Pääministerin ja pääministeripuolueen omintakeista talous- ja yhteiskuntapoliittista linjanvetoa on saatu odottaa. On odoteltu turhaan, ainakin tammikuun 2009 puoliväliin saakka. Koko ajan on tuntunut siltä, että suomalaisella valtaporvaristolla on vain yksi linja, markkinaliberalistinen, olipa sitten äänessä Jyrki Katainen tai Matti Vanhanen. Vaikka tikun kanssa olisi eroja etsinyt, ei sellaisia ole löytänyt.
Viime viikolla se sitten kuultiin, keskustalainen tulevaisuudensuunnitelma. Kukahan sen rakentelija on?
Toisarvoista. Tärkeämpää on, että se kelpasi Matti Vanhaselle siinä määrin, että hän asettui selvästi sen kannalle sekä puoluehallituksessa että mediain edessä.
Tästä lähtien lienee oikein uskoa, että esitelty ohjelma on keskustapuolueen tärkein linjaus eikä vain vaalitappion aiheuttama tilapäinen taktinen temppu. Vakavasti otettavana sen pitää vaikuttaa keskustan hallituspoliittisiin otteisiin, uusia avauksia hallitusohjelmaan, uusia avauksia investointipolitiikkaan ja paljoa muuta.
Linjauksen painopiste ei voi olla pelkästään tulevalla vuosikymmenellä.
Ohjelmassa tehdään pesäero oikeistolaiseen markkinaliberalistiseen ajatteluun ja tietenkin myös suunnitelmatalouden suuntaan. Etsitään siis kolmatta tietä. Tällaisena se on haaste kokoomukselle ja sen yksilinjaiselle ajattelulle. Mutta onko se samalla puolueen avaus vasemmalle? Siltäkin vähän tuntuu.
Maalaisliitto – keskustapuolueessa on perinnettä “kolmannesta tiestä”.
Tärkein avaus tässä mielessä oli niin sanotun punamultayhteistyön aloittaminen 1930-luvulla. Sekä kepussa että SDP:ssä muistellaan tuota avausta suurena käänteenä.
Samantapainen on ollut keskustapuolueen linjanvalinta Urho Kekkosen vuosikymmeninä toisen maailmansodan jälkeen. Harjoitetussa politiikassa on ollut paljon aineksia, jotka poikkeavat kovasti valtaporvariston ajattelusta.
Ollaanko kepussa nyt vakavissaan palaamassa tämän perinteen linjalle? Vain poliittinen käytäntö antaa tähän kysymykseen luotettavan vastauksen. Missään tapauksessa ei voida ajatella, että nyt esitetty linjanvalinta on vain “paperi paperien joukossa”, ja saa jäädä homehtumaan arkistojen hyllyille.
Sellainen menetelmä toisi kepulle vain tappion toisensa jälkeen ja edistäisi kokoomuksen voittotiliä.
Tärkeintä on uuden avauksen puoluepoliittinen vaikutus. Siloinen kuva yhtenäisestä suomalaisesta valtaporvaristosta, jonka pääpuolueet kulkevat rinta rinnan, käsi kädessä, on särkymässä. Tilalle on tulossa kuva kahdesta valtavirtauksesta, jotka pyrkivät eri suuntiin. Niiden välillä tullaan käymään taistelua käytännön politiikasta. Taistelun tulos vaikuttaa epäilemättä Suomen poliittiseen suuntaan.
Ei enempään eikä vähempään.