Oppositiopuolueet vastasivat keskiviikkona pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) huutoon. Pääministeri toivoi viikonvaihteessa, etteivät osakkeenomistajat jakaisi osinkoja runsaskätisesti nykyisessä vaikeassa taloustilanteessa. Valtiovarainministeri puolestaan on toivonut hurskaan oloisesti, että yritysjohto pidättyisi ylisuurista palkkioistaan.
Vasemmistoliiton puoluehallitus esitti keskiviikkona vastauksena hallituksen parivaljakolle, että osinkotuloja todellakin nyt käytettäisiin työpaikkojen pelastamiseen ja muun muassa henkilöstön kouluttamiseen sekä yritysten kilpailukyvyn kehittämiseen. SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen puolestaan toivoi hallituksen asettavan osinkojen maksamiselle ylärajoja.
Hallituksella onkin valta toimia ja asettaa ehtoja varsinkin tukitoimilleen, jos se sen hyväksi harkitsee. Oppositio voi esittää vaatimuksia ja toivomuksia, mutta sillä ei yksinkertaisesti ole samanlaisia välineitä kuin hallituksella.
Toisaalta ei pääministerikään pysty määräämään sitä – vaikka hän käyttäisi kuinka kovaa kieltä tahansa – miten yksityiset yritykset päättävät jakaa osinkoja. Yksityisissä yhtiöissä ykkössijalle asetetaan myös tänä keväänä – kuten aina ennenkin – omistajien etu.
Vaikka muuta haluaisimme, niin tuskin esimerkiksi ylikansallinen Nokia kovin herkällä korvalla pääministerin vetoomusta kuuntelee. Kovakorvaisuutta lisää kaiken lisäksi se, että Nokian omistajista ja siis myös osinkojen saajista yli 90 prosenttia on muualla kuin Suomessa.
Valtio voisi kuitenkin näyttää omissa yhtiöissään esimerkkiä siitä, miten valtio-omistaja vaikeina aikoina on valmis tinkimään omista tuotoistaan ja pitämään huolta myös yrityksen työntekijöistä, joita niin usein – ainakin parempina aikoina – tärkeimmäksi voimavaraksi mainostetaan. Pääministeri Vanhasella on oikeasti nyt mahdollisuus olla sanojensa mittainen mies. Jyrähdys on jo kuultu, on tekojen aika.
Postinjakelu vaarassa
Suomenkin on remontoitava parin vuoden aikana postipalvelulakinsa vastaamaan EU:n postipalveludirektiiviä. ”Uudistuksen” toteuttaminen jakaa kansan myös postipalveluissa kahtia, kun ala avautuu kilpailulle. Kirjeet ja paketit kyllä kannetaan joka paikkaan, mutta hinta voi haja-asutusalueilla nousta ihan miksi vaan. Posteljooneja taas voi sen jälkeen olla yhtä aikaa liikkeellä useammastakin firmasta.
Nyt samanhintaiset maksut on turvattu sillä, että yleispalveluvelvoitteen hoitajaksi määrätty Itella eli entinen Suomen Posti kustantaa syrjäalueidenkin palvelun yhtiön sisäisin tulonsiirroin. Kun bisnes tulee postin jakeluun, niin suurissa kaupungeissa postifirmat vuolevat kultaa. Haja-asutusalueilla palvelutaso romahtaa, vaikka hinnat nousevat. Kustannukset kuittaa kuluttaja eli jokainen veronmaksaja.