Malawilaisen Zikometson tuotanto- ja innovaatiokeskuksen (IPC) osuuskunnan jäsenet eivät enää vie auringonkukansiemeniään markkinoille. Torin sijasta viljelijät kärräävät satonsa omaan ruokaöljyä valmistavaan tehtaaseensa.
Ukrainan sodan vuoksi viljelijät saavat öljystä yli kaksi kertaa enemmän rahaa kuin myymällä siemenet kauppiaille.
Tehtaan tuotantojohtaja Regina Nothalen mukaan kolmesta kilosta auringonkukansiemeniä puristetaan litra ruokaöljyä. Tällä hetkellä litra ruokaöljyä maksaa Malawissa keskimäärin 3 000 Malawin kwachaa (n. 3 euroa). Siementen torihinta puolestaan on 300 kwachaa.
Tehtaat saatiin perustettua Norjan tuella.
Auringonkukkien lisäksi IPC:n jäsenet kasvattavat chilejä, jotka he vievät osuuskunnan chilikastiketehtaaseen.
Öljy- ja kastikeyritykset hyödyttävät 3 726 IPC:n maanviljelijäjäsentä. Tehtaat saatiin perustettua Norjan tuella.
Moninainen hyöty
Ennen kuin Annie Muchawa liittyi osuuskuntaan, hänellä oli vaikeuksia auringonkukansiemen- ja chilituotannossaan. Hän ei esimerkiksi saanut käsiinsä laadukkaita siemeniä, ja tästä seurasi alhainen tuottavuus ja kehno laatu. Tuotteista ei siten myöskään saanut kunnon hintaa.
– Nyt me saamme laatusiemeniä ja meille on joka vuosi taattu hyvät hinnat. Nyt voin maksaa kahden lapseni koulumaksut, olen rakentanut nykyaikaisen sähköistetyn talon sekä ostanut karjaa, Muchawa selittää.
Rose Ndalama kertoo saaneensa chileistään kauppiailta alle tuhat kwachaa kilolta, mutta kastiketehdas maksaa kilosta 2 500 kwachaa.
Yhdistyksen jäsenille neuvotaan parempia maanviljelyskäytäntöjä sekä opastetaan kasvattamaan korkealaatuisia, nimenomaan ruokaöljyn ja chilikastikkeen valmistamiseen sopivia auringonkukkia ja chilejä.
– Meillä myös opetetaan aikuisia lukemaan, suojelemaan luontoa, valmistamaan kompostilannoitteita ja huomioimaan sukupuoleen liittyviä asioita. Me hyödymme monin tavoin, Ndalama kiittää.
Hyvä tarina
IPC on osa Malawin kansallista pienviljelijöiden yhdistystä Nasfamia. Nasfamin johtaja Betty Chinyamunyamu kertoo, että chilikastike on mitä trendikkäin tuote. Kaikki isot kauppaketjut pitävät sitä tarjolla vuoden ympäri.
Chinyamunyamu huomauttaa, ettei ruokaöljytehdas ole vielä saanut Malawin viranomaisten hyväksyntää. Sen tähden tuotetta on korkeasta laadustaan huolimatta saatavilla vain paikallisesti. Järjestö pyrkii saamaan tehtaalle virallisen hyväksynnän vuoden loppuun mennessä. Silloin sen tuotantoa voidaan kasvattaa yli 40 000 litraan vuodessa.
Kun Malawin varapresidentti Saulos Chilima vieraili erään toisen osuuskunnan pyörittämässä ruokaöljytehtaassa, hän sanoi, että on aika investoida paikalliseen teollisuuteen. Sen sijaan, että haaskataan ulkomaan valuuttaa ruokaöljyn tuontiin, voitaisiin voimaannuttaa paikallista tuotantoa.
– Paikallinen ruokaöljyn tuotanto on hyvä tarina. Meidän täytyy tukea sitä, Chilipa totesi.