat uskovat ilmeisen vilpittömästi tekevänsä hyvää.
Musk on johdonmukaisesti kertonut tavoitteenaan olevan ihmiskunnan tulevaisuuden turvaaminen perustamalla asutuksia Marsiin ja muualle aurinkokuntaan. Bankman-Fried on puhunut paljon velvollisuudesta tehdä hyvää ja jopa kertonut haluavansa rikastua vain siksi, että voisi lahjoittaa kaiken ansaitsemansa mielestään hyviin kohteisiin. Eräässä haastattelussa hän kertoi, että hyväntekijöiksi haluavien pitäisi ottaa suuria riskejä saadakseen paljon valtaa, jolla tehdä enemmän hyvää. Omaksi onnistumistodennäköisyydekseen hän arvioi vain 20 prosenttia.
Samat aatokset
Ajattelin nuorena opiskelijana hyvinkin samanlaisia ajatuksia. Siksi uskon kummankin vilpittömästi uskovan omiin sanoihinsa. Osaan esittää rationaaliset ja loogisesti pätevät perustelut sekä rikastumiselle, jotta voi edistää avaruuden asuttamista, että rikastumiselle, jotta voi antaa enemmän. Nämä perustelut ovat uskoakseni vakuuttavia – jos vain eläisimme äärettömässä maailmassa äärettömän kaukana toisista ihmisistä.
Maapallon äärellisen pallopinnan tiiviissä yhteiskunnissa yksien rikastuminen on kuitenkin väistämättä joiltain toisilta pois. Maailmamme on suuri ja sen resursseja, kuten energiaa, ainetta, tilaa ja työaikaa, on toki paljon, mutta ei äärettömästi. Omaisuus tarkoittaa viime kädessä oikeutta päättää jonkin niukan resurssien käytöstä. Niinpä suuri omaisuus tarkoittaa käytännössä suurta valtaa päättää, mihin niukkoja resursseja käytetään – ja mihin niitä ei käytetä. Näin on täysin riippumatta siitä, millä keinoin omaisuus on kasattu.
Vaikka omaisuuksien pohjana olisi täydellisen aineeton ja saasteeton, vain ja ainoastaan kaikkien hyvinvointia edistänyt liiketoiminta, suurta omaisuutta hallitsevalla on siltikin paljon valtaa päättää äärellisten resurssien käytöstä. Jos hän ei koskaan tee omaisuudellaan yhtään mitään, rikastuminen ei ehkä ole keltään pois.
Mutta jos hän käyttää tätä valtaa hankkiakseen mitään niukkoja resursseja vaativia hyödykkeitä, kuten tekemällä korkeimman tarjouksen rantatontista tai huvijahtinsa vaatimasta teräksestä, hän kasvattaa kyseisten hyödykkeiden kysyntää ja hintaa.
Jos tontti tai teräs ovat superrikkaan käytössä, joku toinen ei voi käyttää niitä samaan aikaan toisiin tarkoituksiin. Tämäkin on itsestään selvä tosiasia. Olemme kuitenkin voineet ummistaa siltä silmämme, koska tuo ”joku toinen” on niin usein joko horisontin takana asuva köyhä tai puhekyvytön luontokappale.
Vaikka esimerkiksi rantatontin raivaaminen ei ehkä olisikaan keltään ihmiseltä pois, on kiistatonta, että se vaikuttaa haitallisesti ainakin kyseisellä maapalalla eläneiden kasvien ja eläinten hyvinvointiin.
Kun maailmamme rajallisuus on viime vuosikymmeninä tullut ilmeiseksi, myös vallan keskittymisen ongelmat ovat tulleet ilmeisemmiksi. Suuri valta ilman suurta viisautta on nimittäin suuri vaara. Ja on hyviä syitä uskoa, että kaikesta älykkyydestään huolimatta superrikkailla tulee aina olemaan enemmän valtaa kuin viisautta.
Hayekin säkeet
Historian ironiaa on, että yksi parhaista argumenteista kapitalismin synnyttämää superrikkaiden eliittiä vastaan kehitettiin alun perin kapitalismin puolustuspuheeksi. Vannoutunut kommunismin vastustaja Friedrich Hayek julkaisi vuonna 1945 kaukonäköiseksi osoittautuneen tutkielman, jonka mukaan Neuvostoliiton taloudelliset päätökset pienelle virkamiesten eliitille keskittänyt suunnitelmatalous ei voisi koskaan tuottaa hyvinvointia yhtä tehokkaasti kuin markkinataloudet.
Hayekin kuuluisan argumentin perusteluna oli yhteiskunnallisiin päätöksiin tarvittavan tiedon luonne. Mitä monimutkaisempi ja laajempi yhteiskunta oli, sitä hajautuneempaa päätöksiin tarvittava tietokin oli. Vaikka talouden päättäjät olisivat täydellisen epäitsekkäitä ja yrittäisivät parhaansa, tätä tietoa olisi äärimmäisen vaikea kerätä.
Vaikka tietoa saataisiinkin kerättyä, miten päättäjät voisivat päättää, millainen äärellisten resurssien jako tuottaisi eniten hyvinvointia? Rajallisesta määrästä resursseja saataisiin eniten hyvinvointia, kun valta päättää resurssien käytöstä olisi niillä, jotka parhaiten tietävät, mikä lisää ihmisten hyvinvointia: ihmisillä itsellään.
Tätä valtaa ei voida antaa yhtä aikaa ihmisille ja pienelle eliitille. Jos ihmisten valta päättää resurssien käytöstä kasvaa, eliitin vallan on vastaavasti vähennyttävä.
Hayekin teorian kumoamiseen käytettiin kylmän sodan aikana valtavan paljon paperia, enimmäkseen tuloksetta. Päätösvallan keskittäminen Keskussuunnittelijalle (tai Keskustietokoneelle) voisi joissain olosuhteissa tuottaa teoriassa eniten hyvinvointia. Mutta monimutkaisissa, suhteellisen nopeasti muuttuvissa yhteiskunnissa päätösvallan hajauttaminen on lähes aina vähiten huono ja ainakin yksinkertaisin ratkaisu.
Pätevimmät vasta-argumentit eivät liittyneetkään itse teoriaan, vaan markkinatalouksien käytännön toteutuksiin. Taloudellisesti eriarvoisissa yhteiskunnissa rikkaat kykenevät tyydyttämään mielihalujaan resursseilla, joita köyhät saattavat tarvita elääkseen.
Vastaväite kuitenkin vain todistaa Hayekin teorian. Kun taloudellinen päätösvalta keskittyy, samoista resursseista saadaan aikaan vähemmän hyvinvointia. Voimme tietenkin määritellä markkinoilla syntyvän resurssienjaon ”tehokkaaksi” ja sitten sanoa, että mikä tahansa markkinoilla syntyvä resurssienjako on aina ”tehokas.”
Inhimillisesti katsoen on vain vaikea sanoa, että esimerkiksi kvinoan nousu rikkaiden maiden muotiruoaksi, siitä seurannut hinnan kolminkertaistuminen kvinoan perinteisillä viljelyalueilla, ja tästä seurannut paikallisten lasten aliravitsemuksen selvä kasvu olisi lisännyt hyvinvointia kaikkein tehokkaimmin, vaikka kvinoalla herkutelleiden hyvätuloisten hyvinvointi ehkä lisääntyikin hieman.
Teorian viesti
Mikään Hayekin teoriassa tai sen edelleenkehitelmissä ei sano, että vallan keskittyminen olisi huono asia vain, jos valta keskittyy kommunistimaan byrokraateille. Teoria sanoo, että vallan keskittyminen pienelle eliitille tuottaa huonoja päätöksiä ja tehottomuutta. Haittoja syntyy riippumatta vallan keskittymisen mekanismista, riippumatta päätöksentekijöiden hyveellisyydestä tai älykkyydestä, ja riippumatta siitä, voiko eliitistä pudota tai sinne nousta.
Tehottomuudet voivat olla erilaisia. Mutta esimerkiksi superrikkaiden huvilaivastoihin käytetty teräs on aivan samalla tavalla poissa muista, hyvinvoinnin lisäämisessä todennäköisesti tehokkaammista käyttötarkoituksista kuin Murmanskin satamassa ruostuviin sotalaivoihin käytetty teräs oli.
Kuten Musk ja Bankman-Fried näyttävät, myös virheiden todennäköisyys kasvaa, kun tiedon käsittely vaikeutuu vallan keskittyessä harvemmille. Jos yksilöllä tai pienellä ryhmällä on niin paljon valtaa, ettei heidän tarvitse välittää vastalauseista, todennäköisyys virheille kasvaa entisestään. Mitä enemmän virheen tekevillä on valtaa, sitä suuremman virheen he voivat tehdä. Ikävä kyllä luonnon, ihmisten ja yhteiskuntien kestävyys ei ole kasvanut lainkaan samassa suhteessa kuin tekniikan pienille ryhmille antamat voimat.
Ydinasevaltojen johtajilla onkin jo pitkään ollut valta lopettaa sivilisaatio ainakin pohjoiselta pallonpuoliskolta yhden synkän iltapäivän aikana. Tekniikan kehitys ei kuitenkaan ole pysähtynyt. Vuosi vuodelta entistä pienemmät ryhmät voivat päästä käsiksi entistä voimakkaampiin työkaluihin.
Esimerkiksi vuonna 2016 joukko tutkijoita rakensi synteettisen hevosrokkoviruksen postimyynnistä tilaamistaan RNA-pätkistä. Ulkopuolisten asiantuntijoiden mukaan samalla tekniikalla olisi saatu rakennettua myös hevosrokon tunnetumpi lähisukulainen, maailmasta jo kerran hävitetty isorokkovirus. Mitään poikkeuksellista osaamista ei tarvittu. Rahaa tarvittiin vain noin satatuhatta dollaria.
Tätä taustaa vasten esimerkiksi Bankman-Friedin lausunnot suurten riskien ottamisesta hyvän tekemiseksi ovatkin hyytäviä. Hänen riskinottonsa köyhdytti hänen asiakkaitaan, mutta ei aiheuttanut suurempaa vahinkoa. Mutta milloin esimerkiksi joku jatkuvasti kasvavalla biotekniikkasektorilla toimiva riskinottaja uhkapelaa paljon suuremmilla panoksilla, ja häviää? Entä jos kaikki miljardöörit tai sellaisiksi haluavat eivät olekaan yhtä epäitsekkäitä kuin Bankman-Fried ja Musk sanovat olevansa?
Rikastumisen tavoittelu ja rikastumista ylistävä kulttuuri on omiaan kannustamaan älykkäät ihmiset ottamaan riskejä, jotka viisaat jättäisivät väliin. Vaikka pahimmat riskit eivät koskaan realisoituisi, sallimalla vallan keskittyä niin, että Suomessakin ainakin kuusi yksittäistä kansalaista hallitsee kukin yksin suurempaa omaisuutta kuin paljon parjattu ay-liike yhteensä, lisäämme eriarvoisuutta ja talouden tehottomuutta aikana, jolloin vähemmällä pitäisi tuottaa paljon enemmän.
Jos riskit realisoituvat, selviytyjillä saattaa olla todellisia syitä vihata aiemmista onnistumisistaan rajattomasti itseluottamusta saaneita, hyvin mahdollisesti palvovien fanilaumojen, jees-miesten ja toimittajien suurneroksi ylistämiä, valtaa mutta ei viisautta saavuttaneita talouslehdistön kansikuvamalleja.
Kirjoittaja on tutkija ja tietokirjailija.
uutiskirje 
