Viimeinen sana
Olen ollut 20 vuoden aikana seuraamassa kaikkia Vasemmistoliiton puoluekokouksia ylimääräistä puoluekokousta lukuunottamatta.
Sitä ennen vuodesta 1979, jolloin SKDL piti kokouksensa Oulissa ja valitsi Kalevi Kivistön Ele Aleniuksen seuraajaksi, toimittajana seurasin kaikki SKDL:n puoluekokoukset. Muistaakseni olin 1980-luvulla aika monen SKP:n edustajakokouksenkin toimittajalehterillä.
Vuosikymmenten aikana onkin tullut aistittua hengeltään monenlaisia kokouksia. Niiden ”henki” ei useinkaan ilmene itse kokoussalissa. Käytävillä ja kokoustauoilla on monesti saanut paremman kuvan siitä, miltä edustajista oikeasti tuntuu ja millaiset ovat fiilingit. Tietenkin riippuu vähän siitäkin, keitä tapaa ja keiden kanssa juttelee
Itseironia on taitolaji ja moni kokousedustaja osoitti taituruutta tälläkin alueella.
Kokoussalin yleinen henki yleensä aina jotenkin heijastuu myös sen ulkopuolelle.
Tällä kokouskokemuksen tuomalla syvällä (?) rintaäänellä voin sanoa, että Vasemmistoliiton Jyväskylän puoluekokouksen kaltaista kokousta en ole ennen kokenut.
En muista, että missään kokouksessa olisi naurettu niin paljon kuin Jyväskylässä, eikä se vähääkään vähentänyt asioiden asiallista käsittelyä tai tuonut siihen pinnallisuutta. Itseironia on taitolaji ja moni kokousedustaja osoitti taituruutta tälläkin alueella.
Yleiskeskustelussa taisi olla lähemmäs sata puheenvuoroa. Puheita riitti kahtena päivänä useamman tunnin ajan. Valtajulkisuus ei juuri ole kokouksen tästä puolesta kertonut eikä ollut kiinnostunutkaan. Kansan Uutisten verkkolehdessä (www.kansanuutiset.fi) puhemaratonista on parikin eri juttua, joista saa jonkinlaisen kuvan keskusteluaiheiden kirjosta.
Keskustelussa otettiin välillä railakkaastikin kantaa poliittiseen tavoiteohjelmaluonnokseen, joka muuttuikin kokouksen aikana monilta osin jopa aika perusteellisesti. Alkuperäistä luonnosta jotkut luonnehtivat toiveiden tynnyriksi. Toisaalta ohjelman tekijät saivat moitteita myös liiallisesta konkretiasta sekä ylimalkaisuudesta. Mitä jäi lopulta käteen, sen halukkaat voivat tarkistaa itse hyväksytystä ohjelmasta. Pitkään paperiin on koottu varsin kattava otos yhteiskunnallisia linjanvetoja eri aiheista.
Kiistakohdista äänestettiin reilusti ja enemmistön kanta voitti, kuten demokratiassa on tapana. Ei näin suuri joukko voi kaikista asioista yhtä mieltä ollakaan. Jos olisi, niin mihin niitä kokouksia sitten tarvittaisiin? Tosin Pohjois-Korea ehkä poikkeuksena vahvistaa tämän säännön. Siellä nimittäin kokouksissa pidetään, mutta ääntenlaskijoita ei tarvita.
Paperit ovat kuitenkin vain papereita, elleivät niissä lausutut asiat muutu todellisuudeksi.
Vasemmistoliitossakin valittu johto ryhtyy nyt toteuttamaan päätöksiä. Kokouksen jälkeen valta ja vastuu ”kenttätyössä” siirtyy kuitenkin kaikille jäsenille. Puoluejohtokin korosti, että tavoiteohjelma on ennen muuta ”omaa väkeä” muonittava työkalu, jota voi hyödyntää niin perustyössä kuin erilaisissa keskustelutilanteissa. Yksityiskohtaisen vaaliohjelman puolue tekee myöhemmin.
Jyväskylän puoluekokouksessa oli tiivis tunnelma ihan konkreettisesti. Kokoussaliin ei juuri enempää väkeä olisi sopinutkaan. Lipuilla äänestettäessä ahtaat penkinvälit vähän haittasivat, mutta muuten niistä taisi olla se etu, että kokousväki pysyi tiukasti omilla paikoillaan.
Happi tosin oli välillä loppua, mutta se ei lisännyt ärtyneisyyttä, vaan pikemmin ehkä päinvastoin ja huumori auttoi tässäkin.
Yllätysvieraana lavalle lauantaina pelmahtanut kotitalousopettaja Marja Tyrni sai kokousväen lopulta nauramaan ihan vedet silmissä. Koomikkohahmo muun muassa lupasi harkita ryhtyvänsä vasemmiston kannattajaksi.