Hallituksen jokavuotinen budjettiriihi oli ennen suurten ratkaisujen ja uudistusten paikka. Tehtiin väkevää yhteiskuntapolitiikkaa joskus toista viikkoakin. Vääntö oli niin totista, etteivät hallituskriisitkään olleet harvinaisia.
Nykyisen porvarihallituksen viimeinen budjettiriihi oli näytelmä ilman draamaa. Puolueilla ei ole intohimoa suuriin asioihin, siksi kokoomuskin käytti kesäkokouksensa joutoajan kummalliseen horinaan Venäjän mahdollisesta suurvalta-asemasta nykymaailmassa.
Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen pohjaesityksen mukaan ensi vuoden budjetin loppusumma on 50 miljardia euroa. Hallituspuolueiden välillä tyydyttiin ”kiistelemään” 30 miljoonasta Pohjanmaan radan peruskorjaukseen ja kolmesta miljoonasta Itämeren suojeluun. Tärkeitä asioita sinänsä.
Kun julkisuuteen kuitenkin nostetaan vain pieniä asioita, tuppaavat suuret ja olennaiset unohtumaan.
Palkansaajajärjestöt ihmettelivät keskiviikkona hallituksen aikeita leikata työllisyysmäärärahoista 60 miljoonaa euroa tähän vuoteen verrattuna. On totta, että taantuman pohja on Suomessa ohitettu, mutta ei 1990-luvulta periytynyt suurtyöttömyys ole minnekään hävinnyt. Erityisen vaikea Suomessa on nuorisotyöttömyys. Siksi työllisyysmäärärahoja ei voi leikata samaa tahtia kuin työttömyys alenee. Jäljelle jäävä työttömyys on myös sitkainta.
Pienistä asioista kiistellessään porvarihallitus sivuutti myös koko laajan harmaan talouden ongelman. Tämä on käsittämätöntä ja täysin vastuutonta, koska kyseessä ovat miljardiluokan menetykset verotuloihin joka vuosi.
Kokoomuksen pitkän vastustamisen jälkeen hallitus taipui rakennusalan käännetyn arvonlisäverojärjestelmän suuntaan, mutta riittävät resurssit edes suoranaisen talousrikollisuuden torjuntaan jäävät edelleen uupumaan.
Suurin vaille huomiota jäävä asia budjetissa on kuitenkin sen yhteiskuntapoliittinen linja, joka sallii eriarvoisuuden kasvun entisestään tässä maailman parhaassa maassa. Hallituksen omien mittareiden mukaan köyhyys ja pitkäaikaistyöttömyys lisääntyvät ensi vuonna, vaikka hallitusohjelman tavoitteena on ”köyhyyden vähentäminen sekä riittävän perusturvan turvaaminen kaikissa elämäntilanteissa.”
Piittaamattomuus omasta ohjelmasta on tältä osin yhteiskunnallinen heitteillejättö.